Uutiset

MOOC-kursseilla opiskellaan yli tavoitteiden

Muilta oppiminen innostaa avointen verkkokurssien opiskelijat jatkamaan verkkoyhteisössä myös kurssin päätyttyä, tuore tutkimus osoittaa.

Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin ja Helsingin yliopiston tutkijat havaitsivat uusia oppimisen muotoja tarkastellessaan Helsingin yliopiston ohjelmoinnin MOOC-kurssien eli avointen verkko-opintojen aikana syntynyttä keskustelevaa verkkoyhteisöä. Opintoihin liittyi mahdollisuus keskustella ja kysellä ohjelmoinnin ongelmista muiden opiskelijoiden kanssa keskustelukanavalla reaaliaikaisesti.

– Havaitsimme, että osa opiskelijoista jäi nyt tutkittujen kurssien keskustelukanavalle kurssin päätyttyä. Tämä on melko poikkeuksellista, sillä opiskelijat tyypillisesti jättävät kursseihin liittyvät foorumit ja keskustelupalstat heti kurssin jälkeen. Haastattelemalla osallistujia ymmärsimme, että he kokevat oppivansa ohjatessaan uusia opiskelijoita tai vain seuraamalla muiden tehtävänratkaisustrategioita, selittää tutkija Matti Nelimarkka.

Uuden osallistujan on helppo liittyä valmiiseen keskusteluyhteisöön ja kysyä apua ongelmaansa. Verkkokursseja järjestävien opettajien tulisi hyödyntää syntynyttä yhteisöä ja opiskelijoiden omaehtoista osallistumista ja innostusta opiskella kurssin aikana syntyneen yhteisön sisällä.

Kansainvälisten MOOC-kurssien järjestäjät tyhjentävät kurssin verkkopalvelun viimeistään seuraavan kurssin alussa, ja tästä syystä suomalaisten verkkokurssien tutkimuksessa havaittua alumneista ja opiskelijoista koostuvaa yhteisöä ei pääse muodostumaan.

– Niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, rohkaisu yhteisön rakentamiseen on melko ainutlaatuista isojen opiskelijamäärien MOOC-kursseissa, toteaa Arto Vihavainen.

Yhteisön muodostumista on kansainvälisillä laajoilla verkkokursseilla pyritty edistämään muun muassa siten, että opettaja tai automaatti esittää aiempien kurssien kysymyksiä, jolla synnytetään keskustelua ja rohkaistaan uusia opiskelijoita osallistumaan keskusteluun.

Helsingin yliopiston RAGE-tutkimusryhmän ja Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin tutkimustulokset esiteltiin 14.3.2015 kansainvälisessä Learning @ Scale -konferenssissa, joka keskittyy verkossa järjestettävien isojen kurssien ongelmiin, oppimisanalytiikkaan ja opiskelijoiden tukemiseen. Samassa tilaisuudessa esiintyivät myös Stanfordin, Harvardin ja Berkeleyn yliopistot.

Tutkimusta on tukenut TEKESin Oppimistratkaisut-ohjelman Learning & Design -hanke.

Lisätietoja:

Tohtorikoulutettava Matti Nelimarkka
[email protected]  
puh. 050 527 59 20

Yliopisto-opettaja Arto Vihavainen
[email protected]
puh. 044 351 1983

Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITn sivuille

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
The Fifth Wave - BRIE-ETLA Collection of Articles book cover
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Äänikirjoja voidaan nykyään luoda tekoälyn avulla

Tuotantotalouden laitos on julkaissut ensimmäisen tekoälyyn perustuvan äänikirjansa.
Rakkauden lajit muodostavat tilastollisesti samankaltaisuusjatkumon, jossa rakkauden kokemuksen voimakkuus heikkenee. Kuva: Philosophical Psychology -lehti, https://doi.org/10.1080/09515089.2023.2252464.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Missä tuntuu rakkaus? Uusi tutkimus valottaa rakkauden luonnetta aiempaa tarkemmin

Aalto-yliopiston tutkijat ovat selvittäneet 27:ään eri rakkauden lajiin liittyviä tunnekokemuksia ja muodostaneet niiden perusteella kehokarttoja, joista selviää missä rakkaus tuntuu.
Värikkäitä ja läpinäkyviä pinnoitenäytteitä puupölkyn päällä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Onko puu ruskeaa, sinistä, keltaista vai läpinäkyvää? Tutkijat löysivät keinon tehdä puusta läpinäkyviä ja värikkäitä pinnoitteita

Tutkijat ovat onnistuneet kehittämään puiden sisältämästä ligniinistä uudenlaisia pinnoitteita.