Uutiset

Minun Kauppis-muistoni: Kaksi erilaista elämää Kauppakorkeakoulussa

”Opiskelijana ja opetus- ja tutkimustehtävissä”
Leena Ylä-Anttila, Kauppiksen avoimen yliopiston päällikkö

Pyydämme tänä vuonna niin entisiä kuin nykyisiä kauppislaisia (erit. henkilökuntaa) jakamaan oman Kauppis-muistonsa. Näistä muistoista koostuu juttusarja ”Minun Kauppis-muistoni”. 

Työskentelyni Kauppakorkeakoulussa jakaantui kahteen erilaiseen jaksoon, jotka kumpikin kestivät noin 20 vuotta. Ajatellessani ensimmäistä elämääni Kauppakorkeakoulussa tulee ensimmäisenä mieleeni rehtori, professori Jaakko Honko, tuo myhäilevä, hymyilevä herrasmies. Tullessani taloon opiskelijaksi vuonna 1967 pääsin ensimmäisen kerran kättelemään tätä suuresti kunnioittamaani isällistä hahmoa, joka kätteli kaikki uudet opiskelijat ja toivotti tervetulleiksi taloon.

Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin, kun olin assistenttina silloisella hallinnon laitoksella (nyk. johtamisen laitos), pääsin tai jouduin useisiin tehtäviin ainoana naisena, olinhan silloisella hallinnon laitoksella ensimmäinen opetus- ja tutkimushenkilöstöön kuuluva nainen. Muilla laitoksilla oli jo tätä ennen naisia, esim. markkinoinnissa Meeri Saarsalmi, Liisa Uusitalo (Takala) ja Mai Anttila, laskentatoimessa (Liiketaloustiede I) Kaiju Kallio, samoin kielten laitoksella sekä sihteeriopin ja konekirjoituksen opettajina. Tällaisiakin oppiaineita opetettiin Kauppakorkeakoulussa silloin, koska ekonomitutkinnon vaihtoehtona oli mahdollista suorittaa akateeminen sihteerin tutkinto, aikaisemmin kirjeenvaihtajan tutkinto.

1960- ja 70-luvuilla yliopistojen opiskelijapaikkojen määrää lisättiin suurten ikäluokkien tullessa opiskeluikään ja sen mukana myös opettajaresursseja oli lisättävä, vaikkakin opiskelijamääriä hitaammin. Assistenttien työhön kuului paljon hallinnollisia tehtäviä. Tutkimuspäiviä oli yksi viikossa; silloin sai laittaa ovelleen lapun ’tutkiskelen, sallithan’. Laitoksille tullut nuori polvi joutui heti myös opetustehtäviin – minäkin aloitin opettamisen jo ennen maisteriksi valmistumistani 24-vuotiaana. Kauppakorkeakoulun todistuspohjaisessa opiskelijavalinnassa lisäpisteitä sai työharjoittelusta liike-elämän palveluksessa. Tämä ehkä vaikutti siihen, että opiskelijoiden joukossa oli ainakin minun silmissäni liikemiehiltä näyttäviä herroja.

Vaikka 1970-luku tunnetaan monenlaisen vapautumisen vuosikymmenenä, olivat monet vanhat tavat edelleen kunniassa yliopistomaailmassa, kuten monet arvokkaat tavat toki vieläkin. Esim. lukuvuoden avajaiset olivat juhlallisia tapahtumia. Avajaisten iltatilaisuudet oli eroteltu opettajille ja ylimmille toimihenkilöille ja muulle henkilökunnalle erikseen. Opettajien ns. ’rehtorin päivälliset’ muistuvat mieleen hienoina tilaisuuksina pöytiintarjoiluineen ja tarkkoine plaseerauksineen ym. etiketteineen.

1970-luvun pyörteissä tehtiin kohdalleni osunutta ensimmäistä tutkinnonuudistusta. Sitä varten tehtiin tietysti monenlaisia selvityksiä. Pääsin silloin haastattelemaan merkittäviä yritysjohtajia ollessani vastuussa osiosta ’Kauppakorkeakoulun rooleista ja tutkinnoista’, jossa selvitettiin yritysjohtajien odotuksia Kauppakorkeakoulun tutkintoja kohtaan. Tutkinnonuudistuksen tuloksena oli mm. maisteritutkinnon tuleminen perustutkinnoksi entisen ekonomitutkinnon sijaan, joka oli alempi korkeakoulututkinto. Toinen suuri muutos oli siirtyminen entisestä epäselvästä opintopistejärjestelmästä selkeään opintoviikkojärjestelmään: yksi opintoviikko vastasi yhtä 40 tunnin työviikkoa. Mutta niin vain muutama vuosikymmen myöhemmin opintoviikotkin jouduttiin hylkäämään ja palattiin opintopisteisiin – yhtenäisen Euroopan ansiosta.

Avoimen yliopiston päälliköksi

Olin reilut kolme vuotta 1990–93 poissa Kauppakorkeakoulusta katsomassa maailmaa laajemmin, ja oppimassa aikuiskoulutuksen järjestämistä yliopistoissa. Sinä aikana sain ajatuksen, että jos Kauppakorkeakoulussa joskus aloitetaan avoin yliopisto-opetus, sen vetäminen olisi minun hommani. Niinhän siinä kävi, että kun sellainen toiminta 1993 aloitettiin, tulin valituksi sitä järjestävän yksikön päälliköksi. Alkoi toinen elämäni Kauppakorkeakoulussa.

Avoin yliopisto-opetus aloitettiin tuolloin 1990-luvun laman jälkimainingeissa ’elvytysrahoilla’, eli ns. ’Relanderin rahoilla’ (nimitys viittaa silloisen valtiosihteeri Timo Relanderin esityksissä ehdotettuihin ja toteutettuihin koulutuksen kehittämistoimiin). Opetusministeriön kautta tarjottiin yliopistoille varoja erilaisten aikuiskoulutushankkeiden toteuttamiseen mm. avoimeen yliopisto-opetukseen. Vaikka rahoitusta aluksi auliisti tarjottiin, oli toiminnan rahoitus myöhemmin anottava joka vuosi erikseen ja sen saaminen edellytti toiminnan olemassaolon oikeutuksen seikkaperäisiä perusteluja aina siihen saakka, kunnes toiminta 2000-luvulla saatiin vakiinnutetuksi yliopistojen budjettien piiriin.       

Kauppakorkeakoulun avoin yliopistotoiminta pärjäsi aina kuitenkin taloudellisesti melko hyvin, vaikka rahoituksen hankkiminen teettikin paljon työtä. Piti laatia tilastoja opiskelijamääristä ja opettajaresursseista ja perustella alan opetuksen tärkeyttä ja laatua. 1990-luvun loppu ja 2000-luvun alku oli erilaisten laatupalkintojen muotiin tulemisen aikaa, jolloin yliopisto voi saada melko huomattavaakin lisärahoitusta erilaisten laatuindikaattoreiden, kuten laadukkaan aikuiskoulutuksen, perusteella. Helsingin kauppakorkeakoulu olikin ainoa maamme yliopistoista, joka tuli kolme kertaa valituksi ’aikuiskoulutuksen laatuyliopistoksi’ Johtamiskoulutuskeskuksen (HSEEE), MBA-ohjelman, Pienyrityskeskuksen, sekä avoimen yliopistotoimintansa perusteella. Tämä tiesi lisärahoitusta toiminnalle kuuden vuoden ajan.

Opettajista pulaa, opiskelijoista ei

Avoimessa yliopistotoiminnassa haasteena oli myös opettajien hankkiminen. Avoimessa yliopistossa ei ollut päätoimisia opettajia eikä opettaminen kuulunut kenenkään opettajan varsinaisiin tehtäviin, vaan opettajat pitivät kursseja sivutoimenaan. Opiskelijoita sen sijaan riitti. Mieleen ovat jääneet kymmenien metrien pituisina pitkin katuja kiemurtelevat ilmoittautumisjonot. Paikat jaettiin ilmoittautumisjärjestyksessä ehdot täyttäville. Aamulla töihin tullessamme kyselimme jonon ensimmäisiltä opiskelijoilta, milloin he olivat saapuneet – joskus kuudelta tai viideltä aamulla tai joskus jopa edellisenä iltana. Toimistossa ilmoittautujia oli odottamassa rivi ilmoittautumislomakkeiden vastaanottajia kassalippaineen, joihin kurssimaksuina kerätyt setelit pinottiin myöhemmin kassaan kiikutettaviksi.

Toiminta helpottui huomattavasti sekä opiskelijoiden että henkilökunnan kannalta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana, kun saimme toteutetuksi ensin puhelimitse tapahtuvan paikkojen varaamiskäytännön ja sitten kokonaan sähköisen ilmoittautumisen. Seuraavan vuosikymmenen taitteessa puolestaan aherrettiin Aalto-yliopiston eri korkeakoulujen yhteisen avoimen yliopiston luomisen parissa.

Pääsin mukaan myös aikuiskoulutuksen kehittämistyöhön laajemmin sekä omassa yliopistossamme ja yliopistojen yhteistyöelimissä. Kauppakorkeakoulun avoin yliopisto-opetus oli alusta lähtien nimenomaan tutkinto-opetuksen mukaista opetusta, eli suoritetut opintoviikot/pisteet olivat tutkintoon hyödynnettävissä olevia opintoja, joille Opetus- ja tutkimusneuvosto oli myöntänyt vastaavuuden opetuksen ja tutkimuksen laitosten hyväksymispäätösten perusteella. Avointa yliopisto-opetusta järjestävä yksikkö oli kuitenkin virallisesti nimeltään Aikuiskoulutusyksikkö, ja siellä järjestettiin muitakin kursseja, kuten työvoimapoliittista koulutusta. Se oli osallistujien työllistymisen edistämiseen tarkoitettua täydennyskoulutusta, ei tutkinto-opetuksen mukaista, mutta kuitenkin yliopistotasoista.

Sekä avoimen yliopiston että muun aikuiskoulutuksen opiskelijoiden ja henkilökunnan välille kehittyi usein pitkäaikaisia ja tiiviitä kontakteja. Henkilökuntamme oli olemassa opiskelijoita varten ja suhtautui heihin avuliaasti, esimerkiksi hoiti monenlaista neuvontaa ja pyrki hankkimaan lisää tarjontaa kysytyimmille kursseille. Vaikka työ oli ajoittain hyvinkin hektistä, läheinen työskentely opiskelijoiden kanssa oli innostavaa ja ilmapiiri avoin. Mukava siellä oli olla töissä.

Leena Ylä-Anttila
assistentti, yliassistentti, lehtori, tutkija, aikuiskoulutuspäällikkö

#kauppis110

Lue myös: Kauppakorkeakoulu 110 vuotta

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Anni Heikkilä, alumni.
Yhteistyö Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Anni Heikkilä

”Haastan kaikki koulumme alumnit mukaan lahjoittamaan, vaikka ihan pienelläkin summalla.”
Eveliina Peltola. Photo: Lassi Savola.
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Eveliina Peltola: Matematiikka on kaunista siksi, että siinä kaikki järjestyy luonnollisella tavalla

Matematiikka on apulaisprofessori Eveliina Peltolan mukaan universaali kieli, johon pitää päästä sisään ennen kuin sitä voi käyttää.
Jukka Kajan. Kuvaaja: Aino Huotari
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun alumnitarina: Jukka Kajan

Markkinoinnin alumnimme Jukka Kajan perusti kestävän kehityksen ratkaisujen joukkorahoitusalustan Joukon Voiman, ja vaikuttaa nykyään kasvipohjaisten ruokien ja kasviproteiinien parissa Verso Foodilla. ”Urallani olen aina ollut mukana eri toimialojen murroksessa”.
Maniscalco, Sabrina, Liski, Matti ja Kostiainen, Mauri
Palkitut, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kolme aaltolaista valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseniksi

Jäseniksi kutsutaan ansioituneita ja arvostettuja tieteentekijöitä. Aallosta valittiin tänä vuonna professori Mauri Kostiainen, professori Matti Liski sekä dosentti Sabrina Maniscalco.