Uutiset

Mekaniikan alojen yhteistyölle vauhtia Suomen mekaniikkapäiviltä

XIII Suomen mekaniikkapäivät 2018 kokosi elokuussa ennätysmäärän kotimaisia ja kansainvälisiä asiantuntijoita keskustelemaan mekaniikan eri alueisiin liittyvistä tutkimus- ja kehitysaiheista.
Suomen mekaniikkapäivät 2018

Konferenssin erityisteemana oli yhteistyö yli rajojen.

”On tärkeää tuoda yhteen akateeminen tutkimus, insinöörisovelluksiin tähtäävä tutkimus ja tuotekehitys mekaniikan eri aloilta, kiinteän aineen mekaniikasta ja maamekaniikasta virtausmekaniikkaan”, kertoo apulaisprofessori Jarkko Niiranen rakennustekniikan laitokselta.

”Oli avartavaa huomata,  kuinka eri lähestymistavoilla – teoreettisella, laskennallisella ja kokeellisella tutkimuksella – on oma roolinsa kokonaisuudessa, oli sitten kyse uutta ymmärrystä tai uusia teknologioita luovasta tutkimuksesta tai korkeatasoisista teollisista innovaatioista.”

Mekaniikkapäivät tarjoaa keskustelufoorumin tutkijoille, insinööreille, opettajille ja muille alan ammattilaisille sekä mahdollisuuksia tiedonvaihtoon, verkottumiseen ja yhteistyöhön. Tänä vuonna konferenssiin osallistui enemmän asiantuntijoita kuin koskaan aikaisemmin: lähes 150 eri alojen asiantuntijaa ja 15 partneriyritystä- ja yhteisöä.

"Pääpuhujina olivat yritysjohtaja Suomesta ja arvostetut emeritusprofessorit Ruotsista (KTH) ja Tanskasta (DTU). Kaksipäiväisen konferenssi aikana kuultiin lähes sata esitelmää”, Niiranen toteaa tyytyväisenä.

Teemat kattoivat teoreettisen, laskennallisen ja kokeellisen kiinteän aineen, maa- ja kallio- sekä virtausmekaniikan sisältäen laajan kirjon sovelluksia: lujuusoppi, rakenteiden mekaniikka, virtausdynamiikka, murtumismekaniikka, väsyminen, termomekaniikka ja termodynamiikka, mikromekaniikka, kontaktimekaniikka, rakenteiden optimointi, virtauksen ja rakenteen vuorovaikutus, numeerinen analyysi, monikappaledynamiikka, mekatroniikka, koneiden ja rakenteiden suunnittelu, sekä  mekaniikan sovellukset teollisuudessa ja lääketieteessä.

Suomen mekaniikkapäivät järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1982. Sen jälkeen tapahtuma on järjestetty joka kolmas vuosi. Tänä vuonna päivien järjestelyistä vastasi Aalto-yliopiston rakennustekniikan laitos. Järjestelytoimikunnassa olivat mukana myös konetekniikan laitos, VTT ja CSC.

Kuva: Topi Kaaresoja (oik.) partneriyritys Infradex:stä esittelee professori Jarmai Karolylle lämpökameratekniikan ominaisuuksia.

Lisätietoja: http://civileng.aalto.fi/en/smp2018/

Apulaisprofessori Jarkko Niiranen, [email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Professori Junhe Lian
Tutkimus ja taide Julkaistu:

ERC-rahoitus apulaisprofessori Junhe Lianille uusien materiaalien ja edistyneiden valmistusmenetelmien tutkimiseen

Apulaisprofessori Junhe Lianin tavoitteena on löytää ERC Starting Grantin avulla tehokas, digitaalinen ja ekologisesti kestävä tapa kehittää uusia materiaaleja ja valmistustekniikoita.
Opening event Qual+_School of Business
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi laadullisen johtamisen tutkimuksen keskus Qual+ on avattu

Yksi keskuksen päätavoitteista on tutkijoiden välisten metodologisten yhteyksien edistäminen.
award
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Paavo Penttilälle myönnetty vuoden 2022 Hayashi Jisuke -palkinto

The Cellulose Society of Japan on myöntänyt Paavo Penttilälle Hayashi Jisuke -palkinnon merkittävistä kansainvälisistä saavutuksista selluloosatutkimuksen alalla. Palkinto luovutettiin virallisesti erityisessä seremoniassa, joka järjestettiin kansainvälisen selluloosakonferenssin yhteydessä Hiroshimassa Japanissa viime viikolla.
Liikuteltavan magneettikuvauslaitteen prototyyppi.
Tutkimus ja taide Julkaistu: