Magneettikuvauslaitteen tarina kertoo rohkeudesta ja sitkeydestä

Nuori diplomi-insinööri Raimo Sepponen luki tieteellisiä artikkeleita yksi toisensa jälkeen. Häntä kiinnostivat uudet menetelmät, joita voisi käyttää sisäisten verenvuotojen diagnosoitiin ilman kirurgisia toimenpiteitä. Sattumalta yksi keksinnöistä kiinnitti hänen huomionsa. NMR-kuvaus eli ydinmagneettinen resonanssikuvaus oli vielä 1970-luvun loppupuolella uusi tutkimusmenetelmä. Sen avulla pystyttiin näkemään kudoksessa olevan veden jakauma. Olisikohan tässä ratkaisu, Sepponen pohti ja suuntasi alan ensimmäiseen kansainväliseen konferenssiin Lontooseen tutustuakseen tekniikkaan paremmin.

Raimo Sepponen työskenteli tuolloin Instrumentariumilla, joka teki rohkean ja pitkäjänteisen päätöksen siirtyä maahantuonnista uusien vientituotteiden kehittämiseen. Sisäisen verenvuodon non-invasiivinen diagnoosimenetelmä ja -laite valikoitui kehityskohteeksi kansainvälisessä haussa, jossa etsittiin potentiaalisia ongelmia yrityksen ratkaistavaksi. Ennen nykyisen magneettikuvauslaitteen kehittämistä sisäinen verenvuoto pystyttiin diagnosoimaan yleensä leikkauksella.

”Esimerkiksi vatsaonteloon tapahtuvan verenvuodon diagnoosi tehtiin fysiologisen suolaliuoksen avulla. Kun liuos otettiin pois vatsaontelosta, voitiin nesteen verisyydestä päätellä, oliko potilaalla sisäistä verenvuotoa,” Sepponen muistelee. Elinten sisäiset verenvuodot tai pään alueen vuodot jäivät kuitenkin löytämättä tällä menetelmällä. Tarkkaa tietoa ei saatu, vaan potilas piti leikata, jotta nähtiin, missä verenvuotoa oli.

Yritys ja tutkijat olivat varmoja, että kyseessä oli ongelma, jota kannatti lähteä ratkaisemaan, vaikka uuden laitteen tarpeellisuuteen eivät uskoneet kaikki lääkäritkään. Töölön sairaalan traumaosaston lääkäri totesi, että sisäisen verenvuoden havaitsevaa laitetta ei tarvita, koska ”me teemme pienen aukon, kurkistamme sisään ja näemme, onko verta vai ei.”

Kohti tuntematonta

Mitään takeita tekniikan toimivuudesta ei kuitenkaan ollut. Projektin alussa ei tiedetty, miltä verenvuoto näyttää kuvissa. ”Kuvittelimme, että veri pakkautuu klöntiksi yhteen kohtaan, vaikka se saattaa olla ohuena kalvona sisäelimien välissä.”

Muissa tutkimuslaitoksissa tehdyistä tutkimuksista voitiin päätellä, että jonkinlaisia kuvia saataisiin. Kuvausajat olivat kuitenkin hyvin pitkiä. Yhden kuvan ottaminen vei 1970-luvun lopussa neljä tuntia. Siihen verrattuna 1980-luvun alun kymmenen minuutin kuvausaika oli jo lyhyt.

Laitteen prototyypin rakentaminen oli vaativa, mutta lopulta palkitseva projekti. Teknillisen korkeakoulun Kylmälaboratorion osaaminen ja ympäristö mahdollistivat hankkeen onnistumisen. Kun ensimmäiset, nykykuviin verrattuna epätarkat aivokuvat saatiin syksyllä 1981, tutkijat menivät onnesta soikeiksi. Pala palalta he keräsivät lisää osaamista ja tietoa siitä, miten kehittää laitetta ja saada kuvista entistä tarkempia. Lopulta ensimmäisestä onnistuneesta kuvasta ei mennyt kuin vuosi, kun laite oli jo sairaalakäytössä. Laite oli ensimmäisiä sairaalaympäristössä käytettyjä magneettikuvauslaitteita maailmassa, ja sillä kuvattiin yli 3500 potilasta.

Jälkikäteen Sepponen on hämmästellyt yrityksen vahvaa tukea ja kaukoviisasta johtoa. Samanlaista rohkeutta ja sitoutumista teknologioiden kehittämiseen ei Sepposen mukaan ole nykyisin näkyvissä. Ei vaikka juuri niitä tarvittaisiin, jos terveysteknologiasta halutaan merkittävä suomalainen vientiala.

”Nykyinen terveysteknologian vienti on 2 miljardia euroa. Vuonna 2030 sen pitäisi olla 10–20 miljardia, jotta terveysteknologian vienti olisi merkittävä talouden veturi”, Sepponen kertoo.

”Nykyisellä panostuksella ja rahoitusmallilla tuskin saadaan tätä junaa liikkeelle. Rahoituksen lisäksi tarvitaan sekä ideoita että muutoshaluisia yrityksiä.”

Juna meni jo

Tulevaisuudella on paljon yhteistä menneisyyden kanssa. Sepponen kertoo magneettikuvauslaitteen tarinaa, koska siitä voi oppia tulevaisuutta varten. Yritys teki tietoisen päätöksen lähteä kehittämään jotain aivan uutta. Kansainvälisen raadin avulla valittiin tarpeeksi suurta ihmismäärää koskeva ongelma, jota lähdettiin ratkaisemaan. Pitkäjänteisen rahoituksen turvin tutkijat pystyivät keskittymään tutkimukseen.

Sepponen painottaa, että osaaminen on kehitettävä huippuunsa, jotta olisimme oikealla hetkellä valmiita tarjoamaan asiakkaille heidän tarvitsemansa ratkaisun. Hänen mukaansa Suomella olisi suuria liiketoimintamahdollisuuksia erityisesti kuntoutuksessa ja sairauksien ennaltaehkäisemisessä. Osaamista ja tuotteita on kehitettävä nyt, jotta olisimme valmiit, kun tilaisuus menestymiselle koittaa.

”On oltava kytiksellä, kuten pilkkijä on avannon äärellä odottamassa oikeaa hetkeä mahdollisimman houkuttelevaa syöttiä tarjoten. On liian myöhäistä käynnistellä mopoa markkinoiden herätessä, koska kilpailijat ovat silloin jo pitkällä.”

Emeritusprofessori Raimo Sepponen on työskennellyt terveysteknologian parissa koko uransa:

• HYKS:n sydäntutkimusosastolla impedanssicardiografian, värilaimennosmenetelmän ja sydämen perfuusion mallinnuksen tutkimisessa (1975)
• Diplomityö epäsuorasta verenpaineen mittauksesta Ollituote Oy:lle (nimi myöhemmin Kone Instruments Oy) (1974)
• Lisensiaattityö epäsuorasta verenpaineen mittauksesta impedanssimenetelmällä (1979)
• Instrumentarium/Datex Sairaalalaboratoriossa käytettävän jatkuvavirtausanalysaattorin kehittäminen (1976–1977)
• Sydäninfarktin vuodeläheisen (Point-of-Care) analysaattorin kehittäminen (1976)
• Terveyskeskusfotometrin kehittäminen (1977)
• Non-invasiivinen sisäisen verenvuodon diagnoosimenetelmä ja -laite => magneettikuvaus (1977–1995)
• TKK: Ballistokardiografia, mm. syketaajuuttamittaava kylpyhuonevaaka, (1994–
• Terveystuoli palvelutaloihin, terveyskioskeihin yms. usean vitaalisignaalin (paino, EKG, rintakehän impedanssi, pulssioksimetria ja verenpaine) mittaaminen ja trendien muodostaminen (1996–
• Ballistokardiografia-tutkimuksesta lähti Lasse Leppäkorven vetämänä yritys Finnsor Oy, josta tuli myöhemmin Beddit Oy, joka on nyt Applen omistuksessa.
• Älylattia: nk. ELSI-anturi palvelutaloihin mm. kaatumisen tunnistamiseen ja yöaikaiseen avun tarpeen toteamiseen. On nykyään Mari Care -yrityksen tuote (2000–2009)
• Kroonikkovaipan kosteuden mittaamiseen tarkoitettu älyvaippa. Tätä sovelletaan nykyisin rakennusten rakenteiden kosteuden mittaamiseen Vigilan Oy nimisen yrityksen kautta. (1997–2004)

Teksti: Riikka Hopiavaara