Uutiset

Lähes puolet taloyhtiöiden asukkaista haluaisi hankkia aurinkosähköä – yleistyminen vaatisi lakimuutoksen

Omakotitaloissa aurinkosähkö on yleistynyt vauhdilla, mutta taloyhtiöissä lainsäädännön puutteet hidastavat muutosta.
Solar panels Aalto University

Helsingin Haapalahdenkadulla sijaitseva taloyhtiö on yksi virtuaalimittaroinnin pilottikohteista. Kuva: HSSR Oy

Kuluttajat haluavat luotettavia, helppoja ja ympäristöystävällisiä energiaratkaisuja.

“Taloudellisuuden osalta riittää, että kuluttajat kokevat ratkaisut kohtuullisen järkeviksi ja omaan rahatilanteeseen sopiviksi”, toteaa professori Eva Heiskanen Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskuksesta.

VTT:n omakotitalon omistajille toteuttama haastattelututkimus osoittaa, että aurinkovoimalan hankkineet seuraavat usein aktiivisesti omaa aurinkosähkön tuotantoaan ja muuttavat sen mukaan kulutuskäyttäytymistään, kuten astian- ja pyykinpesukoneiden käyttöaikoja.

Omasta aurinkovoimalasta saa mielihyvää: se on ympäristöteko ja parantaa omavaraisuutta. Lisäksi aurinkovoimalaa esitellään mielellään muille. Tutkimuksissa onkin todettu, että yhden naapurin hankinta johtaa usein voimaloiden yleistymiseen koko naapurustossa.

“Verkosta löytyvä tieto tai yritysten suoramarkkinointi eivät yksin vakuuta kuluttajia. Hankintapäätöksiin vaikuttaa usein tuttavien ja lähellä asuvien ihmisten esimerkki, joten omilla verkostoilla ja medialla on suuri vaikutus. Siksi kuluttajien keskinäistä tiedonvaihtoa, yhteishankintoja ja muuta vertaistoimintaa kannattaisi tukea ja edistää nykyistä enemmän", sanoo Heiskanen.

Jo pieni säästö on riittävä

Asunto-osakeyhtiöitä on Suomessa lähes 90 000, ja niissä asuu yli 2,6 miljoonaa ihmistä. Aurinkosähkön hyödyntäminen vaatii taloyhtiöiltä mittavan sähkömittariremontin, sillä lainsäädäntö estää aurinkosähkön jakamisen taloyhtiöiden asukkaiden omaan käyttöön nykyisillä sähkönsiirtoyhtiöiden mittareilla. Siksi aurinkosähkön tuottajat ovat taloyhtiöissä harvassa,

Kiinnostus on kuitenkin suurta: kesän 2018 aikana Aalto-yliopiston aurinkosähkökyselyyn vastanneista taloyhtiöiden asukkaista lähes puolet oli erittäin kiinnostunut aurinkosähkön hankinnasta. Jopa neljännes vastasi hankkivansa erittäin todennäköisesti 900 euron voimalaosuuden, jos aurinkosähköllä saisi 40 euroa säästöä vuodessa. Aurinkosähkön hankinnan hyödyiksi vastaajat valitsivat yleisimmin uusiutuvan energian hyödyntämisen, päästöttömyyden ja omavaraisuuden lisääntymisen.

Meillä on jo tarvittavat älykkäät sähkömittarit, joilla aurinkosähkön pientuotanto voitaisiin jakaa taloyhtiöiden kiinteistöverkoissa asukkaiden omaan käyttöön tietokoneohjelman avulla. Nyt tarvitaan vain lakimuutos, joka sallii tämän. Tietokoneohjelmaa kokeillaan jo taloyhtiöissä Helsingissä ja Oulussa yhteistyössä paikallisten sähkönsiirtoyhtiöiden kanssasanoo FinSolar-projektin vetäjä Karoliina Auvinen Aalto-yliopistosta.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Karoliina Auvinen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
p. 050 462 4727  
karoliina.auvinen@aalto.fi

Professori Eva Heiskanen, Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskus
p. 050 321 0190
eva.heiskanen@helsinki.fi

Taustatietoa

Tiedote pohjautuu Smart Energy Transition -hankkeessa Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja VTT:n toteuttamiin energiakokeilu- ja kuluttajatutkimusten tuloksiin.

Katso lisätietoja täältä (smartenergytransition.fi)

Katso myös video: Entä jos meistä kaikista tulisi energiantuottajia? (englanniksi)

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.