Kyberturvallisuus mediassa koskettaa meitä jokaista

Kyberturvallisuus – mistä on kysymys? -yleisöluentosarja jatkui Otaniemessä tiistaina 14. huhtikuuta. Tiedolla vaikuttamisesta ja sen merkityksestä sekä siitä, miten me tietoon suhtaudumme, kertoi Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Jari Rantapelkonen. Nettipoliisi Marko Forss muistutti yleisöä, että nykyään on jo todennäköisempää joutua rikoksen uhriksi kyberympäristössä kuin muualla.
Ajankohtainen aihe luennosta toiseen
– Yleisöluennon aiheet ja ajankohtaisuus ovat saaneet paljon kiitosta. Juuri tänään luentopäivänä kyberturvallisuus mediassa on laajasti keskustelun kohteena. Tässä kohtaa muistuttaisin kuitenkin yleisöä termeistä, esimerkiksi tietomurto ja tietovuoto ovat kaksi eri asiaa, professori Jarno Limnéll totesi luennon alussa.
Nettipoliisi Marko Forss vertasi kyberturvallisuutta sosiaaliseen mediaan, josta kukaan ei muutamia vuosia sitten tiennyt vielä mitään.
– Kyberturvallisuus uhkineen ja mahdollisuuksineen tulee arkipäiväistymään, Forss pohti.
Seuraava ja viimeinen Kyberturvallisuus – mistä on kysymys -luento on tiistaina 5. toukokuuta klo 17–19 aiheesta Mahdollisuuksien kyberturvallisuus.
Luentojen tallenteet ovat katseltavissa tästä linkistä. Seuraa aktiivista keskustelua Twitterissä #aaltokyber.
Lue lisää uutisia

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) -kurssi tulossa jälleen keväällä
Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään keväällä suomeksi ja englanniksi!
Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahaston apurahat haettavissa 31.1.2024 asti
Apurahoja myönnetään talon- ja sillanrakennuksen aloilla suoritetuista opinnoista tai kannustuksena aihealueiden jatko-opiskelijoille.
Tutustu professoreihimme: Ville Alopaeus
Ville Alopaeus on toiminut kemian tekniikan professorina Aalto-yliopistossa vuodesta 2008. Erotusoperaatioita ja prosessien mallitusta tutkiva Alopaeus pyrkii edistämään siirtymää kohti uusiutuvaa energia- ja materiaaliympäristöä.