Uutiset

Kvanttisolmun taiteellinen kuva Nature Physics -lehden kannessa

Mikko Möttösen tutkimusryhmän kaksi artikkelia julkaistiin Nature Physics -lehdessä, ja kanteen valittiin Heikka Valjan näkemys kvanttisolmusta.

Dosentti Mikko Möttönen pitää tärkeänä tutkimustulosten havainnollistamista ja hän onkin panostanut ryhmänsä tulosten kuvamateriaaliin. Tutkimusartikkelit kvanttisolmujen havaitsemisesta ja kvanttirajoittuneesta lämmönsiirrosta julkaistiin Nature Physics –julkaisun verkkoversiossa alkuvuodesta, ja ne saivat laajan medianäkyvyyden sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Molempien artikkelien kuvamateriaalin suunnittelussa hän on tehnyt yhteistyötä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tohtorikoulutettavan Heikka Valjan kanssa.

Nyt tutkimusartikkelit julkaistiin toukokuun painetussa Nature-lehdessä.

- Kvanttisolmun kuva oli mahdollista tehdä miltei kuvitusmaisesti, koska kuva solmusta ja siitä tehty malli olivat hyvin tarkkoja. Yritän pitää fysiikka-kuvitukseni riittävän maalauksellisina, jotta ne eivät näyttäisi tyypilliseltä mallinnukselta”, kertoo Heikka Valja.

- Tuon koon ilmiöt ovat meidän silmille näkymättömiä, joten voimme hyvin kuvitella ne missä koossa tahansa. Olenkin yrittänyt saada kuvitukseen syvyyttä ja tunnelmaa suuresta ilmiöstä, hän jatkaa.

Lisätietoja:

Mikko Möttönen, dosentti, tekniikan tohtori
Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitos
Puh. 050 594 0950
[email protected]
http://physics.aalto.fi/qcd/

Heikka Valja
Tohtorikoulutettava
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
[email protected]
+358 41 5343843

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
The Fifth Wave - BRIE-ETLA Collection of Articles book cover
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Äänikirjoja voidaan nykyään luoda tekoälyn avulla

Tuotantotalouden laitos on julkaissut ensimmäisen tekoälyyn perustuvan äänikirjansa.
Värikkäitä ja läpinäkyviä pinnoitenäytteitä puupölkyn päällä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Onko puu ruskeaa, sinistä, keltaista vai läpinäkyvää? Tutkijat löysivät keinon tehdä puusta läpinäkyviä ja värikkäitä pinnoitteita

Tutkijat ovat onnistuneet kehittämään puiden sisältämästä ligniinistä uudenlaisia pinnoitteita.
Open pit mining machines
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi yritysyhteistyöprojekti luo tekoälyratkaisuja kaivosteollisuudelle

FCAI kehittää Metson ja kumppaneiden kanssa tekoälymenetelmiä kaivostoimintaan.