Käyttäjäkokemustavoitteiden kirkastaminen toi Rolls Royce Marinelle arvostetun Red Dot -muotoilupalkinnon

”Kuluttajatuotteissa ja -palveluissa on jo pitkään tiedetty käyttäjäkokemuksen merkitys yrityksen menestystekijänä. Yritystuotteiden kohdalla vasta nyt ymmärretään, miten esimerkiksi hyvän käyttöliittymän kautta voidaan tarjota onnistuneita käyttäjäkokemuksia asiakasyritysten työntekijöille”, kertoo kokemusmuotoilun työelämäprofessori Virpi Roto Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta.
Yksi B2B-yritysten edelläkävijöistä on Rolls Royce Marine, jonka kanssa Aalto-yliopisto on tehnyt tutkimusyhteistyötä jo seitsemän vuoden ajan. Tänä aikana käyttäjäkokemuksesta on rakennettu strateginen kilpailuvaltti pienin askelin. ”Yhteistyön aikana syntynyttä muutosta voisi kuvata ennen kaikkea ajattelutavan muutoksena. Tutkimus- ja kehitystoiminnan tavoitteena ei ole suunnitella ainoastaan tehokkaita työvälineitä vaan käyttäjäkokemuksia, jotka saavat aikaan hyvän mielen ja ovat linjassa yritysmielikuvan kanssa”, Roto kuvailee.
Käyttäjäkokemuksen suunnittelulle voi asettaa tavoitteet, kuten teknisemmälle suunnittelullekin. Ylätason tekninen tavoite ’toimiva’ ei juuri auta suunnittelijaa, samoin ’markkinoinen paras kokemus’ tai ’wow’ ovat liian epämääräisiä käyttäjäkokemustavoitteita. Käyttäjäkokemustavoitteiden asettamisessa tarvitaan empaattista käyttäjän ymmärrystä, ja sillä tasolla toimiminen on harvinaista ja haastavaa varsinkin raskaan teollisuuden ympäristössä.
Luottamuksen kokemussuunnittelu tuotti erinomaisia tuloksia
”Rolls Roycen brändilupaus ‘Trusted to Deliver Excellence’ sisältää lupauksen luottamuksesta, joka nostettiin tärkeäksi käyttäjäkokemustavoitteeksi tuotekehityksessä. Muitakin suunnittelua ohjaavia kokemustavoitteita tunnistettiin Rolls Royce Marinen tilaamissa opiskelijatöissä”, kertoo Iiro Lindborg, etäohjattujen ja autonomisten laivojen kehittämisestä vastaava johtaja Rolls Roycella.

Iiro Lindborg, etäohjattujen ja autonomisten laivojen kehittämisestä vastaava johtaja, Rolls RoyceAalto-yliopiston käyttäjäkokemustavoitteet vaikuttivat Rolls Roycen käyttäjäkokemustiimin onnistumiseen suunnittelutyössä.
Rolls Roycen kehittämän, laivojen ajantasaista tilannetietoa välittävän ja neuvovan Intelligent Awareness -järjestelmän käyttöliittymäsuunnittelu palkittiin arvostetulla Red Dot -muotoilupalkinnolla lokakuussa 2018. ”Älykkään tilannetietoisuusjärjestelmän käyttöliittymässä luottamuksen kokemuksen syntyminen ei ole ikonista kiinni. Luottamus syntyy, kun järjestelmä esittää käyttäjälle tarvittavan tilannetiedon laivan ympäristöstä niin selkeästi, että hän saa mielenrauhan.”
”Aalto-yliopiston kehittämä konsepti, käyttäjäkokemustavoitteet, sekä määriteltyjen tavoitteiden soveltaminen suunnittelussa olivat olennainen tekijä sille, että käyttäjäkokemustiimi onnistui ratkaisun suunnittelussa näin hienosti. Olemme tehneet jo vuosia yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa käyttäjäkokemustavoitteiden ja käyttäjäkeskeisen ajatusmaailman sisäänajossa tuotekehitysosastollemme”, kiittelee Iiro Lindborg.

Palkittu käyttöliittymä on ollut esillä myös BBC:n uutisessa The Finnish ferry that sails itself (3.12.2018)
Työkaluja käyttäjäkokemuksen strategiseen johtamiseen
Virpi Roton mukaan käyttäjäkokemusten suunnittelu on abstrakti ja vaikea tehtävä, mutta kokemustavoitteet konkretisoivat ja kirkastavat kokemussuunnittelun päämäärän koko organisaatiolle. Ne aikaansaavat keskustelua ja auttavat tuomaan käyttäjän tarpeet samalle tasolle bisneksen ja teknologian tarpeiden kanssa.
Roton projektiryhmä Aalto-yliopistossa on kehittänyt työkaluja siihen, millaisilla pienillä muutoksilla saadaan suuri vaikutus käyttäjäkokemuksen suunnittelutapoihin ja suunnittelijoiden ajatusmaailmaan. Käyttäjäkokemustavoitteet on helppo ottaa käyttöön yrityksissä ja niitä voi käyttää varhaisesta ideointivaiheesta prototyyppien arviointiin ja jopa valmiiden ratkaisujen markkinointiin. Kun käyttäjäkokemustavoitteet on määritelty, on helppo ideoida konkreettisia tapoja parantaa kokemuksia esimerkiksi palvelupolun eri pisteissä.
Kuusi tohtoriopiskelijan paikkaa auki
Aalto-yliopisto sai Suomen Akatemialta rahoituksen monitieteiseen kokemustutkimukseen 2018-2022. Hankkeella tavoitellaan suurta muutosta yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnassa, siirtymää teknologiakeskeisyydestä kokemuslähtöiseen suunnitteluun. Tähän strategisesti tärkeään hankkeeseen liittyen Aalto-yliopistossa on auki kuusi paikkaa tohtoriopiskelijoille, jotka keskittyvät monitieteiseen kokemustutkimukseen. Hakuaika on 10.1.2019 saakka.

Lue blogikirjoitus: Experience goal-driven design approach
Voit myös tilata Aalto Experience Platformin uutiskirjeen.
Lue lisää uutisia
Aalto Digital Creatives Art & Tech Open Call ’23 -rahoitushaussa myönnettiin tukea viidelle luovan alan projektille
Art & Tech Open Call ’23 -rahoitushaussa jaettiin viidelle tiimille yhteensä 60 000 euroa ja mahdollisuuksia hyödyntää Aalto Studios infraa. Voittajien projekteissa yhdistetään taidetta ja teknologiaa uraauurtavilla tavoilla.
KPMG lahjoittaa Kauppakorkeakoululle välillisen verotuksen opetukseen
Lahjoitus on osa laajempaa yhteistyötä.
Syyskuussa aloittaa 15 uutta akatemiatutkijaa
Suomen Akatemia on myöntänyt Aalto-yliopistolle rahoituksen 15 akatemiatutkijan tehtävään.