Uutiset

Kauppakorkeakoulun alumni Oona Anttila: Harjoittelu oli urani kannalta todella tärkeä kokemus

Alumnimme Oona Anttila kiinnostui kestävän kehityksen teemoista jo opintojensa alussa, ja hakeutui sen myötä monialaiseen Creative Sustainability -maisteriohjelmaan. Nykyään hän työskentelee YK:n projektipalveluiden toimistossa Nairobissa, Keniassa.
Kauppakorkeakoulun alumni Oona Anttila
Kauppakorkeakoulun alumni Oona Anttila.

Kuka olet? Mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja muualla ja milloin valmistuit?

Olen Oona Anttila, kauppatieteiden maisteri. Valmistuin vuonna 2018 Aalto-yliopiston monialaisesta Creative Sustainability -maisteriohjelmasta. Suoritin kandidaatin tutkinnon Turun kauppakorkeakoulussa pääaineenani kansainvälinen liiketoiminta ja sivuaineenani talousmaantiede.

Miksi halusit opiskella Creative Sustainability -maisteriohjelmassa?

Kandidaattiopintojen aikana olin hyvin kiinnostunut kestävästä kehityksestä ja kaipasin enemmän tähän aiheeseen liittyviä kursseja. Tiesin, että haluaisin tulevaisuudessa työskennellä kestävän kehityksen parissa, joten yritin löytää itselleni sopivan maisteriohjelman. Sain kuulla Creative Sustainability -ohjelmasta ensimmäistä kertaa silloiselta esihenkilöltäni, ja se kuulosti minulle sopivalta seuraavalta askeleelta. Minua innosti ohjelmassa monialaisuus, käytännönläheisyys sekä kriittisyys vallitsevia rakenteita kohtaan. 

Millainen urapolkusi on ollut?

Urapolkuni ei ole ollut kaikista suoraviivaisin, mutta kaikkia työtehtäviäni on yhdistänyt yhteiskunnalliset aiheet. Olen hakenut minua kiinnostaviin työtehtäviin ja tehnyt uravalintoja intuitiivisesti. Työskentelin kandiopintojen ohessa Tikau-nimisessä organisaatiossa, joka tukee Intian maaseutukylien omavaraisuutta toteuttamalla kehitysyhteistyöhankkeita suorassa yhteistyössä paikallisten käsityöläisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Maisteriopintojen aikana tein työharjoittelun ulkoministeriöllä Suomen Pysyvässä Edustustossa Genevessä, jonka jälkeen työskentelin Integrated Healthcare Design -yrityksessä liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä tehtävissä. Opintojen päätyttyä aloitin UNOPS:illa, ja sillä tiellä olen edelleen yli kolmen vuoden jälkeen. 

Työskentelet tällä hetkellä Partnerships Analystinä UNOPSilla eli YK:n projektipalveluiden toimistossa. Miten päädyit sinne, mitä UNOPS tekee ja minkälainen sinun tehtävänkuvasi on?

Päädyin työskentelemään UNOPS:in päämajassa Kööpenhaminassa EDUFI-harjoittelun kautta, jonka loputtua hain muihin tehtäviin organisaatiossa. UNOPS on YK:n projektipalvelujen toimisto, joka toteuttaa vuosittain noin kahden miljardin dollarin edestä hankkeita yli 80 maassa kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja rauhan ja turvallisuuden saralla. UNOPS toimii pääasiassa hauraissa ja konflikteista kärsivissä valtioissa, joissa tarpeet ovat akuutteja.

Tällä hetkellä työskentelen UNOPS:in itäisen ja eteläisen Afrikan aluetoimistossa Partnerships Analystina Nairobissa, Ulkoministeriön YK:n apulaisasiantuntijaohjelman kautta. Tiimi, jossa työskentelen, on vastuussa projektien ja ohjelmien kehittämisestä itäisen ja eteläisen Afrikan alueella, muun muassa Keniassa, Tansaniassa, Eritreassa, Sambiassa, Malawissa, Mosambikissa, Botswanassa, Zimbabwessa ja Ugandassa. Työtehtäviini kuuluu uusien hankkeiden ja ohjelmien kehitystyö; hanke-ehdotusten ja budjettien laatiminen; sekä kumppanuussuhteiden luominen ja kehittäminen alueella toimivien toimijoiden kanssa. Hankkeitamme rahoittaa kumppanit kuten Maailmanpankki, EU, Global Fund, UNICEF ja WHO.

Monimutkaisiin haasteisiin vastaamiseen ja ratkaisujen kehittämiseen tarvitaan asiantuntijuutta eri aloilta.

Oona Anttila, Kauppakorkeakoulun alumni

Miten opiskelu Kauppakorkeakoulussa valmisti sinua työelämään?

Monialainen Creative Sustainability -maisteriohjelma kannusti työskentelemään eri aloilta tulevien opiskelijoiden kanssa. Monimutkaisiin haasteisiin vastaamiseen ja ratkaisujen kehittämiseen tarvitaan asiantuntijuutta eri aloilta sekä taitoa tarkastella haasteita monesta näkökulmasta. Työskentelen päivittäin eri alojen asiantuntijoiden kanssa ja se on työni yksi mielekkäimmistä puolista.

Toimeksiannot eri yrityksiltä ja organisaatioilta opettivat hyödyllisiä taitoja asiakkuuksien ja kumppanuussuhteiden hallinnasta. Tämän lisäksi ne puskivat opettelemaan parempaa ajanhallintaa sekä kehittämään paineensietokykyä. Itsevarmuus omaa osaamista kohtaan kasvoi toimeksiantojen kautta, kun pääsi yhdistämään teorian käytäntöön.

Maisteriohjelmasta jäi käteen myös konkreettisia työkaluja ja taitoja ryhmätyöskentelyyn, työpajojen järjestämiseen ja palvelumuotoiluprosessien hallintaan. 

Teit valtionhallinnon harjoittelun Kauppakorkeakoulun harjoittelutukiohjelman kautta Ulkoministeriöllä Sveitsissä. Minkälainen kokemus se oli? Minkälaisia vinkkejä antaisit Kauppiksen opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneet harjoittelusta valtionhallinnossa?

Vaikka harjoittelu kestikin vain kolme kuukautta, se oli urani kannalta todella tärkeä kokemus. Harjoitteluni oli kauppapolitiikkatiimissä, joten keskityin erityisesti Maailman kauppajärjestöön (WTO). Pääsin osallistuman erilaisiin kokouksiin, neuvotteluihin ja tilaisuuksiin, joista kirjoitin raportteja. Olin erityisesti kiinnostunut kauppa ja kehitys -kysymyksistä, joten pääsin seuraamaan tiiviisti WTO:n kauppa- ja kehityskomiteaa sekä UNCTAD:in (The United Nations Conference on Trade and Development) kokouksia. Opin valtavasti harjoitteluni aikana monenkeskisestä yhteistyöstä ja diplomatiasta. Kiinnostukseni YK:n toimintaa kohtaan vahvistui Genevessä vietettyjen kuukausien ansiosta. Suosittelen lämmöllä kansainvälisestä politiikasta kiinnostuneita Kauppiksen opiskelijoita rohkeasti hakemaan harjoitteluun edustustoon tai suurlähetystöön. Kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen hakiessaan harjoitteluun, pääasia että on utelias ja uuden oppiminen kiinnostaa. Tiesin itsekin vain vähän kauppapolitiikasta hakiessani harjoitteluun, mutta minulla oli suuri into oppia ja löytää uusia näkökulmia tarkastella maailmaa. 

Mitä toiveita sinulla on tulevaisuudessa urallesi?

Haluan jatkaa työskentelyä monimutkaisten globaalien haasteiden parissa. Toivon, että työni olisi merkityksellistä myös muille kuin itselleni, esimerkiksi luonnolle tai muille ihmisille. Haluan osaltani vaikuttaa siihen, että tuleville sukupolville jäisi oikeudenmukaisempi maailma ympäristön, ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Tutustu tarkemmin Oonan urapolkuun LinkedInissä

Creative Sustainability, Master of Science (Economics and Business Administration)

Creative Sustainability -ohjelma antaa opiskelijoille valmiudet vastata polttavimpiin maailmanlaajuisiin kestävän kehityksen haasteisiin liiketoiminnan avulla. Erilaisista taustoista tulevia opiskelijoitamme yhdistävät luovat ratkaisut, käytännönläheiset työskentelytavat ja yhteiseen arvopohjaan nojautuminen. Valmistuessaan he soveltuvat johtotehtäviin, joissa vaaditaan liiketoimintaosaamista kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi (engl. Sustainable Development Goals, SDG).

Aalto Business students browsing course books around a table

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan. Uusimmat julkaisut ovat pääaineryhmissä ensimmäisinä.

Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Harjoittelu

Työnantajalle harjoittelu on tehokas rekrytointikanava. Palkkaamalla harjoittelijan saatte organisaatioonne uusimpia näkemyksiä ja tuoreita ideoita sekä rakennatte myönteistä työnantajamielikuvaa.

Photo: Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut opiskelijoille

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut tarjoavat monipuolisia palveluita opiskelijoillemme.

Aalto University School of Business offers wide range of career services for our students
Kauppakorkeakoulun alumneille
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ihminen, joka katsoo kohti tulevaisuutta
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Viisi vinkkiä, joilla voit kehittää luovuuttasi tänä keväänä ja kesänä

YK viettää Maailman luovuuden ja innovaatioiden päivää 21. huhtikuuta. Kokosimme vinkkejä luovuuden oppimiseen.
Tundramaisema, jossa maassa yläosastaan avoimia tutkimuskammioita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus selvitti ilmastonmuutoksen vaikutusta tundralla: lämpeneminen voi lisätä hiilen vapautumista hälyttävästi

Ilman ja maaperän lämpeneminen sekä maaperän kuivuminen lisäsi hiilen vapautumista tundran ekosysteemistä.
People registration to SSD
Mediatiedotteet Julkaistu:

Vuoden suurimman kestävyystapahtuman ohjelma julkaistu - mukana muun muassa taloustieteilijä Kate Raworth ja presidentti Tarja Halonen

Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston Sustainability Science Days -tapahtuma yhdistyy tänä vuonna maailman suurimman kestävyys- ja innovaatiokonferenssin kanssa. Tapahtumassa 2000 asiantuntijaa kokoontuu ratkaisemaan kestävyyshaasteita.
Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Avoimen tieteen kesäpäivät pidetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja Zoomissa 3.–4.6. Ilmoittauduthan 3.5. mennessä!