Karin Krokforsille kestävyys on paljon enemmän kuin vain energiatehokkuutta

Professori Karin Krokfors, mitä tutkit ja miksi?

Tutkin sitä, miten tilalliset ratkaisut vaikuttavat rakennusten ja kaupunkirakenteen kestävyyteen pitkällä tähtäimellä.

Maapallon resurssit eivät riitä loputtomiin, ja rakentaminen on ympäristövaikutuksiltaan ja energiankulutukseltaan aina valtava piikki, jonka takaisinmaksuaika on pitkä. Meidän pitäisi siksi rakentaa pitkäikäistä ja kestävää, mutta kuitenkin puramme jopa parikymmentä vuotta sitten rakennettuja taloja. 

Aina syynä eivät ole tekniset ongelmat, vaan se, että rakennuksia ei voida muokata ihmisten ja yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin. Olemme tottuneet ajattelemaan ja rakentamaan asuntoja yksiöinä, kaksioina, kolmioina ja niin edelleen. Tällaisten tilaratkaisujen muokkaaminen on usein vaikeaa esimerkiksi asuntojen välisten kantavien seinien ja talotekniikan sijoittelun takia.

Minusta meidän kannattaisi siirtyä kohti tilayksikköajattelua rakennusten monikäyttöisyyden edistämiseksi. Yksikköjä voidaan yhdistää ja erottaa aina erikokoisiksi asunnoiksi tarpeiden mukaan. Niiden toimintoja ei myöskään ole ennalta tarkkaan määritelty, vaan asukkaat voivat käyttää tiloja omaehtoisesti haluamallaan tavalla. Tällaiset rakennukset ja tilat sopeutuvat esimerkiksi työelämän ja perherakenteiden muutoksiin tai ikääntymisen haasteisiin – ja voivat olla käyttökelpoisia myös tuleville sukupolville tilanteissa, joita emme osaa ennakoida. Ideana ei siis ole tehostaa yksittäisiä asuntoja, mikä tekee niistä aina vain joustamattomampia, vaan tehostaa rakennuskantaa kokonaisuutena.

Miten sinusta tuli tutkija?

Olen aina ollut utelias ymmärtämään, mitä ilmiöiden takana on. Samalla minua on kiehtonut se, mitä voisi olla olemassa – ja sehän on myös arkkitehdin ammatin ytimessä. Opiskelin paljon ulkomailla, ja oli kiehtovaa huomata, miten eri kulttuurit lähestyvät asioita ihan eri tavoilla. Se on auttanut myös hahmottamaan oman rakennuskulttuurimme ongelmia ja haasteita.

Jo lapsena monet olettivat, että minusta tulisi arkkitehti. Itse etsiskelin suuntaa jonkin aikaa, vaikka tiesinkin haluavani tehdä jotain luovaa. Etsinnän jälkeen tajusin, että arkkitehtuuri onkin hirveän paljon laaja-alaisempi ja mielenkiintoisempi kokonaisuus kuin olin kuvitellut – ja olen ollut valintaani tyytyväinen.

Mitkä ovat olleet urasi huippuhetkiä?

Yksi hieno hetki oli kansainvälisen nuorten arkkitehtien Europan-kilpailun voitto Ranskassa. Se oli tavallaan lähtöpiste polulle, jolla olen edelleen ja loi myös uudenlaisen kiinnostuksen ja ymmärryksen rakennus- ja kaupunkisuunnitteluun sekä niiden suhteen ymmärtämiseen.

Toinen huippuhetki oli väitöskirjani valmistuminen, sillä siinä kiteytyy niin paljon teoriaa, ajattelua ja ymmärrystä, jota olen kerryttänyt vuosikymmenten aikana.

Mitä vaaditaan tutkijalta?

Tutkijalla pitää olla uteliaisuutta ja innostusta aiheeseen, se on tietenkin tärkeintä. Tarvitaan myös pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä, joilla pääsee yli väistämättä eteen tulevista kuolemanlaaksoista. Pitää uskoa itseensä ja omaan tekemiseensä, mutta olla valmis myös tarkastelemaan sitä kriittisesti.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Haluaisin soveltaa melko tuoreen väitöskirjani ajatuksia käytäntöön ja antaa opiskelijoille jotain sellaista, joka auttaa heitä kehittymään ihmisinä ja ammattilaisina, heille parhaalla mahdollisella tavalla.

Rakennukset ja rakennettu ympäristö säilyvät, jos ne koetaan merkityksellisiksi ja jos ne inspiroisivat tuleviakin sukupolvia, joiden mieltymyksistä emme vielä tiedä mitään. Haaste on valtava – miten toteutamme joustavuuden ja merkitykselliseksi koetun ympäristön samanaikaisesti? Meidän pitää miettiä, miten saamme aikaiseksi laadullisesti niin korkealaatuista rakennettua ympäristöä, että se halutaan ja kyetään säilyttämään jopa satoja vuosia.

Olen usein käyttänyt rakennuskannan resilienssistä esimerkkinä Amsterdamia ja sen osin jo 1600-luvulla rakennettuja kauppiastaloja, jotka ovat hirveän adaptiivisia ja joustavia. Yksi porrashuone voi toimia joko sisäportaana tai porrashuoneena, ja se johtaa eri kerroksissa tiloihin, joita voi jakaa tarpeen mukaan. Tilat ovat yhtä aikaa tarpeeksi pieniä ja tarpeeksi suuria suhteessa portaaseen, jolloin niitä voidaan käyttää moneen tarkoitukseen. Vuosikymmenten ja -satojen aikana talot ovat olleet kokonaisia asuintaloja, niitä on muutettu hotelleiksi, pieniksi asunnoiksi ja taas isoiksi perheasunnoiksi, liike- tai työtiloiksi. Myös niiden suhde katuun on avoin ja elävä. Ympäristö on myös kaunis ja ihmisille merkityksellinen – kun 1970-luvulla kaupungissa ehdotettiin talojen purkamista, se nosti aivan valtavan vastustuksen.

Karin Krokfors ja muut Aalto-yliopiston uudet vakinaistetut professorit kertovat tutkimuksestaan 30. tammikuuta järjestettävässä Installation Talks -tapahtumassa. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja tapahtumasta täältä.