Uutiset

Ilmoittaudu tutkimuspalveluiden koulutuksiin – aiheina tekoäly, datanhallinta, avoin tiede ja paljon muuta

Aalto-yliopisto tarjoaa kahdesti vuodessa ilmaista koulutusta tutkimusdatanhallintaan ja avoimeen tieteeseen liittyvistä aiheista. Kouluttajina toimii mm. Aallon data-agentteja, tutkimusohjelmistokehityspalvelun asiantuntijoita ja vierailevia asiantuntijoita. Ilmoittaudu nyt syksyn koulutuksiin!
Musta käsi koskettaa tabletin näyttöä, jossa on valkoisia muotoja. Paperit ja kynä ovat vaaleanpunaisella pinnalla.

Koulutukset tarjoavat mahdollisuuden parantaa työtapojasi, oppia uutta ja päivittää jo olemassa olevaa osaamista – olitpa sitten urasi alussa tai jo kokeneempi tutkija. Luentomme ovat avoimia ja maksuttomia myös Aallon ulkopuoliselle osallistujille, eivätkä ne pääsääntöisesti vaadi aihepiirien aiempaa tuntemusta. Koulutusten ensisijaista kohderyhmää ovat tutkijat, yliopistojen henkilökunta ja opiskelijat, mutta kuka tahansa aiheista kiinnostunut on tervetullut osallistumaan. Joka koulutuskaudella sisällytämme mukaan myös täysin uusia aiheita sekä päivitämme toistuvien koulutusten sisältöjä osallistujapalautteiden perusteella.

Koulutuksiin sisältyy vuorovaikutuksellisia osuuksia tai mahdollisuus esittää kysymyksiä luennon jälkeen. Rohkaisemme osallistujia ottamaan aktiivisesti osaa keskusteluun ja esittämään kysymyksiä asiantuntijoillemme. Osa koulutuksista sisältää vain aaltolaisia koskevaa tietoa, mutta perusperiaatteet sopivat sovellettaviksi myös muualla.

Uutena tänä syksynä voimme tarjota osasta koulutuksista Unite!-yliopistojen (sis. Aalto-yliopisto) osallistujille osallistumistodistuksen Unite!-palautekyselyn täyttämistä vastaan koulutuksen jälkeen.

Liity mukaan keskusteluun – toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi syksyn koulutuksiin!

Kysymyksiä koulutuksista ja datanhallinnasta voit lähettää tutkimuspalveluiden datanhallinnan tukiosoitteeseen: researchdata@aalto.fi 

Syksyn 2026 koulutustarjonta

Valkoinen viisikulmio ja kolmio keltaisella taustalla.

Tekoäly tutkimustyössä, 22.10.2026

Tutustu generatiivisen tekoälyn hyödyntämiseen tutkimustyössä data-agenttien Enrico Glereanin, Pedro Silvan ja Emrecan Gulayn johdolla.

– Tapahtumat
Abstrakti muotoilu, jossa sininen tausta, valkoiset ympyrät ja valkoiset geometriset muodot.

AI agents: Tekoälyagenttien salat julki – Miten tekoälyagentit toimivat kulissien takana, 27.10.2026

Kaikki, mitä olet aina halunnut tietää tekoälyagenteista, mutta et ole uskaltanut kysyä – oppaana tutkimusohjelmistoasiantuntija (RSE) Simo Tuomisto.

– Tapahtumat
Punainen tausta, jossa valkoisia geometrisia muotoja: puolipyöreä vasemmalla ja osittainen ympyrä oikealla ylhäällä.

Data storage and management for Aalto researchers, 28.10.2026

Opi datan tallentamisesta ja säilyttämisestä Aallossa.

– Tapahtumat
Abstrakti muotoilu, jossa sininen tausta, valkoiset ympyrät ja valkoiset geometriset muodot.

Laskennallisten tutkimusprojektien aloittaminen Aalto-yliopistossa, 29.10.2026

Tutustu Aalto-yliopiston tietokoneiden tarjoamiin mahdollisuuksiin datatieteen ja laskennallisen tutkimuksen tekemisessä tutkimusohjelmistoasiantuntija (RSE) Susa Merzin johdolla.

– Tapahtumat
Keltainen tausta, jossa valkoisia ympyröitä ja suorakulmioita kuviona.

Avoin tiede ja mallikortit koneoppimisessa, 3.11.2026

Miten sovellat avoimen tieteen käytäntöjä koneoppimismallien kehittämisessä ja käytössä? Oppaana tutkimusohjelmistoasiantuntija (RSE) Simo Tuomisto.

– Tapahtumat
Abstrakti muotoilu, jossa sininen tausta, valkoiset ympyrät ja valkoiset geometriset muodot.

Aalto AI Data Management Assistant, 5.11.2026

Aalto AI Data Management Assistant auttaa Aallon tutkijoita datanhallintasuunnitelman (DMP) laatimisessa.

– Tapahtumat
Keltainen tausta, jossa valkoisia ympyröitä ja suorakulmioita kuviona.

Laadullisen tutkimuksen tekeminen vuorovaikutuksessa tekoälyn kanssa, 10.11.2026

Miten hyödyntää tekoälytyökaluja vastuullisesti laadullisessa tutkimuksessa? Oppaana tutkijatohtori Emrecan Gulay.

– Tapahtumat
Valkoinen viisikulmio ja kolmio keltaisella taustalla.

NFDI4ING RDM tools for engineers, 10.11.2026

NFDI4ING tarjoaa tieteenalakohtaisia työkaluja, tekoälyavusteisia alustoja ja koulutusta datanhallintaan ja julkaisemiseen insinööritieteissä.

– Tapahtumat
Keltainen tausta, jossa oikealla valkoisia ympyröitä ja vaakapalkkeja

Research data management for ARTS researchers, 11.11.2026

Opi tutkimusdatanhallinnasta visuaalisissa taiteissa.

– Tapahtumat
Abstrakti vihreä-valkoinen kuva, kaksi vastakkain olevaa puoliympyrää ja lovi vasemmassa yläkulmassa

Research data management in chemistry, 17.11.2026

Opi tutkimusdatanhallinnasta kemian alalla.

– Tapahtumat

Psst! Tiesitkö, että myös Nordic 5 Tech -partneriyliopistomme tarjoavat kaikille avoimia koulutuksia? Löydät heidän koulutustarjontansa täältä: DTU - Course calendar & NTNU - Course calendar. Huomaa myös CSC:n monipuolinen koulutustarjonta: Koulutuskalenteri - CSC

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva mustasta kvanttisirusta kuparialustalla, johdettuna useisiin pyöreisiin messinkiliittimiin
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näin Suomesta tuli kvanttialan edelläkävijä

Pitkäjänteinen panostus kvanttitieteen ja -teknologian perustutkimukseen on tehnyt Suomesta kokoaan suuremman pelurin alalla, joka on kriittinen myös EU:n teknologisen omavaraisuuden kannalta. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa koko kvanttialan arvoketju on omissa käsissä.
Taideinstallaatio: arkiobjekteja värillisillä alustoilla valkoisessa tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaista designia ja opiskelijatöitä esillä Tokion ARTEK-myymälässä

Contemporary Collected -näyttelyssä esitellään suomalaista muotoilua, opiskelijoiden töitä sekä Suomessa toimivien niin nousevien kuin vakiintuneidenkin suunnittelijoiden, käsityöläisten ja valokuvaajien teoksia.
työelämäprofessori Nando Malmelin
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miten uudistua epävarmuudessa? Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi ymmärtää avoimuudesta uudelle

Nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitsemme kykyä ajatella toisin, kyseenalaistaa totuttua ja tunnistaa uusia mahdollisuuksia. Aalto-yliopiston työelämäprofessori Nando Malmelin kertoo, miten kuka tahansa voi kehittää avoimuustaitojaan.
kaksi opiskelijaa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Markkinoinnin tila 2026 -tutkimus: Tuloksellisuuden seuranta ja budjetointi edelleen verrattain heikoissa kantimissa

Markkinoinnin tila -tutkimus avaa tärkeitä näkökulmia suomalaiseen markkinointiosaamiseen ja markkinoinnin kehityskohteisiin.