”Ilman riittävää koulutusta on vaikea saada kiinni työelämästä”

Aalto-yliopiston kumppanuuspalveluiden järjestämän naistenpäivän alumniseminaarin aiheena oli tänä vuonna oppiminen. Tilaisuus keräsi Harald Herlin -oppimiskeskukseen 150 Aallon alumnia kuulemaan opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoisen ja panelistien ajatuksia oppimisesta.

Paneelissa keskustelivatprofessori, varadekaani Teemu Leinonen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta, Aalto Online Learning -projektipäällikkö, dosentti Tomi Kauppinen Perustieteiden korkeakoulusta, hiljattain Kauppakorkeakoulusta valmistunut alumni Minna Rissanen sekä oppimisen kehittämiseen pelien kautta erikoistuneen Lightneer-yrityksen toimitusjohtaja Lauri Järvilehto.

Suomi on kärjessä lähes kaikissa oppimista käsittelevissä vertailuissa. Maailmalla osaamisentaso kuitenkin nousee kovaa vauhtia. Suomi on edelleen osaamisen huippumaita, mutta kehityksen suunta on väärä.

”Meillä on paljon hyvää. Esimerkiksi julkishallintomme on tehokasta ja aikuiskoulutuksessa menestymme hyvin, joskin siihen osallistuvat eniten ne, joilla on jo hyvä työmarkkina-asema. Myös tasalaatuinen korkeakoulujärjestelmämme on hyvä asia. Meillä ei ole yhtään niin hyvää yliopistoa kuin Yhdysvalloissa tai Iso-Britanniassa, mutta toisaalta meillä ei ole heikkojakaan yliopistoja. PISA-sijoituksemme on edelleen kiitettävä, mutta esimerkiksi matematiikan osaaminen on heikentynyt”, Anita Lehikoinen kertoi.

Korkeakoulutuksen väheneminen on este talouskasvulle

Anita Lehikoisen mukaan korkeasti koulutettujen osuus Suomen väestöstä on kasvanut vuosina 1991‒2015, mutta muut maat menevät meistä ohi. Suomessa korkeakoulutettujen osuus näyttää myös kääntyneen laskuun. Esimerkiksi Kiina panostaa koulutukseen ja tutkimukseen ja meneekin Suomen ohi korkeakoulutettujen prosentuaalisella määrällä väestöstä. Kiinalaiset opiskelijat myös palaavat kotimaahansa valmistuttuaan, mistä Kiina hyötyy.

”Vain korkean osaamisen työpaikat lisääntyvät, keskitason suorittavien työpaikkojen kasvun varaan ei kannata laskea, niiden osuus pienenee kaikkialla. Vähemmän ammattiosaamista vaativat tehtävät korvataan robotiikalla, sen sijaan asiantuntijatehtävät, jotka vaativat luovaa ongelmanratkaisua, eivät hoidu muuten kuin ihmisten tekeminä. Kyseessä on iso yhteiskunnallinen muutos”, Lehikoinen sanoi.

”Koulutuksella on merkitystä: ilman riittävää koulutusta, ei tahdo saada kiinni työelämästä. Satsaammekin toisen asteen koulutukseen, jotta se vastaisi mahdollisimman hyvin työmarkkinatarpeita. Aiemmin oli huolta, koulutammeko liikaa korkea-asteen ihmisiä, mutta näin ei ole. Suomessa ei ole ylikoulutusta. Tutkinnot ja tehtävien vastaavuus kohtaavat. Mitä korkeampi tutkinto, sitä paremmin ihmiset selviävät lamavaiheista.”

”Tulevaisuudessa ihmisten on tärkeää vahvistaa vuorovaikutus- ja matemaattisia taitojaan. Osaaminen koostuu siitä, mitä tiedämme ja ymmärrämme, miten osaamme tietoa hyödyntää ja miten osallistumme ympäröivään yhteiskuntaan. Niin monialaisuus kuin luovuus, kriittinen ajattelu ja uteliaisuus korostuvat. Aallossa tehdään loistavaa työtä, mistä alumnitkin voivat olla iloisia”, Lehikoinen sanoi.

Oppiminen on jatkuvaa

Panelistit pohtivat oppimista eri näkökulmista. Vuorovaikutus, monimuotoisuus ja innostus korostuivat pohdinnoissa, kun paneelia moderoinut alumnimme, Suomen lukiolaisten liiton pääsihteeri, DI Saara Hyrkkö, kysyi panelisteilta, miten opitaan parhaiten.

Lauri Järvilehdon mukaan oppimisen riemu löytyy hakemalla sitä, minkä itse kokee mielenkiintoisena.

”Kun löytää omat kiinnostuksenkohteensa, innostuminen on helppoa. Ja jos opettaja on aidosti innostunut aiheestaan, opiskelijatkin innostuvat. Opettajien pitäisikin orientoitua innostuneeseen otteeseen aiheestaan. Järvilehto muistutti myös, miten pikkulapsiin on ”sisäänkoodattuna” kiinnostus oppimiseen; taaperot tökkivät pistorasioita ja kaikkea, mihin suinkin yltävät. Mihin tämä kiinnostus katoaa, Järvilehto kysyi.”

”Valmius jatkuvaan oppimiseen on keskeistä”, painotti Anita Lehikoinen. ”Oppimiseen kuuluu luovuus, inhimillisyys, kriittisyys sekä oppimisen ilo ja riemu. Uudet oppimisen tavat, kuten pelit, ovat tärkeitä.” Lauri Järvilehdon mukaan rekrytoitaessakaan tärkeintä ei ole, kuka osaa eniten, vaan kuka on valmis oppimaan lisää.

Vuorovaikutuksessa opitaan tehokkaasti toinen toiselta

Teemu Leinonen mainitsi esimerkkeinä hyvästä oppimisympäristöstä metsän, saunan ja Aalto-yliopiston uuden oppimiskeskuksen, jossa naistenpäivän seminaari järjestettiin. Tomi Kauppinen pohti verkko-opetuksen kehittämistä ja sitä, kasvattaako se eroa opettajan ja oppilaan välillä. Hänen mukaansa verkko-opetuksella on ehdottomasti sijansa, mutta myös ihmisten kokoaminen yhteen jakamaan asioita on tärkeää.

Minna Rissanen jatkoi esittämällä toiveen, että massaluennot voisi katsoa verkosta ja että luentosaliin keräännyttäisiin silloin, kun vuorovaikutus on asioiden oppimisessa keskeistä. Anita Lehikoisen mukaan Suomessa on alle seitsemän opiskelijaa yhtä opettajaa kohden eli suhdeluvunkin valossa mahdollisuuksia opettajan ja opiskelijoiden väliseen vuorovaikutukseen on. Ja mikä tärkeintä: sosiaalinen oppimisyhteisö opettaa vähintään yhtä paljon kuin opettaja.

”Monenlaisia opetusmuotoja tarvitaan”, sanoi Teemu Leinonen. Esimerkkinä toimivasta opetusmuodosta hän kertoi seuraavan: opiskelijat saavat tehtäväksi katsoa kotona dokumenttiohjelman ja kirjata ylös, mikä siinä oli hyvää ja mikä ei auennut. Tämän jälkeen luennolla keskustellaan ohjelmasta kasvotusten. Luokkahuoneessa on neljä tuolia, joille istuvat vuorotellen ne, jotka haluavat osallistua keskusteluun. Leinosen mukaan opetuksessa olisi tärkeää, että heti ensimmäisenä vuonna opiskelijat pääsisivät konkreettisesti tekemään asioita. Heti ensimmäisenä päivänä pitäisi päästä laboratorioihin ja studioihin.

Tomi Kauppinen piti tärkeänä valmentavaa otetta. ”Oppimisessa kukin sekä valmentaa toista että on itse valmennettavana. Työpajat ovat hyviä tällaiseen. Opiskelijoiden pitäisi myös aina kuin suinkin muistaa kysyä ”miksi?”. Kysymällä oppii yleensä hyvin”, hän sanoi.

Anita Lehikoinen toi vielä keskusteluun senkin näkökulman, että kaikkien ei tarvitse olla ”niin älyttömän ulospäinsuuntautuneita”. Vuorovaikutustaitojakin voi harjaannuttaa ilman, että itseään tarvitsee muuksi muuttaa.