Uutiset

Harjoittelijoilta voi saada paljon hyviä ajatuksia ja näkemyksiä organisaatioiden toiminnan kehittämiseen

IDBM-ohjelma sai 15-vuotiaan Rasmuksen ensin TET-harjoittelijaksi ja sitten kesätöihin.
IDBM-ohjelman vieraileva apulaisprofessori ja Rasmuksen (kuvassa) työhön perehdyttäjä Miikka J. Lehtonen suosittelee kaikille TET-harjoittelijoiden vastaanottamista. "Tällaiset kohtaamiset varmasti hyödyttävät usein puolin ja toisin, kun vain mietitään hyvin ja yhdessä harjoittelijankin kanssa, mitä tehtäviä nuori voisi tehdä”, Lehtonen sanoo.

Yhdeksäsluokkalainen Rasmus Uusipaikka keksi alkuvuodesta hakea TET-harjoitteluun (TET = Työelämään tutustuminen) Aalto-yliopistoon ja hänet toivotettiinkin tervetulleeksi International Design Business Management (IDBM)-ohjelmaan. Helmikuussa suoritetun viikon TET-harjoittelun jälkeen Rasmus kysyi ohjelmasta kesätöitä ja sai niitä kesäkuulle kahdeksi viikoksi.

Rasmus kertoo, että hän päätyi kysymään Aallosta TET-paikkaa lähinnä siksi, koska talous ja yrittäjyys kiinnostavat häntä. Hän ajatteli, että Aalto voisi mahdollisesti tulevaisuudessa olla sopiva opiskelupaikka hänellekin. Vaikkakin tämän päätöksen tekemiseen on vielä vuosia aikaa, Rasmus oli kiinnostunut näkemään jo hieman etukäteen, millaista Aallossa voisi olla.

TET-harjoittelussa tarkastelussa nuorten sosiaalisen median käyttäytyminen

Rasmus sopi ensimmäisenä TET-harjoittelupäivänään IDBM:ssä, että hän tulisi viikon aikana tekemään yhden isomman projektin ja sen lisäksi myös pienempiä tehtäviä.

"IDBM:n väki halusi saada lisää tietoa nuorten sosiaalisen median käyttäytymisestä ja siitä, millainen sisältö IDBM:n viestintäkanavissa voisi kiinnostaa mahdollisia tulevia opiskelijoita. Teinkin viikon ajan internetiä hyödyntäen kartoitusta näistä asioista ja harjoittelun lopuksi kirjoitin englanninkielisen esitelmän selvittelyjeni tuloksista”, Rasmus kertoo.

”Koska yrittäjyys kiinnostaa minua, pääsin viikon aikana myös haastattelemaan joitakin IDBM-alumneja, jotka toimivat parhaillaan yrittäjinä. Sovin heidän kanssaan tapaamisia niin Skypen välityksellä kuin yritysten tiloissa, jos ne sattuivat sijaitsemaan pääkaupunkiseudulla kohtuullisen matkan päässä. Kaikkiaan haastatteluja taisi olla 4–5. Haastattelut olivat todella kiinnostavia ja opin samalla myös paljon IDBM:stä sekä yrittäjyydestä ylipäänsä”, Rasmus jatkaa.

Kesätyössä painottui IDBM-ohjelman markkinoinnin ja verkostojen kehittäminen

Kesän koitettua Rasmus Uusipaikka sai palata kesätöihin jo talvella tutuksi tulleeseen IDBM-ohjelmaan. Tarjolla oli jälleen monipuolisia tehtäviä, joista osan sai tehdä itsenäisesti ja osan yhdessä IDBM:n ohjelma-assistenttien kanssa, jolloin työkielenä oli englanti.

”Etsin ohjelmaa varten internetistä englanninkielistä opetusmateriaalia, kuten videoita, kaavioita ja kuvia. Tämän lisäksi tein pienimuotoista markkinatutkimusta. Tarkoituksena oli kartoittaa paikallisia design-teemaisia tapahtumia, IDBM:lle sopivia ystävyysyliopistoja sekä erilaisia sosiaalisen median ja vaikuttamisen kanavia Aallon sisällä ja yliopiston ulkopuolella. Etsin myös hyviä muiden yritysten käyttämiä mainoksia ja perustelin löytöjäni, jotta niitä voisi käyttää inspiraationa IDBM:n markkinoinnissa”, Rasmus kertoo.

IDBM-ohjelman vieraileva apulaisprofessori ja Rasmuksen työhön perehdyttäjä Miikka J. Lehtonen pyysi peruskoulun päättänyttä nuorta myös tekemään esitelmän, jossa hän kertoisi, miten IDBM:n aihealueita voisi opettaa jo lukiossa.

”Jotta pystyin tekemään esitelmän hyvin, tutustuin lukion opetussuunnitelmaan tarkemmin kuin mitä olin ajatellut vielä ennen syksyä. Aloitanhan lukion vasta tänä syksynä! Mutta sain esityksen pakettiin ja pidin sen englanniksi Miikalle ja IDBM:n assistenteille, jolloin pääsin hyödyntämään englannin kielen taitoani sekä osaamistani PowerPoint-esitelmien teossa”, Rasmus kertoo.

Erittäin hyvä kokemus puolin ja toisin

Rasmus on hyvin tyytyväinen TET-harjoitteluunsa ja kesätyöviikkoihinsa IDBM:ssä.

”Olen todella iloinen ja kiitollinen IDBM-viikoista ja koen, että pääsin tutustumaan hyvin Aaltoon ja siellä opiskeluun. Työskentely IDBM:ssä oli todella innostavaa ja ilmapiiri lämmin ja avoin. Opin paljon uusia asioita, joista on takuulla hyötyä tulevaisuudessa. Oli myös kiinnostavaa päästä vilkaisemaan, millaisia ja minkä tasoisia sisältöjä Aallossa käydään läpi. Innostavien tehtävien lisäksi oli todella mukavaa, että Miikka otti minut mukaan seuraamaan kokousta hänen ja IDBM:n yhteistyökumppanien välillä. Arvostan todella paljon Miikan ja ohjelman muun henkilökunnan vaivannäköä harjoitteluni ja kesätyöni aikana. Suurkiitos heille!”

Erittäin tyytyväinen on myös IDBM:n Miikka J. Lehtonen.

”Rasmus oli meille todella iso apu ja hän kehitteli muutamia ideoita, joita jo nyt jatkojalostamme ohjelmassa. Työntekijänä Rasmus oli oma-aloitteinen ja ahkera”, kiittelee Miikka, joka on jatkossakin innostunut tekemään yhteistyötä nuorten kanssa ja itsekin oppimaan heiltä. ”Suosittelen kaikille TET-harjoittelijoiden vastaanottamista – tällaiset kohtaamiset varmasti hyödyttävät usein puolin ja toisin, kun vain mietitään hyvin ja yhdessä harjoittelijankin kanssa, mitä tehtäviä nuori voisi tehdä.”

Lisätietoa IDBM:stä

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Piirroskuvituksessa on siniasuinen mieshamo kumartuneena 3D-printterin ylle, kuvassa on myös maapallo, jonka yllä kulkee lentokone, sekä sormet, jotka pitelevät kuutiota, jossa lukee error!. Kuvitus: Studio Jenni & Jukka.
Aalto Magazine Julkaistu:

Totta vai tarua: 3D-tulostuksella voidaan valmistaa avaruusraketti?

Apulaisprofessori Mika Salmi oikoo 3D-tulostuksesta vallitsevia mielikuvia. Salmen professuurin ala on kestävä kehitys valmistuksessa.
White coffee cup with Space 21 logo, space's common room on the background.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Space 21:n aamukahvit syksyllä 2023

Kahvia, aamupalaa ja hyvää seuraa radikaalin luovuuden olohuoneessa – kaikki Aaltolaiset ovat tervetulleita Space 21:n kuukausittaiselle aamukahville.
Jaakko Honko -luennon 2023 pääpuhuja Kaisa Hietala
Yliopisto Julkaistu:

Pääpuhuja, yritysjohtaja Kaisa Hietala: Meiltä puuttuu määritelmä luonnon arvolle

Kansleri Jaakko Hongon nimeä kantavalle luennolle saapui noin 300 kutsuvierasta ja alumnia.
Dean's Impact Award, School of Business
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita myös muista kuin erinomaisista arvosanoista

Uudella Dean’s Impact Award -palkinnolla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen tai Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.