Uutiset

Ewald Kibler: Yrityksen perustaminen vanhemmalla iällä voi parantaa elämänlaatua

Yrittäjäksi siirtyminen työuran myöhemmässä vaiheessa voi parantaa elämänlaatua, jos se auttaa täyttämään itsemääräämisoikeuteen, elämänhallintaan, itsensä toteuttamiseen ja mielihyvään liittyviä tarpeita.
Yrittäjyyden apulaisprofessori Ewald Kibler
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Olen yrittäjyyden professori (associate) ja keskityn tutkimustyössäni siihen, miten yrittäjyyden avulla voidaan ratkaista väestön ikääntymisestä aiheutuvia suuria haasteita. Viime vuosikymmenen aikana tutkimusryhmäni on keskittynyt lisäämään teoreettista ja käytännön ymmärrystä myöhäisuran yrittäjyyttä edeltävistä tekijöistä, sen haasteista ja tuloksista.  

Syntyvyys on vähentynyt jyrkästi kaikissa kehittyneissä ja useimmissa kehitysmaissa paremman syntyvyyden säännöstelyn ja koulutustason seurauksena, ja koska naisten määrä työelämässä on kasvanut. Samaan aikaan keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä on lääketieteen ansiosta pidentynyt. Nämä kaksi kehityssuuntaa ovat nostaneet merkittävästi maailman väestön keskimääräistä ikää. Väestön ikääntyminen on yksi suurimmista haasteista, jotka meidän on ratkaistava tulevina vuosikymmeninä, ja se vaikuttaa niin yksilöihin, organisaatioihin kuin koko yhteiskuntaan. 

Itsenäiset ammatinharjoittajat jäävät eläkkeelle yleensä myöhemmin

Riittävien julkisten varojen löytäminen eläkkeiden ja terveydenhuollon nykyisen tason ylläpitämiseksi on suuri yhteiskunnallinen huolenaihe. Poliittiset päättäjät ovat ehdottaneet lakisääteisen eläkeiän nostamista ja monet maat ovatkin tehneet niin. Samalla työnantajat ovat joutuneet taloudellisen tilanteen vuoksi tarjoamaan ikääntyneille työntekijöilleen vapaaehtoisia irtisanomispaketteja ja kannustamaan heitä jäämään varhaiseläkkeelle. Osa näistä työntekijöistä haluaisi jatkaa työntekoa, mutta he eivät löydä itselleen uutta työpaikkaa. Yhteiskunnan tarpeet, yksilöiden toiveet ja yritysten käytännöt eivät siis kohtaa. 

Viimeaikaisissa poliittisissa ja akateemisissa keskusteluissa on nostettu yhä useammin esille myöhäisiän yrittäjyys yhtenä lupaavana keinona pidentää iäkkäiden työntekijöiden työuria. Poliittiset päättäjät ovat kiinnostuneita edistämään myöhäisuran yrittäjyyttä, sillä sen avulla voidaan hyödyntää paremmin ikääntyneiden työntekijöiden inhimillistä pääomaa. Myöhäisuran yrittäjyyden avulla voidaan myös säästää eläke- ja sosiaalietuuksissa, sillä itsenäiset ammatinharjoittajat jäävät eläkkeelle yleensä myöhemmin kuin palkkatyöntekijät.  

Yrityksen perustaminen voi parantaa työ- ja yksityiselämän tasapainoa

Tutkimustyössäni olen osoittanut, että yrityksen perustaminen voi lisätä joustavuutta työ- ja yksityiselämän tasapainon hallinnassa ja tarjota mahdollisuuden organisaatioissa esiintyvän ikäsyrjinnän kiertämiseen. Se voi myös olla vanhemmalla iällä irtisanotuille henkilöille ainoa mahdollinen vaihtoehto jatkaa työntekoa. Yritystoiminnan harjoittaminen voi voimaannuttaa erityisesti iäkkäämpiä naisia, kun he kykenevät murtamaan sukupuolittunutta yrittäjyyskeskustelua, jota hallitsee stereotyyppinen mielikuva nuoresta miesyrittäjästä.  

Jotta myöhäisuralla yrittäjäksi siirtymisen edistäminen olisi sosiaalisesti kestävää, yrittäjyyden on  oltava yksilön kannalta houkutteleva vaihtoehto. Ryhmäni tekemän tutkimuksen avulla on lisätty ymmärrystä erilaisista strategioista, joiden avulla myöhäisuran yrittäjät voivat kiertää sosiaalisessa ympäristössä ja työssä kokemiaan ikään liittyviä rajoitteita ja saada näin tarvittavan oikeutuksen yrittäjäksi ryhtymiselle. Siirtyminen palkkatyöntekijästä yrittäjäksi vanhemmalla iällä voi parantaa elämänlaatua,  jos se auttaa täyttämään itsemääräämisoikeuteen, elämänhallintaan, itsensä toteuttamiseen ja mielihyvään liittyviä tarpeita. Olemme myös osoittaneet, miten myöhäisuran yrittäjien työ- ja yksityiselämän mallit parantavat elämänlaatua ja tukevat aikomusta lykätä eläkkeelle siirtymistä. 

Kannatan kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä työn hyödyistä tarkastelemalla työn konkreettisia vaikutuksia elämänlaatuun, koska vaikuttaa siltä, etteivät ihmiset perusta yritystä vain ansaitakseen rahaa. Ikääntymisen ei tarvitse merkitä riippuvaisuutta, vaan iäkkäänäkin voi pysyä aktiivisena esimerkiksi ryhtymällä yrittäjäksi. Tällainen ajattelu ottaa paremmin huomioon myös ikääntyvän yhteiskunnan tarpeet.

Ewald Kibler 
yrittäjyyden professori (associate) ja Suomen Akatemian tutkija

Tämä Ewald Kiblerin kirjoitus on julkaistu englanniksi myös Aalto-yliopiston tuoreen ourblogs.aalto.fi -blogialustan My Effect -blogissa. Kirjoitusta voi kommentoida siellä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Liikuteltavan magneettikuvauslaitteen prototyyppi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:
Students sitting at Aalto University School of Business
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:
Welcome Evenig 2023 panel discussion.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Uudet Kauppiksen opiskelijat tapasivat alumneja Welcome Evening -tapahtumassa

Uudet Kauppiksen opiskelijat saivat tietoa työelämästä alumneilta Welcome Evening -tapahtumassa.
Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin