Uutiset

Euroopan paras tekoälytutkimus yhteen – Suomen FCAI mukana 30 tutkimusyksikön verkostossa

ELLIS-verkoston tavoite on taata Euroopan kyky kilpailla maailman tekoälykeskusten kanssa ja luoda vahva perusta eurooppalaisten arvojen mukaiselle tekoälyn kehittämiselle.

European Laboratory for Learning and Intelligent Systems (ELLIS) vihki 15. syyskuuta järjestetyssä virtuaaliseremoniassa käyttöön 30 tutkimusyksikköä, 14 Euroopan valtiossa.

Yksi yksiköistä on Suomen tekoälykeskus FCAI:ssa. Sen johtaja, Aalto-yliopiston tietotekniikan professori Samuel Kaski kertoo FCAI:n odottavan mahdollisuuksia, joita entistä tiiviimpi yhteistyö avaa eurooppalaiselle tekoälytutkimukselle.

”Tuomme innolla oman osaamisemme tähän pöytään. Painopisteitämme FCAI:ssa ovat huippututkimus, nuorten lupaavien tutkijoiden kouluttaminen ja teknologiansiirron edistäminen, jotka ovat hyvin linjassa ELLIS-yhteisön sekä eurooppalaisen tekoälypolitiikan laajempien päämäärien kanssa.”

ELLIS-verkoston yksi päätehtävistä on varmistaa, että eurooppalainen tekoälytutkimus pystyy kilpailemaan Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa myös tulevaisuudessa.

”Tänään juhlimme menestystä, jonka olemme saavuttaneet ELLIS-hankkeen kaksivuotisen historian aikana”, julisti Bernhard Schölkopf, yksi ELLIS-yhteisön perustajista ja Saksan Tübingenissa sijaitsevan Max Planck Institute for Intelligent Systems -tutkimuslaitoksen johtaja. Myös Max Planck -instituuttiin perustetaan ELLIS-yksikkö.

”Ensimmäiset 17 yksikköä julkistettiin vuoden 2019 lopussa, minkä jälkeen olemme lisänneet verkostoon 13 uutta yksikköä. Yhdessä ne luovat uusia yhteistyömahdollisuuksia tutkijoille halki Euroopan sekä vahvan perustan tekoälyn kehittämiselle avoimien eurooppalaisten yhteiskuntien arvojen mukaisesti.” 

FCAI:n varajohtaja ja Helsingin yliopiston professori Petri Myllymäki pitää mukaan liittymistä erinomaisena tilaisuutena edistää tekoälyn perustutkimusta, joka on kaikkien tekoälypohjaisten sovellutusten ja niiden vaikuttavuuden edellytys.

”Tekoälytutkimuksessa Suomi on erittäin vahvoilla, mistä myös tämä uusi yksikkö on osoituksena.”

ELLIS on vuonna 2018 perustettu yleiseurooppalainen yhteisö, jonka keskeisenä tavoitteena on edistää eurooppalaista huippuosaamista koneoppimisessa ja siihen liittyvillä aloilla, tarjoamalla tutkijoille erinomaisia mahdollisuuksia toteuttaa tutkimustaan Euroopassa.

Lisäksi ELLIS-yhteisö pyrkii kouluttamaan seuraavan sukupolven nuoria eurooppalaisia tutkijoita tällä strategisesti tärkeällä alalla. Keskeisenä tavoitteena on ratkaista erityisesti sellaisia tekoälyyn liittyviä tutkimushaasteita, joiden kautta voidaan saavuttaa myönteisiä taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tällä hetkellä ELLIS-verkoston kattamia tutkimusaiheita ovat koneoppimisen periaatteet, konenäkö, luonnollisen kielen prosessointi, robotiikka, ihmiskeskeinen ja luotettava tekoäly sekä sovellusalueet, kuten elinympäristön mallinnus, autonomisten järjestelmien suunnittelu, biologia ja terveys.

Lue lisää ELLIS-yhteisöstä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Yhteistyö Julkaistu:

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.
Nanoselluloosaa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto panostaa sellututkimukseen edistääkseen siirtymää kohti vähähiilistä taloutta

Useat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja yritykset perustavat uraauurtavan EFP-tutkimusohjelman (Emission Free Pulping) perinteisten sellunvalmistusprosessien uudistamiseksi. Ohjelman teollisen mittakaavan merkityksellisyys edellyttää tutkijoiden ja teollisuuden kansainvälistä yhteistyötä.
KPMG:n räätälöity projekti, tiimi koolla
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijaprojektissa analysoitiin KPMG:n asemaa Suomen nopeasti kasvavilla konsultointimarkkinoilla

Tutkimuksen mukaan konsultointimarkkinat ovat kasvaneet poikkeuksellisen paljon viimeisten viiden vuoden aikana. Teknologiakonsultointi on viitoittanut kasvua ja se muodostaa suurimman osan markkinoista.
Digital Education Council
Yhteistyö Julkaistu:

Kauppakorkeakoulu Digital Education Councilin jäseneksi

Allianssilla on yhteinen visio kestävän kehityksen edistämiseksi korkeakoulutuksessa.