Demoskene hyväksyttiin elävän perinnön kansalliseen luetteloon

Demoskene on kansainvälinen harrastajayhteisö, joka on keskittynyt demojen eli ohjelmointia, grafiikkaa ja ääntä luovasti yhdistävien reaaliaikaisten audiovisuaalisten esitysten tekemiseen.

Huhtikuussa 2020 Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyi Suomen demoskenen elävän perinnön kansalliseen luetteloon, ensimmäisenä digitaalisen kulttuurin muotona. Museoviraston ylläpitämässä kansallisessa luettelossa on nyt yhteensä 64 kohdetta — kaikkea sahansoitosta nukketeatteriin ja iltasatuperinteeseen. 

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun median laitoksen yliopistonlehtori Markku Reunanen osallistui aktiivisesti Suomen pelimuseon koordinoimaan työryhmään, joka jätti hakemuksen luetteloon pääsemisestä. Reunanen sekä kirjoitti hakemustekstin että hankki suurimman osan sen tukijoista.

Suomen hakemus on osa laajempaa kansainvälistä Art of Coding -hanketta, jonka tavoitteena on saada demoskene Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Suomiskene

Suomiskene koostuu sadoista eri demoryhmistä, jotka tapaavat toisiaan erilaisissa tapahtumissa vuoden varrella. Skenellä on läheisiä yhteyksiä useisiin suomalaisiin peliyrityksiin, etenkin niistä kaikkein vanhimpiin. Jotkut edelleen aktiiviset jäsenet ovat aloittaneet jo 1980-luvun puolivälissä.

Demoskene tuottaa monenlaista digitaalista sisältöä: demoja, pieniä demoja (introja), musiikkia, grafiikkaa, videoita, levykelehtiä ja myös pelejä. Näitä teoksia jaellaan ilmaiseksi, yhteisö arvostelee ja vertailee töitä sekä keskustelee niistä omissa medioissaan. Erilaiset kilpailut, joissa jäsenet voivat kilpailla toisiaan vastaan ohjelmoinnissa, piirtämisessä tai säveltämisessä, ovat elimellinen osa kulttuuria. Kilpailut liittyvät usein partyihin, skenen kokoontumisiin, joiden skaala ylettyy pikku tapaamisista tuhansien kävijöiden tapahtumiin. Esimerkiksi Assembly, Helsingissä järjestettävä digitaalisen kulttuurin festivaali, aloitti vuonna 1992 demopartynä.

30 vuoden historiallaan suomalainen demoskene on eräs vanhimpia elossa olevia digitaalisen kulttuurin muotoja. Se on omaleimainen yhteisö, jolla on paikallisia erityispiirteitään, kuten slangi ja perinteet. Nuorten poikien tietokoneharrastuksesta alkunsa saanut yhteisö on ajan myötä jatkuvasti muuttunut monimuotoisempaan ja avoimempaan suuntaan. Kasvussa oleva, nostalgian sävyttämä retrotietokoneiden suosio on tuonut takaisin menneiden vuosien skenereitä, jotka eivät osallistuneet toimintaan vuosikausiin. Nykyisen digitaalisen kulttuurin valtava kirjo on kuitenkin haaste demoskenen tulevaisuudelle: miten erottua joukosta ja houkutella uusia jäseniä mukaan?

Lue lisää aineettomasta kulttuuriperinnöstä täältä.

Lisätietoja:
Median laitoksen yliopistonlehtori Markku Reunanen
[email protected]