Uutiset

Bisnesenkeli auttaa menestymään

Enkelisijoittaja tuo aloitteleville yrityksille muutakin kuin vain pääomaa, sanoo bisnesenkeli Riku Asikainen.

”Bisnesenkelit antavat aloitteleville yrityksille pääomaa, omaa osaamistaan ja kontakteja. Yleensä yrittäjät arvostavat jälkeenpäin eniten juuri meidän avullamme syntyneitä verkostoja”, kertoo Riku Asikainen, joka on toiminut bisnesenkelinä 15 vuotta.

”Jos pystyn esittelemään jollekin isolle firmalle sen kannalta mielenkiintoisen startup-yrityksen, startup voi myydä sille omaa palveluaan tai tuotettaan. Myös iso firma hyötyy, koska uusi kontakti lisää sen ymmärrystä markkinoista.”

Asikainen oli mukana perustamassa Finnish Business Angels Network FiBANia vuonna 2010. Vuosina 2013–14 hän toimi FiBANin hallituksen puheenjohtajana. Nyt jo lähes 500 jäsentä käsittävä FiBAN on valittu kahdesti Euroopan parhaaksi bisnesenkeliverkostoksi.

Ideoiden sparrausta, riskien jakamista

Asikaisen mukaan bisnesenkeli tarvitsee avukseen myös muita sijoittajia, joiden kanssa voi sparrata ideoita ja jakaa riskejä, ja joiden verkostoja voi hyödyntää.

”Sen sijaan, että minä sijoitan yksin 100 000 euroa, on parempi että me viiden kaverini kanssa sijoitamme kukin 20 000 euroa. Silloin yritys hyötyy useamman henkilön osaamisesta ja laajemmista verkostoista.”

Yksittäinen enkelisijoittaja ei Asikaisen mukaan pysty yksin tapaamaan kaikkia yrityksiä, jotka hakevat rahoitusta. Senkin takia on järkevää, että on yhteinen paikka, jonne kerätä hankevirtaa.

”Meillä on kymmenen kertaa vuodessa pitching-tilaisuus, johon kutsutaan parhaat edellisen kuukauden aikana rahoitushakemuksen jättäneet yritykset. Mukana on kerrallaan noin 10–12 firmaa, ja niistä 3–5 eli melkein puolet saa tarjouksen meidän porukalta. Eli jos niin pitkälle pääset, olet jo lähellä rahoitusta. Mutta sehän on vasta kaiken alku”, Asikainen muistuttaa.

FiBANin enkelit edustavat suomalaisen liike-elämän koko kirjoa. Vuonna 2014 he sijoittivat yhteensä 238 firmaan. Mukana on yrityksiä 15:ltä eri toimialalta perusteollisuudesta maatalouteen. Kaikista rahoitusta hakeneista yrityksistä noin 10–20 prosentin hakemus hyväksytään, mitä Asikainen pitää korkeana lukuna.

Sijoituksia 36 firmaan

Riku Asikainen luonnehtii uraansa melko tavanomaiseksi bisnesenkelin tarinaksi.

”Aloitin yrittäjänä jo 18-vuotiaana ja sain kohtuullista menestystä. Myytyäni kolmannen firmani Lukiolaisten kirjakaupan perustin vastaavan yrityksen Ranskaan, ja aikanaan myin senkin. Tällä hetkellä se on Ranskan suurin lukiolaisten kirjakauppa.”

Vuodesta 2000 lähtien Asikainen on toiminut bisnesenkelinä. Tähän mennessä hän on sijoittanut rahaa jo 36:een aloittelevaan yritykseen.

”Se on iso luku, mutta pitää muistaa, että aloitin nuorena.”

Voimakkaasti kasvavat yritykset löytyvät Asikaisen mukaan nykyisin usein eri toimialojen välistä tai perinteisten liiketoimintamallien risteyksistä.

”Olen utelias tietämään, mitä maailmassa tapahtuu, ja siihen bisnesenkelitoiminta sopii hyvin. Minusta on mukavaa miettiä liiketoimintamalleja ja etsiä vahvistuksia startup-yritysten tiimeihin.”

Asikainen sijoittaa myös yrityksiin, joiden liikevaihto voi olla nolla. Siksi sijoituksista on vuosien varrella tullut myös takkiin. Hyvin kasvaneista yrityksistä erkaannutaan viiden–kahdeksan vuoden kuluttua.

”Yrittäminen ja erehdyksetkin kuuluvat tähän – muuten ei ole tullut tarpeeksi otettua riskiäkään. Epävarmuudessa täytyy vain oppia elämään.”

Ei kannata haikailla muualle

”Ilmapiiri Suomessa on nykyisin yrittäjämyönteinen”, sanoo Riku Asikainen.

”Toki täällä on aiheellista keskustelua säätelystä, sillä maailma on keskinäisriippuvainen ja yhä monimutkaisempi, mikä itsessään johtaa säätelyn kasvuun. Mutta säätelyn hyviä puolia ei tulisi menettää.”

Asikaisen mielestä ei kannata liikaa haikailla muualle, sillä: ”Suomi on hieno maa sen takia, että se toimii.”

Hän antaa tunnustusta esimerkiksi Aalto-yliopistossa tehtävälle yrittäjyyskoulutukselle, siitä kumpuavalle aktiiviselle toiminnalle ja yrityskiihdyttämöille.

Asioiden ennakoitavuus on Suomessa hyvää, ja siitä Asikainen kehottaa pitämään kiinni. Hän kuitenkin muistuttaa, että ainoastaan kansainvälisillä markkinoilla on pitkällä aikavälillä meille merkitystä. Kasvua voidaan löytää vain sieltä.

Riku Asikainen ei ole pessimisti. Hänen mielestään Suomessa osataan tehdä asioita koko ajan paremmin.

”Mutta ei pitäisi hötkyillä liikaa. Ihmeitä kyllä tapahtuu, mutta niille pitää antaa tarpeeksi aikaa tapahtua.”

Riku Asikainen valmistui kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta vuonna 1999. Hän on toiminut yrittäjänä vuodesta 1988 lähtien sekä bisnesenkelinä vuodesta 2000 saakka. Asikainen on yksi bisnesenkeliverkosto FiBANin perustajista ja on sijoittanut 36 firmaan. Hän on Startup-säätiön perustajajäsen ja toiminut useasti Startup Saunan Head Coachina.

Riku Asikainen on aktiivinen vaikuttaja myös yliopistoyhteisössä. Hänet valittiin Kauppakorkeakoulun Vuoden alumniksi vuonna 2014, ja hän on näkyvästi mukana yliopiston varainhankinnassa.

Neljä neuvoa aloittelevalle yrittäjälle

  • ”Kerro ideastasi usealle eri taholle ja erilaisille ihmisille.”
  • ”Käy myymässä ideaasi asiakkaille ennen kuin sinulla on tuote.”
  • ”Ryhdy hommaan sellaisen porukan kanssa, joka saa aikaan ja pysyy koossa.”
  • ”Pohdi huolellisesti, mitä oikeasti osaat, ja vertaa sitä markkinatilanteeseen.”

Teksti: Leena Koskenlaakso

Kuva: Kira Leskinen

Artikkeli on alun perin julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 15.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Opiskelijaprojekti Alma Medialle, työryhmä, Aalto BIZ
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijat analysoivat brändin asemointia ja kehittivät markkinoinnin analytiikan työkalupakkia Alma Medialle

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu toteutti yhteistyössä Alma Median kanssa kattavan projektin, jossa syvennyttiin Autotalli.comin ja Nettiauton brändipositiointiin.
Poikkeustilanne-kuvitus
Kampus, Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Kesä ja syksy tuo muutoksia Aalto-yliopiston metroasemalle

Aalto-yliopiston metroaseman muutostyöt sulkevat sisäänkäyntejä kesällä ja syksyllä 2024.
1KOMMA5°
Kampus Julkaistu:

Älykkäitä energiratkaisuja tarjoava 1KOMMA5° showroom nyt ostoskeskus A Blancissa

Tervetuloa avoimiin oviin 1KOMMA5° Suomi -showroomille keskiviikosta perjantaihin 9.–11.10.2024. Älykkäitä energiaratkaisuja tarjoavan 1KOMMA5°:n tavoitteena on mahdollistaa hiilineutraalin energian saanti suomalaisiin koteihin tarjoamalla aurinkopaneelijärjestelmiä, akustoja ja sähköauton latausasemia.
Aalto-yliopiston liput liehuvat salossa. Kuva: Aino Huovio
Tutkimus ja taide Julkaistu:

BIZ Success funding -rahoitusta kolmelle erinomaiselle hankkeelle

Apulaisprofessorit Ciprian Domnisoru, Iiris Saittakari ja Moritz Scherleitner ovat rahoitusta saaneiden tutkimushankkeiden omistajat.