Uutiset

Arkkitehtuurin tutkimuksella parempia terveydenhuollon palveluita

Yhteiskunnan kehitys ja rakenne edellyttävät terveydenhuollolta uusia toimintamalleja, joita voidaan kehittää alan arkkitehtuuria tutkimalla.

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen yhteydessä toimiva Sotera-instituutti on yksi sosiaali- ja terveysalan rakentamisen ja suunnittelun keskeisistä tutkimusyksiköistä. Sosiaali- ja terveysalan arkkitehtuurin tutkimus tukee hoitoketjujen ja palvelurakenneverkostojen, sairaala- ja hoivarakennusten sekä tuki- ja palveluasumisen kokonaisvaltaista suunnittelua aina valaistukseen, väreihin ja kalustukseen saakka.

Sotera-instituutissa tutkitaan ja kehitetään sosiaali- ja terveysalan rakentamista ja työympäristön toimivuutta sekä osallistutaan hankkeisiin, jotka liittyvät alan teknologiaan, tietoliikennetekniikkaan ja tietotekniikkaan. Tutkimuksen avulla pyritään edistämään terveydenhuollon palveluiden laatua, vaikuttavuutta ja saavutettavuutta.

– Kaikki tutkimuksemme on monitieteistä. Teemme yhteistyötä Aalto-yliopiston sisällä esimerkiksi ikäteknologian ja palvelumuotoilun tutkijoiden kanssa, kertoo Sotera-instituutin projektipäällikkö Ira Verma.

Yhteistyötä tehdään myös muiden kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tällä hetkellä Sotera on mukana esimerkiksi pohjoismaisessa arkkitehtuurin alan tutkimusverkostossa, joka muodostuu ympäristön esteettömyyden ja saavutettavuuden tutkijoista.

Rakentamisella tuetaan ikääntyneiden toimintakykyä

Verma tutkii parhaillaan ikääntyneiden ja erityisryhmien asumista ja hoivaympäristöjä. Tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa asuntojen esteettömyyttä, palveluiden saavutettavuutta sekä palvelutalojen viihtyisyyttä ja toimivuutta sekä asukkaan että työntekijän kannalta.

– Väestön ikääntyessä ja huoltosuhteen kasvaessa on tärkeää, että ikääntyneet ovat aktiivinen osa yhteiskuntaa. Ikääntyneiden toimintakykyä ja itsenäistä asumista voidaan tukea ja yksinäisyyttä torjua erilaisilla rakennetun ympäristön ratkaisuilla, Verma kuvailee.

Kun perinteisesti sosiaali- ja terveydenhuollon arkkitehtuuri on käsittänyt sairaala- ja hoivaympäristön suunnittelun, on Verman mukaan nykyään vallalla "health in all policies" -ajattelu.

– Ikääntyneiden asumisen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että päivittäis-, kulttuuri- ja terveyspalvelut sekä virkistysalueet ovat kävelymatkan päässä tai julkisten kulkuneuvojen avulla helposti saavutettavissa, Verma havainnollistaa.

Verman tutkimusta voidaankin hyödyntää paitsi esteettömien asuntojen ja asuinkerrostalojen toteuttamisessa, myös kaavoituksen apuna sekä kaupungin palveluita ja liikenneverkostoa suunniteltaessa.

Teksti: Noora Happonen

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

A closeup of a woman in green light wearing goggles that reflect colourful pixels
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Syyskuussa aloittaa 15 uutta akatemiatutkijaa

Suomen Akatemia on myöntänyt Aalto-yliopistolle rahoituksen 15 akatemiatutkijan tehtävään.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Lähes 20 miljoonaa euroa tutkimukseen

Suomen Akatemian akatemiatutkija- ja akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 45 aaltolaista.
Outi Turpeinen standing on stage talking about Unfolding public art book to a seated audience facing her.
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Rakkautta ja runoutta - yliopiston tutkimuksesta välittyvä intohimo inspiroi taiteilijoita

K1-, K2-, ja K3-rakennuksien taidekokoelma Engineering Materials julkaistiin seminaarin yhteydessä.
Graphic illustration of materials science, AI and physics with equations, B&W photos and a photo of prof. Rinke.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Prof. Patrick Rinke: kestävän kehityksen materiaaleja tekoälyn avulla

Professori Patrick Rinken taito luoda ja löytää ympäristö- ja ilmastoystävällisiä materiaaleja tekoälyn avulla on tärkeämpää nyt kuin koskaan aiemmin