Uutiset

Älytekstiileistä helpotusta terveydenseurantaan

Sähköpaja-kurssilla toteutettu idea toi opiskelijaryhmälle liput Slushiin.
thewinning_team-sahkopaja-avpwww_fi.jpg

Aalto Ventures Programin pitchaus-kilpailun voittajat Hanna Kuha, Marjaana Martikainen, Jarkko Kiiski ja Tuure Nurminen. Tilaisuutta isännöi Håkan Mitts. Tuomareina toimivat Pauli Isoaho (Arctic Robotics) ja Matti Kauhanen (ABB). Kuva: Kimmo Silvonen

Sähköpaja-kurssin ryhmillä oli tänä syksynä mahdollisuus osallistua Aalto Ventures Programin järjestämään pitchaus-kilpailuun eli esitellä Sähköpajassa syntynyt idea kolmessa minuutissa vakuuttavasti tuomaristolle. Bio- ja kemiantekniikan kolmannen vuoden opiskelija Hanna Kuha onnistui tehtävässään ja hankki ryhmälleen liput Slushiin.

”Esitys meni lähes niin kuin piti. Huomautettavaa tuli ainoastaan esityksen kestosta, mikä jäi 20 sekuntia alle kolmen minuutin”, ahkerasti harjoitellut Hanna kertoo.

Kilpailun tuomaristo koostui Arctic Robotics-yhtiön ja ABB:n edustajista. Sähköpaja-kurssilta kilpailuun osallistui yhteensä neljä ryhmää.

Käytännönläheinen kokemus teorian rinnalle

Muutama viikko ennen perinteistä Sähköpaja-kurssin loppunäytöstä älypaitaa suunnittelevalla ryhmällä riittää vielä tehtävää.

”Meillä on koossa elektroniikka, mutta tavoitteena on vielä saada tehtyä mallitekstiili. Ideana on tehdä helppokäyttöinen kangaspala, jonka voi kiinnittää esimerkiksi paitaan”, ryhmä suunnittelee.

Hannan lisäksi ryhmään kuuluvat automaatio- ja informaatioteknologian ensimmäisen vuoden opiskelijat Marjaana Martikainen ja Tuure Nurminen sekä elektroniikan ja sähkötekniikan toisen vuoden opiskelija Jarkko Kiiski.

Ryhmän idea oli heti kurssin alusta saakka tehdä älytekstiili. Ajatus on muotoutunut matkan varrella ja lopulta ryhmä päätyi pohtimaan enemmän terveydenhuoltoon suunnattavia tarpeita kuin urheilukäytössä olevaa mittausta.

”Aalto Ventures Program järjesti kaikille sähköpajakurssilaisille yhden luennon ja harjoituksen tuotekehityksestä. Kurssilla vaihdettujen ajatusten jälkeen kilpailuesityksemme painottui lopulta siihen, että toteuttamamme elektroniikka soveltuu parhaiten lääketieteelliseen käyttöön esimerkiksi terveydenseurantaan vanhuksilla”, Hanna kertoo.

Älypaita mittaa ja analysoi sydänsähkökäyrää eli EKG:tä tai sykettä. GPS-sensorin avulla toimii paikannus sekä nopeuden ja kuljetun matkan mittaus. Älypaidassa on myös askelmittari.

”GPS-sensorin tiedot ovat hyödyllisiä esimerkiksi dementiapotilaiden seurannassa. Lisäksi paitamme voi hälyttää poikkeavasta sydäntoiminnasta kuten rytmihäiriöistä tai sydänkohtauksesta.”, Jarkko lisää.

Ryhmä antaa kiitosta sähköpaja-kurssille käytännönläheisestä kokemuksesta ja siitä, että kurssilla tehtävä projekti on valittavissa vapaasti. Jo kandityössään puettavan älytekstiilin energian keräysmenetelmiä pohtinut Hanna oli mielissään saadessaan kokemusta myös elektroniikasta.

Tervetuloa loppunäytökseen

Syksyn 2016 Sähköpaja-kurssin loppunäytös järjestetään maanantaina 12. joulukuuta. Tervetuloa katsomaan ja ihmettelemään älypaidan lisäksi muun muassa aminohappopeliä, erilaisia robotteja ja älyovea. Lisätietoa tapahtumasivulta.

Tutustu Sähköpaja-kurssiin (youtube)

Opiskelijoiden mielestä Slushin parasta antia olivat mielenkiintoiset luennot teknologian tulevaisuudesta sekä keskustelut startupien ständeillä.
Kuva: Hanna Kuha

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

The winning collection by Ruusa Vuori at Aalto University's fashion show Näytös23, a model walking on the catwalk
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan

Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.
First Time Manager program workshop with students / photo: Johnny Jussila/AaltoEE
Opinnot Julkaistu:

Uusien esihenkilöiden keskinäinen vertaistuki korostui Aallon First Time Manager -ohjelmassa

Ohjelman vertaistapaamiset saavat osallistujilta kiitosta, ja osa on jatkamassa niitä koulutuksen jälkeenkin.
Group of students working together on laptops
Opinnot Julkaistu:

Kurssipalaute osaksi MyCoursesia syksyllä 2023

Aalto-yliopistossa otetaan käyttöön uusi kurssipalautetyökalu ensi syksyn II opetusperiodilla.
Se tukee suositeltujen palautekäytäntöjen toteuttamista sujuvasti osana kurssin toimintaa.
Opiskelijoita kävelemässä vihreiden puiden alla
Opinnot Julkaistu:

Lahjoitukset mahdollistavat kaikille opiskelijoille opiskeluvaihtoon lähtemisen

Kansainvälinen opiskelijavaihto on oleellinen osa monen Kauppakorkeakoulun opiskelijan opintoja.