Uutiset

Älypuhelimen käytöstä on sekä hyötyä että haittaa yliopisto-opiskelussa

Kauppakorkeakoulun uuden tutkimuksen mukaan älypuhelimet voivat parantaa opintomenestystä, kun niitä käytetään asianmukaisesti.
Kuva puhelimesta kädessä. Kuvaaja Aalto-yliopisto/ Matti Ahlgren

Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin älypuhelimen käyttöä ja sen vaikutusta yliopisto-opiskelijoiden opintomenestykseen. Tutkimusryhmään kuuluivat PhD Yanqing Lin,professori Yong Liu, PhD Wenjie Fan,professori Virpi Kristiina Tuunainen ja professori Shengli Deng

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että toisin kuin yleisesti uskotaan, mobiilioppimisen ja uutissovellusten käytöllä on myönteinen ja suora vaikutus akateemisiin saavutuksiin.

Tämä perustuu siihen, että mobiilien oppimissovellusten käyttö tukahduttaa nomofobian tunnetta eli pelkoa jäädä ilman matkapuhelinta.

”Mobiilioppiminen on käytännöllinen ja pakollinen osa opiskelua, joten useimmat ihmiset eivät pidä sitä hupina, mikä erottaa sen muista sovelluksista, kuten sosiaalisesta mediasta. Niinpä käyttäjien huomiota ei viedä opiskelusta eikä heitä saada vitkastelemaan”, kertoo PhD Lin.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että vaikka tutkimuksessa mukana olleella yliopistolla ei ollut virallista verkko-oppimis- tai mobiilioppimisalustaa, opiskelijat perustivat usein sosiaalisen mediaan epävirallisia luokkaryhmiä oppimismateriaalien jakamista ja tietojen vaihtamista varten.

Tutkijat kuitenkin varoittavat, että sosiaalisen median kaltaiseen muuhun kuin oppimiseen perustuvan mobiilisovelluksen käyttö voi olla niin sisäistettyä, että se voi laukaista nomofobian.

”Käyttäjien viihdesovellusten parissa käyttämällä ajalla on yhteyttä heidän kokemaansa nomofobiaan, joka puolestaan muuttaa nukkumistottumuksia. Muuttuneet nukkumistottumukset vaikuttavat myöhemmin opiskelijan opintomenestykseen”, kertoo professori Liu.

Tutkijat uskovatkin, että pelkästään älypuhelimen käyttämättä jättäminen ennen nukkumaanmenoa lieventää opiskelijoiden opintomenestykseen liittyviä haitallisia vaikutuksia.

Tutkimus tehtiin 10 000 osallistujalle, ja se julkaistiin Computers in Human Behavior -lehdessä.

**

Tutkimusuutinen on julkaistu muun muassa Education Technology digi magazinessa: ow.ly/5aTT50FZvch

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.