Uutiset

Akateemikko Risto Nieminen Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian jäseneksi ja fysiikan tutkimuksen näköalapaikalle

Jäsenyys on arvostettu tieteellinen kunnianosoitus.
Kuva: Adolfo Vera.

Akateemikko ja Aalto-professori emeritus Risto Nieminen on valittu Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian (NAS) ulkomaiseksi jäseneksi. Tiedeakatemian jäsenyys on erittäin arvostettu tunnustus merkittävistä tieteellisistä ansioista ja kuulumisesta maailman tutkijoiden parhaimmistoon.

”Jäsenyyden kautta voin päästä osallistumaan fysiikan alan vaikuttaviin ja mielenkiintoisiin ennakointiraportteihin, joissa luodaan katsausta tulevaan. Lisäksi luulen, että erilaisten kansainvälisten tieteellisten arviointitehtävien määrä tulee lisääntymään. Niitä voivat olla esimerkiksi nanotieteiden ja tieteellisen laskennan tutkimushankkeiden arviointityö”, kuvailee Risto Nieminen.

Risto Nieminen toimii Suomalaisen Tiedeakatemian esimiehenä 2018–2019. Nieminen on Aalto-yliopiston fysiikan professori emeritus, joka on toiminut myös Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaanina vuosina 2013–2016. Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi hänet on kutsuttu vuonna 1984.

Nieminen on edelläkävijä ja suunnannäyttäjä nanotieteiden ja materiaalifysiikan tutkimuksessa. Hän on erikoistunut materiaalifysiikan laskennallisiin menetelmiin.

”Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia on yksi maailman vanhimmista ja arvostetuimmista tiedeakatemioista. Jäseneksi pääseminen tarkoittaa, että urani saavutukset on huomattu hyvin merkittävän tiedeyhteisön toimesta. Olen tunnustuksesta erittäin ilahtunut”, kertoo Nieminen.

Nieminen on toiminut tieteellisissä tehtävissä keskeisissä yliopistoissa ja tutkimuskeskuksissa kotimaassa ja ulkomailla, erityisesti Teknillisessä korkeakoulussa ja sittemmin Aalto-yliopistossa, Tieteen tietotekniikan keskus CSC:ssa ja Jyväskylän yliopistossa sekä NORDITAssa Ruotsissa, Cornellin yliopistossa Yhdysvalloissa ja Cambridgen yliopistossa Englannissa.

Niemiselle on myönnetty muun muassa Jenny ja Antti Wihurin rahaston kunniapalkinto tunnustuksena merkittävistä ansioista tieteellisessä tutkimuksessa ja suomalaisen tieteen monipuolisena vaikuttajana. Akateemikon arvonimen Nieminen vastaanotti vuonna 2014.

Vuonna 1863 perustetussa Yhdysvaltain kansallisessa tiedeakatemiassa on nyt 2382 aktiivista jäsentä ja 484 kansainvälistä jäsentä, jotka eivät ole Yhdysvaltain kansalaisia. Noin 200 akatemian jäsentä on saanut Nobelin palkinnon. Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia kattaa kaikki tieteenalat.

Niemisen kanssa Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian kansainväliseksi jäseneksi on nyt nimitetty akateemikko Eva-Mari Aro Turun yliopistosta. Hän on maailman johtavia fotosynteesitutkijoita. Tiedeakatemian ulkomaisiksi jäseniksi on aiemmin valittu vain kuusi suomalaista: akateemikko Riitta Hari, akateemikko Olli V. Lounasmaa (1930–2002) ja professori Tuija Pulkkinen Aalto-yliopistosta sekä akatemiaprofessori Kari Alitalo, akateemikko Ilkka Hanski (1953–2016) ja akateemikko Irma Thesleff Helsingin yliopistosta

Lisätietoa:

Suomalainen tiedeakatemia

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Professori Ville Alopaeus.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutustu professoreihimme: Ville Alopaeus

Ville Alopaeus on toiminut kemian tekniikan professorina Aalto-yliopistossa vuodesta 2008. Erotusoperaatioita ja prosessien mallitusta tutkiva Alopaeus pyrkii edistämään siirtymää kohti uusiutuvaa energia- ja materiaaliympäristöä.
Mies katsoo kuvaruutua, josta hän katsoo takaisin virtuaalinen Kekkonen.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aikamatkalla 70-luvulle voi tavata virtuaali-Kekkosen – 3D-virtualisoinnin pioneerit tuovat kulttuuriaarteet esiin uudella tapaa

Tamminiemen retrojoulunavauksessa voi myös luoda joulutunnelmaa legendaarisen presidentin työhuoneeseen.
Aalto University School of Business, a student ascending, public art of Risto Suomi on the wall, photo Mikko Raskinen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Poissaolot töistä on suurin syy siihen, että naisia on toimitusjohtajina miehiä vähemmän

Naiset ovat aliedustettuina toimitusjohtajan tehtävissä, koska he viettävät enemmän aikaa työmarkkinoiden ulkopuolella niinä vuosina, joina heidän uransa on nousussa. Naiset myös hakeutuvat miehiä vähemmän myynnin ja tuotannon tehtäviin, joista toimitusjohtajia tyypillisesti rekrytoidaan.
image of Aaltodoc main page
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aaltodoc-julkaisuarkisto päivitetty uuteen versioon

Aaltodoc on päivitetty uuteen versioon