Ajattelua ilman rajoja

Jo varhaisessa vaiheessa opimme tekemään eron rationaalisen ja irrationaalisen välillä, erottamaan analyysin ja mielikuvituksen toisistaan. Meitä pyydetään sekä hienovaraisesti että suoraan valitsemaan joko vasen tai oikea aivopuolisko, ja ajan myötä pidämme itseämme joko taiteellisesti etevämpänä tai parempana numeroiden kanssa.

Tämä kahtiajako on perinteisesti pätenyt myös työelämässä, jossa ihmiset nähdään joko rationaalisina päätöksentekijöinä tai luovina ajattelijoina. Vaikka useimmat nykyaikaiset yritykset ymmärtävät tarvitsevansa molempia ihmistyyppejä, on roolit silti usein jaettu näiden kahden välistä rajaa myötäillen. Rationaalinen ulottuvuus ohjaa liiketoimintastrategiaa kovilla faktoilla ja laskelmoiduilla tavoitteilla, kun taas luova ajattelu tyypillisesti esittää vahvempaa roolia muotoilussa ja markkinoinnissa.

Tämä perinteinen jako on järkevä silloin, kun se hyödyntää ihmisten suhteellisia vahvuuksia. Malli kuitenkin epäonnistuu antamaan kummallekin vahvuusalueelle mahdollisuuden osallistua myös toisen alueen työskentelyyn. Kun taustalla olevat liiketoimintapäätökset tehdään puhtaasti analyyttisestä näkökulmasta, voi yhtiöltä jäädä huomaamatta arvokas markkina-alue tai trendi. Toisaalta turhan vapaasti rullaava muotoilu- tai markkinointityö saattaa yksinkertaisesti käydä liian kalliiksi ja hidastaa yhtiön kehitystä.

Mikä olisi ratkaisu? Nousussa on monialainen ajattelu, jossa rationaalinen analyysi kohtaa empaattisen ymmärryksen.

Empatia edellä

Yksi esimerkki yrityksestä, jossa törmäytetään rationaalista ajattelua ja empaattista ymmärrystä on johtava sukellus- ja urheilukellojen valmistaja Suunto. Kysyttäessä monialaisen ajattelun roolista yrityksessä muotoilujohtaja Antti Kujala kertoo, miten perinteinen jako rationaalisen ja luovan osaamisen välillä on hämärtynyt.

”Täsmällisten toimintojen erottelu tai määrittely yritysten sisällä on vähentynyt, erityisesti kun kyseessä on markkinointi tai muotoilu”, Kujala sanoo.

”Yrityksen johtamisessa on perinteisesti ollut kyse analyysistä: asioiden purkamisesta osiin ja päätösten tekemisestä numeroiden valossa. Nyt on meneillään siirtymä, jossa puhutaan empatiasta keinona ymmärtää kuluttajaa ja rakentaa brändiä. Kuka tahansa organisaatiossa voi laittaa empatiahatun päähänsä ja osallistua keskusteluun.”

Kujala valaisee näkemystään viittaamalla vuodentakaiseen Suunnon sisäiseen projektiin, jossa työntekijöitä markkinoinnista, myynnistä, muotoilusta, tuotekehityksestä ja tuotannosta kokoontui yhteen pohtimaan, minkä maailmanlaajuisen ongelman ratkaisussa Suunto voisi olla avuksi.

”Meidän tavoitteenamme on innostaa ja varustaa kaikki ihmiset elämään terveellistä ja aktiivista elämää. Kysymyksemme on: miten brändimme ilmaisee tätä missiota?” Kujala kertoo.

”Tällä hetkellä tuotteemme tallentavat ihmisen 23:a erilaista biometristä muuttujaa. Mutta voi olla, ettemme välttämättä halua lisätä muuttujia, koska tämä ei välttämättä inspiroi käyttäjiä. Meidän täytyy sen sijaan kysyä, mitä voimme tehdä osoittaaksemme empatiaa.”

”Tässä kenen tahansa harjoittama monitieteinen, luova ajattelu on vahvoilla”, hän sanoo.
”Kun pääsee vaikuttamaan ja muokkaamaan brändiä, ja näkee sen tulokset, tämä vaikuttaa omassa työssä kaikkeen myös tulevaisuudessa.”

Tuntumaa väriin

Kujalan näkemys saa kaikua Atlantin toiselta puolelta Karen Korellis Reutherilta. Hän johtaa yhdysvaltalaisen VF Corporationin luovia toimintoja. VF Corp on yli 30 tunnetun lifestyle-brändin – kuten Vans, Timberland, The North Face, Lee ja Wrangler – emoyhtiö. Korellis Reuther on myös työskennellyt 12 vuotta tuotekehityksen parissa Nikella.

”Urheilujalkinekuvioissa on helppo puolustaa päätöstä valmistaa painoltaan kevyempiä tuotteita. Se palvelee niin selkeää funktiota. Keskustelu on siten täysin objektiivista”, sanoo Korellis Reuther.

”Vaikeampaa on esittää argumentteja esimerkiksi väristä, koska aihe on subjektiivinen. Kyse on värien yhteydestä ihmisten elämään.”

”Sen vuoksi on tärkeää, että esimerkiksi talouspuolen ihmiset opiskelisivat myös luovia aloja, kuten muotoilua”, hän sanoo.

”Muotoilu opettaa ajattelemaan empaattisesti, asettamaan ihmiset etusijalle sekä ymmärtämään, ketä varten tuotteita tehdään. Se opettaa myös, että on tarpeen toistaa ja kerrata, tehdä prototyyppejä ja ottaa riskejä – seikkoja, jotka voivat jäädä huomaamatta, kun liiketoimintaa lähestytään puhtaasti objektiivisesta asetelmasta.”

Korellis Reuther ja professori Jaana Beidler Aalto-yliopistosta tekivät hiljattain yhteistyötä muotoilun opiskelijoille suunnatussa väri- ja materiaaliprojektissa. Yhteistyön tuloksena syntyi useita läpimurtokonsepteja, ja yksi opiskelijoista sai kutsun jatkaa kehitystyötä VF Corpin palveluksessa Kaliforniassa.

Rajoja murtaen

Aalto-yliopistossa rationaalisen ja luovan ajattelun törmäyttäminen on tärkeää. Opiskelijoita kannustetaan valitsemaan kursseja myös oman alansa ulkopuolelta. Yliopiston uusi University Wide Art Studies -ohjelma tarjoaa kaikille opiskelijoille tilaisuuden osallistua luoviin kulttuuri- ja taidekursseihin. Näin he voivat kokea parhaita paloja molemmista maailmoista.

”Aallossa opiskelijat voivat suorittaa monitieteisiä – ja jopa koulukuntien vastaisia – opintoja ja luoda jotain, mikä haastaa rajoja eikä kuulu mihinkään yksittäiseen tieteenalaan”, sanoo Taiteen laitoksen johtaja, professori Kevin Tavin.

”Tällaisia mahdollisuuksia muilla yliopistoilla ei ole tarjolla.”  

Tavin kertoo esimerkin viiden opiskelijan Brains on Art -kollektiivista, jonka nokkamiehenä toimii taiteen maisteri Kasperi Mäki-Reinikka. Viisikko ystävystyi jo lukiossa, minkä jälkeen he hajaantuivat kukin tahoilleen opiskelemaan taidetta, kognitiotiedettä, tietojenkäsittelytiedettä ja sähkötekniikkaa. He säilyttivät kuitenkin yhteyden toisiinsa, tapasivat aika ajoin ja keskustelivat siitä, miten heidän akateemiset kokemuksensa muokkasivat jokaisen maailmankatsomusta eri tavoin. Koska he eivät kyenneet saattamaan näkemyksiään yhteen pelkästään keskustellen, päätti ryhmä etsiä yhteisiä vastauksia toisella tavalla: he alkaisivat tuottaa taidetta yhdessä.

Tuloksena syntyi yllättävä kognitiotieteen ja taiteen yhdistävä kollektiivi. Heidän tunnetuin projektinsa on interaktiivinen runogeneraattori, jossa monitori mittaa käyttäjän aivojen sähköistä toimintaa ja tuottaa sitten ruudulle runon reaaliajassa. Näiden värssyjen kieli, runomitta ja sanoitus vaihtelevat huomattavasti yksilöiden välillä riippuen mitatusta aivoaktiviteetista.

Brains on Art on tuottanut muitakin projekteja, kuten tasapainomanipulaatiota hyödyntävän interaktiivisen pörssimarkkinatyökalun ja virtuaalisen petrimaljan, jossa biosignaaleista synnytetään digitaalisia organismeja. Lisäksi tekeillä on näyttely, johon ryhmä rakentaa useita installaatioita, jotka herättävät eloon lasten mielikuvituksellisia piirustuksia tulevaisuuden koneista.

Hiljaisuuden taide

Kevin Tavin mainitsee taiteilija Pilvi Takalan performanssin Harjoittelija esimerkkinä taiteen ja liike-elämän kohtaamisesta. Kansainvälinen tilintarkastusyhtiö Deloitte antoi Takalan esiintyä Helsingin toimistonsa työntekijänä tässä rohkeassa esityksessä, jossa yritys tarkoituksellisesti tuki häiriön tuottamista työpaikalla. Takala käytti piilokameroita tallentaakseen, miten muut työntekijät reagoivat hänen epäsovinnaisiin työtapoihinsa.

Ensimmäisessä kohtauksessa hän vain istuu tyhjän pöydän ääressä avotoimistossa ja esittelee itsensä yhtiön markkinointiyksikön lainatyöntekijänä. Kun häneltä kysytään, miksi hänellä ei ole tietokonetta tai miksi hän ei tee muuta kuin istuu hiljaa pöytänsä äärellä, Takala vastaa tekevänsä aivotyötä. Toisessa kohtauksessa hän kulkee toimistohissillä koko päivän ja kertoo hissiin nouseville ja siitä poistuville uteliaille kollegoille, että hän nyt vain ajattelee paremmin seisoessaan hississä kuin istuessaan pöydän ääressä.

Alkuun performanssi tuntuu oudolta – jopa hölmöltä – ja kohtaukset ovat ajoittain epämukavaa katsottavaa. Mutta idea alkaa kirkastua, kun näkee ja kuulee ihmisten reaktiot. Uteliaisuus vie vähitellen voiton eräästä kollegasta, joka lähestyy Takalaa hänen istuessaan hiljaa pöytänsä luona ja anelee, että hän kertoisi, mitä ajattelee. Toiset sanovat hissirallista, että hän ”piristää heidän päiväänsä”, mutta toisaalta eräs yksikkö äityy lähettämään liudan huolestuneita sähköposteja ”tytöstä, joka istuu lasittunein katsein ja jota työntekijät pitävät pelottavana”.

Toimistotyöstä voi helposti muovautua monotonista raadantaa, mikä johtaa inspiroitumattomiin ja tuottamattomiin työntekijöihin. Se taas vuorostaan voi vaikuttaa yhtiön suoritukseen negatiivisesti. Tätä Takala siis pyrkii korostamaan, ja sitä vastaan hän myös taistelee. Ideana on, että häiritsemällä itsestään selvinä pitämiämme työskentelytapoja, hän nostaa esiin energiaa ja synnyttää keskustelua, joka ammatillisesta näkökulmasta katsottuna voi kannustaa luovaa ajattelua ja vaikuttaa positiivisesti yhtiön tulokseen.

Oppia molempiin suuntiin

”Monialaisen ajattelun ydinidea on, ettei yhtäkään tieteenalaa – olkoon se taloustiede, luonnontiede tai jokin teknologinen tieteenala – pidä päästää liiaksi mukavoitumaan asemassaan. Taidetta ja luovaa ajattelua voidaan käyttää herättämään kysymyksiä, jotka eivät välttämättä kuulu jonkin tieteenalan perinteeseen”, Tavin sanoo.

”Tämä pätee myös toisinpäin: taidetta ja luovia käytäntöjä ei myöskään pitäisi päästää turhan helpolla. Tarvitaan haasteita kumpaankin suuntaan, sillä juuri alojen rinnastus tuottaa häiriöitä normatiivisiin ajattelu- ja toimintatapoihimme. Tällöin emme ala pelkästään venyttää rajoja, vaan myös kyseenalaistaa niiden koko tarkoituksen. Eräässä mielessä tämä ei ole ainoastaan monialaista tai -tieteistä, vaan jopa ylittää tieteenalojen rajat!”

Aalto-yliopisto on jo nyt vahva monialaisissa kohtaamisissa ja kehittää edelleen uusia mahdollisuuksia opiskelijoille työskennellä oman alansa ulkopuolella. Tästä strategiasta ollaan innoissaan läpi koko yliopiston, professori Tavin sanoo.

”Opiskelijat näkevät maailmassa asioita, joita muut eivät ehkä huomaa, ja heidän käyttämänsä työkalut ja kieli voivat toimia tärkeänä interventiona. Venyttämällä ja rikkomalla rajoja voimme luoda ja kehittää tuoreita ajatuksia. Ne auttavat meitä työskentelemään tehokkaammin sekä huolehtimaan itsestämme, muista ja maailmasta paremmin, jotta voisimme rakentaa parempaa tulevaisuutta.”

Teksti: Andrew Flowers. Kuvitus: Anna Muchenikova

Artikkeli on alun perin julkaistu englanniksi Aalto University Magazinen numerossa 18. (issuu.com)