Aivoviikon virtuaalisessa yleisöseminaarissa keskustellaan SARS-CoV-2-tartunnan vaikutuksista aivoihin

SARS-CoV-2-tartunnan on todettu aiheuttavan useita oireita, joiden syynä on aivojen häiriintynyt toiminta. Tällaisia oireita ovat esimerkiksi syvä uupumus, haju- ja makuaistien menetys, huimaus ja aivosumu. Aivosumu viittaa tilanteeseen, jossa pää tuntuu puuroiselta ja ajatus ei kulje.
Virusten aivovaikutukset on tieteessä tunnettu jo pitkään. Useat tunnetut virukset, kuten HIV ja herpesvirus, tunkeutuvat aivojen soluihin. Ne voivat jopa jäädä piiloon hermosoluihin, jolloin immuunipuolustus ei havaitse niitä. Immuunipuolustus voi myös virustartunnan seurauksena hyökätä hermosolujen ja elimistön muiden solujen kimppuun.
COVID-19-sairauteen kuolleiden potilaiden aivojen tutkimuksissa on selvinnyt, että myös SARS-CoV-2-virus pystyy tunkeutumaan aivojen eri soluihin. Tutkijat ovat havainneet, että useilla potilailla aivosolut kärsivät hapenpuutteesta. Noin kymmenen prosenttia potilaista kärsii akuutin COVID-19-sairauden jälkeen pitkittyneistä oireista, joihin muiden oireiden ohella kuuluvat myös aivo-peräiset oireet.
Tiistaina 16.3. kello 17.00–19.15 järjestettävässä virtuaalisessa COVID-19-seminaarissa Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti kertoo mistä pandemiat tulevat, erityisesti mistä COVID-19 alkoi ja miten se pääsi leviämään pandemiaksi. Tästä jatkaa Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori, akatemiatutkija Katja Kanninen kertomalla miten virukset tunkeutuvat soluihin ja vaikuttavat niiden toimintaan. Hän avaa myös millaisia aivovaikutuksia viruksilla voi olla. Tämän jälkeen Helsingin yliopistollisen keskussairaalan neurologiaan erikoistuva lääkäri Eemil Partinen kertoo COVID-19:n neurologisista oireista. Lopuksi anatomian professori Seppo Parkkila Tampereen yliopistosta kertoo mitä tällä hetkellä tiedetään pitkäkestoisesta COVID-19:sta.
Tilaisuuden puheenjohtajana toimii molekulaarisen farmakologian apulaisprofessori Tomi Rantamäki Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnasta.
Tilaisuudessa yleisöllä on mahdollisuus kysyä kysymyksiä kaikilta puhujilta.
Lisätietoa:
Tilaisuuden järjestävätHelsingin yliopisto ja sen Aivot & Mieli -tohtoriohjelma, Suomen Aivot ry, Suomen aivotutkimusseura ry, Aalto-yliopisto (Aalto Brain Centre), Itä-Suomen yliopisto sekä Neurocenter Finland ja Helsinki Brain & Mind.
Yhteystiedot:
Apulaisprofessori Tomi Rantamäki, tilaisuuden puheenjohtaja, Helsingin yliopisto, Suomen Aivot ry, [email protected], puh. 041-5020978
Tutkimusryhmän verkkosivut
Professori Lauri Parkkonen, Aalto-yliopisto (Aalto Brain Centre ja neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos), [email protected], puh. 040-5089712
Aalto Brain Centre
Tutkimusryhmän verkkosivut
Dosentti Pirta Hotulainen, Suomen aivotutkimusseuran puheenjohtaja, Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva, [email protected], puh. 050-4924189
Tutkimusryhmän verkkosivut
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) -kurssi tulossa jälleen keväällä
Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään keväällä suomeksi ja englanniksi!
Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahaston apurahat haettavissa 31.1.2024 asti
Apurahoja myönnetään talon- ja sillanrakennuksen aloilla suoritetuista opinnoista tai kannustuksena aihealueiden jatko-opiskelijoille.
Tutustu professoreihimme: Ville Alopaeus
Ville Alopaeus on toiminut kemian tekniikan professorina Aalto-yliopistossa vuodesta 2008. Erotusoperaatioita ja prosessien mallitusta tutkiva Alopaeus pyrkii edistämään siirtymää kohti uusiutuvaa energia- ja materiaaliympäristöä.