Uutiset

Aalto-yliopisto ja Sweco vahvistavat yhteistyötä

Sopimus tehostaa yhteistyötä rakennustekniikan diplomi-insinöörikoulutuksessa.
Kuvassa (vas.) Sweco Rakennetekniikka Oy:n toimitusjohtaja Ismo Tawast ja Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Gary Marquis allekirjoitustilaisuudessa. Kuva: Aalto-yliopisto/Elina Karvonen

Aalto-yliopiston rakennustekniikan laitos ja suunnittelu- ja konsulttitoimisto Sweco ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka tavoitteena on tiivistää yhteistyötä rakennustekniikan diplomi-insinöörien koulutuksessa. Yhteistyösopimus tukee rakennetekniikan tutkimusta, ylläpitää tutkimuksen ja suunnittelutyön välistä kommunikaatiota sekä parantaa alan ammattilaisten täydennyskoulutusta

”Sweco haluaa olla vahvasti mukana kehittämässä alan tutkimusta ja tieteen kehitystä Suomessa. Tutkimusta tukemalla voimme kehittää suunnittelutyötä tutkitusti kestävämpään suuntaan ja parantaa rakennetun ympäristön toimivuutta ja ihmisten hyvinvointia”, kertoo Swecon toimialajohtaja Ismo Tawast.

”Haluamme olla mukana uusien rakennesuunnittelijoiden koulutuksessa ja innostaa nuoria rakennusalan opintoihin. Tarjoamme opiskelijoille diplomityöaiheita ja -paikkoja koordinoidusti Aalto-yliopiston rakennustekniikan laitoksen kanssa”, Tawast lisää.

”Arvostamme yhteistyötä Swecon kanssa, sillä haluamme tarjota opiskelijoillemme opetusta, joka tuo esille teorian merkityksen käytännön haasteiden ratkaisemiselle ja antaa mahdollisimman luontevan tavan oppia sekä siirtyä työelämään”, toteaa Aalto-yliopiston rakennustekniikan laitoksen johtaja”, professori Jari Puttonen.

”Rakennesuunnittelun merkitys rakennusalalla kasvaa jatkuvasti, rakennettiin sitten korkeita tornitaloja tai maanalaisia tiloja”, Puttonen muistuttaa. ”Hyvän rakentamisen lähtökohtana ovat toimivat rakennesuunnitelmat, joten rakennetekniikkaa ja rakentamista kokonaisuutena ymmärtäviä osaajia tarvitaan jatkuvasti.”

Aalto-yliopiston kolmivuotinen kone- ja rakennustekniikan kandidaattipääaine tarjoaa mahdollisuuden opiskella diplomi-insinööriksi rakennustekniikan kaksivuotisessa ja englanninkielisessä Building Technology -ohjelmassa. Vuosittain rakennustekniikan laitokselta valmistuu 80 – 90 rakennusalan diplomi-insinööriä, jotka ovat perinteisesti työllistyneet erittäin hyvin.

”Maailma kansainvälistyy ja englannin merkitys työelämässä korostuu alalla kuin alalla. Tulevaisuudessa digitalisoituminen korostaa entisestään luovuuden ja ongelmaratkaisukyvyn merkitystä diplomi-insinöörien suunnittelutehtävissä. Rakennustekniikasta valmistuvat diplomi-insinöörimme ovat alansa tulevia huippuja”, sanoo professori Puttonen.

Lisätietoja:

Aalto-yliopisto
Professori Jari Puttonen
jari.puttonen@aalto.fi, puh. 050 384 1782

Sweco
Toimialajohtaja Ismo Tawast
ismo.tawast@sweco.fi, puh. 040 5287432

Sweco Finland on Suomen johtava rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntijayritys. Tuotamme asiakkaillemme insinöörien, arkkitehtien ja ympäristöasiantuntijoiden yhteistyönä laadukkaita ja kannattavia ratkaisuja, jotka edistävät yhteiskunnan kestävää kehitystä.

Sweco Finland on osa kansainvälistä Sweco-konsernia. Kaikkiaan 14 500 swecolaisesta lähes 2000 työskentelee Suomessa. sweco.fi

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Two smiling women hanging a framed poster on the wall. The poster is an info poster of the Toolkits for Co-Creation.
Cooperation Julkaistu:

Toolkits for Co-creation: Practical tools for collaborative development

Aalto Design Factory’s five co-creation toolkits help students, educators and professionals understand needs, frame challenges, generate ideas, plan experiments and test solutions.
Gloria Mendoza-Franco väitteli ennakkoluuloista Aalto-yliopistolla 28. syyskuuta. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Ennakkoluulot ovat monimutkaisempia kuin stereotypiat antavat ymmärtää

Sosiaalipsykologien teorian mukaan omaan ryhmään kuuluvat henkilöt sekä korkeasti arvostettuihin ja helposti lähestyttäviin ryhmiin liitetyt ihmiset herättävät katsojassa useammin ihailua tai kunnioitusta kuin vähemmän arvostettuihin tai etäisiksi arvioituihin ryhmiin kuuluvat ihmiset. Neurotieteen tutkijat selvittivät nyt yhdessä sosiaalipsykologien kanssa, että sosiaalisen ryhmän lisäksi myös ihmisen tunnetila ja etäisyys vaikuttavat katsojan tunnereaktioihin.
Bomanin erityisopetuksen luokan sisäänkäynti (jota ei voi oikein kehua esteettömäksi), piha-aluetta ja oppilaita kävelemässä ulkotunnille. Palikoiden äärellä on Marikebunin erityisluokan oppilaita. (valokuvat Saija Hollmén)
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston WiT-ohjelma ja Fida International toteuttavat Keniaan esteettömän leikkipaikan vammaisille lapsille

Inclusive Play -hankkeessa suunnitellaan esteetön leikkipaikka, joka soveltuu myös vammaisille lapsille. Suunnitelma yhdistää oppimisen, leikin sekä osallisuuden.
Suuri ryhmä sisätiloissa pitkän pöydän äärellä tutkimassa materiaali- ja näytekokoelmaa, hymyilee kameralle
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto ja muut MELANGE-konsortion partnerit käynnistivät EU-hankkeen uudistamaan tekstiilien väriin liittyviä teollisia toimintatapoja

Aalto-yliopiston johtama MELANGE-hanke pyrkii uudistamaan sisustustekstiilialan värjäyskäytäntöjä muotoilun avulla.