Uutiset

Aalto-yliopisto ja Henry Fordin Säätiö yhteistyöhön älyliikenteen tutkimuksessa

Verkottunut liikennejärjestelmä tarjoaa uusia mahdollisuuksia erityisesti kaupunkiympäristössä.

Henry Fordin Säätiö tukee Aalto-yliopiston älyliikenteen tutkimushanketta neljän vuoden mittaisella rahoituksella. Koko hankkeen suuruus on noin 700 000 euroa, josta säätiö rahoittaa nyt ensimmäisen vuoden osuuden sekä tutkimusauton hankinnan. Toteutuessaan kokonaisuudessaan säätiön rahoitus mahdollistaa kolme nelivuotista väitöskirjatyötä älyliikenteen alalta.

Säätiö myöntää myös vuosittain apurahoja useisiin diplomitöihin ja opinnäytetöihin.  

”Aalto-yliopiston monialaisuus on vahvuus tulevaisuuden teknologioiden ja niiden sovellusten tutkimisessa. Älykkään liikenteen ja liikkumisen tutkimus kytkeytyy läheisesti digitalisaatioon, uusiin energiaratkaisuihin ja rakennettuun ympäristöön, jotka ovat vahvoja alueitamme”, toteaa dekaani Gary Marquis.

”Sitoutunut tutkimustyö, verkoston rakentaminen, kansainvälinen yhteistyö sekä tiedon systemaattinen hyödyntäminen moninkertaistavat investoinnin vaikuttavuuden”, toteaa Hannu Pärssinen, Henry Fordin Säätiön hallituksen puheenjohtaja.

Väitöstutkimuksia ohjaavat professorit Kari Tammi, Milos Mladenovic ja Claudio Roncoli, jotka kokoavat tohtorikoulutettavat ja opiskelijat yhteiseen, monialaiseen tutkimushankkeeseen.

”Auton energian käytön ennustaminen eri ajo-olosuhteissa lisää käyttäjän ymmärrystä ja helpottaa auton käyttöön liittyvien valintojen tekemistä”, kertoo mekatronisten koneiden suunnittelun professori Kari Tammi.

”Tutkimme sitä, minkälaisia älyliikenteen palveluja voidaan tuottaa verkottuneiden ajoneuvojen avulla. Tutkimuksen ja opetuksen lisäksi haluamme vahvistaa älyliikenteen kansainvälistä verkostoa”, liikennetekniikan apulaisprofessori Milos Mladenovic sanoo.

”Verkottunut liikennejärjestelmä tarjoaa mahdollisuuksia liikenneturvallisuuden, liikkumispalveluiden ja liikenteen sujuvoittamiselle erityisesti kaupunkiympäristössä. Ihmisen ja teknologian välinen vuorovaikutus ratkaisee lopulta teknologioiden menestymisen”, muistuttaa liikennetekniikan apulaisprofessori Claudio Roncoli.

Lisätietoja:

Henry Fordin Säätiö
[email protected]

Aalto-yliopisto
Professori Kari Tammi
p. 050 348 7902
[email protected]

Apulaisprofessori Milos Mladenovic
p. 050 56 60974
[email protected]

Apulaisprofessori Claudio Roncoli
p. 050 326 7947
[email protected]

Henry Fordin Säätiö on perustettu 1947. Säätiö sai alkupääomansa lahjoituksena Oy Ford Ab:lta, mutta se toimii itsenäisenä. Toimintansa alkuvuosina säätiö rahoitti auto- ja maataloustekniikan perusosaamisen luomista. Kymmenen viimeisen vuoden aikana säätiö on jakanut apurahoja yhteensä noin 4 miljoonaa euroa. Tänä vuonna apurahat kohdistuivat erityisesti älyliikenteen tutkimukseen ja nuorison liikenneturvallisuustyöhön. http://www.henryfordinsaatio.fi

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Metsähovin radio-observatorio
Yhteistyö Julkaistu:

Kansainvälinen yhteistyö tärkeää radio-observatoriolle

Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatorion 50-vuotinen kansainvälinen yhteistyö saa jatkoa, kun astrofysiikan tutkimuskeskuksen ACME-ohjelma käynnistyi.
Peter Liljeroth
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Eurooppalainen jättirahoitus uusien kvanttimateriaalien tutkimukseen

Professori Peter Liljeroth sai Euroopan tutkimusneuvostolta miljoonarahoituksen kvanttimateriaalien kehittämiseen. Uusista materiaaleista toivotaan rakennusainesta toistaiseksi ennennäkemättömiin kvanttilaitteisiin.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi marraskuussa 2024

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Kaivuri työmaalla kahden rakennuksen välissä, maassa putkia ja muuta metallia.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat kehittivät ensimmäisen hiilinegatiivisen sideaineen – merkittävä vaikutus infrarakentamisen päästöihin

Biopohjaisella sideaineella voidaan korvata runsaspäästöisen sementin käyttöä infrarakentamisessa.