Aalto-tohtori Kalle Karhu soveltaa ammatissaan väitöstyönsä oppeja

Hänen pyrkimyksenään oli nopeuttaa biologisen tiedon käsittelyä. Nykyään Karhu työskentelee 3D-spesialistina.
- Työni liittyy läheisesti väitöskirjaan, vaikka aihepiiri onkin eri. Sovellan päivittäin työssäni perusasioita, joita opin väitöskirjaa tehdessäni, Karhu toteaa.
Tohtoripromootioon osallistuminen oli hänelle selvä asia.
- Toista tilaisuutta osallistua omaan tohtoripromootioon ei tule, joten halusin olla ehdottomasti paikalla, Karhu kertoo.
Promootiopäivän huipennus on promootioakti, jossa promovendit promovoitiin ja he saivat päähänsä tohtorinhatut. Samalla vihittiin myös kymmenen uutta kunniatohtoria, joille tämä arvo myönnettiin merkittävästä panostuksestaan tieteen, tekniikan ja yhteiskunnan hyväksi tekemästä työstä. Karhun väitöstilaisuuden vastaväittäjänä toiminut professori Esko Ukkonen oli yksi uusista kunniatohtoreista.
- Väitöskirjani vastasi pitkälti sitä, mitä Esko Ukkonen on tutkinut urallaan, tosin huomattavan pidemmän aikaa kuin minä. Se, että meidät promovoitiin yhtä aikaa, oli hieno juttu, Karhu toteaa.
Promootiopäivä päättyy iltajuhlaan
- Promootion iltajuhla oli varsin mukava tapahtuma. Juhla oli mielestäni sopivan rento ja tunnelma oli aika lämminhenkinen. Erityisen mukavaa oli tutustua jo hiukan kokeneempiin tieteenharjoittajiin ja kuulla mielenkiintoisia tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä, Karhu sanoo.
Vaikka Karhun omasta väitöksestä olikin aikaa jo reilu vuosi ja itse väitöstilaisuuteen liittyy omat juhlallisuutensa, kuten väitöskaronkka, hän ei epäröinyt osallistua myös promootioon.
- Itse kuitenkin koin, että promootio olisi sopiva piste i:n päälle ja juuri sellainen se kyllä olikin, Karhu toteaa.
Ensimmäinen sukupolvi Aalto-yliopistossa tohtoriopintonsa aloittaneita ja valmistuneita tohtoreita promovoitiin tekniikan korkeakoulujen yhteisessä tohtoripromootiossa 10.10.2014.
- Kunniatohtori yllätettiin promootiopäivänä
- Katso lisää kuvia promootiosta Aallon Facebookista (facebook.com)
Tekniikan korkeakoulut juhlistivat 80-vuotista promootiotaivalta 10.10.2014 Otaniemessä. Promootioaktissa promovoitiin 346 tekniikan tohtoria ja kymmenen kunniatohtoria. Tekniikan korkeakoulut järjestivät yhteisen tohtoripromootion nyt toista kertaa. Järjestäjinä olivat Insinööritieteiden korkeakoulu, Kemian tekniikan korkeakoulu, Perustieteiden korkeakoulu ja Sähkötekniikan korkeakoulu.
Lue lisää uutisia

Lahjoitukset mahdollistavat kaikille opiskelijoille opiskeluvaihtoon lähtemisen
Kansainvälinen opiskelijavaihto on oleellinen osa monen Kauppakorkeakoulun opiskelijan opintoja.
Ehdota uutta nimeä Otakaari 2B -rakennukselle
Lähetä oma nimiehdotuksesi viimeistään 14.6.!
Suomen akatemia palkitsee Ville Vuorisen COVID-19 taudin leviämistä koskevasta tutkimuksesta
Ilma- ja nestevirtausten fysiikkaa tutkiva Ville Vuorinen palkitaan poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta ja luovuudesta sekä toiminnasta tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi.