Uutiset

63 energiasyöppöä - yhteisön vinkit auttoivat säästämään energiaa kampuksella

Käynnistimme Aalto-yhteisönä koko Otaniemen kampuksen laajuiset energiansäästötoimenpiteet 10.10.2022 ja osallistuimme myös kansalliseen Astetta alemmas -energiansäästökampanjaan. Merkittäviä säästöjä on saavutettu yhdessä koko yhteisön tuella.
Kuva ihmisestä kävelemässä kampuksella

Lokakuussa 2022 alkaneen energiansäästökampanjan myötä kampuksella on säästetty jo paljon niin sähkö- kuin lämpöenergiaakin. Tammikuun osalta absoluuttiset kulutusluvut verrattuna vuoden 2023 tammikuuta vuoden 2022 tammikuuhun ovat sähkön osalta -2,38 prosenttia ja lämmön osalta -17,60 prosenttia.

Aalto-yhteisön tavoitteena on vähentää energiankulutusta 15 prosenttia energiansäästökampanjan alusta seuraavan 12 kuukauden aikana. Koko 15 prosentin vuositavoitteesta on lokakuu 2022-tammikuu 2023 aikana saavutettu hieman alle 40 prosenttia.

Useita energiasyöppöjä ilmiannettu

Pyysimme yhteisöltä vinkkejä kampuksen energiasyöpöistä. Olemme saaneet tähän mennessä 63 vinkkiä, joiden myötä olemme muun muassa kiinnittäneet huomiota huoneiden lämpötiloihin, yhteisten IT-laitteiden asetuksiin, valaistukseen sekä yksittäisiin energiasyöppökohteisiin, joita on korjattu eri puolella kampusta. Viimeisimpänä ideana kampukselle on tulossa tarroja, jotka muistuttavat turhien sähkölatteiden sammuttamisesta sekä fiksusta vedenkäytöstä.

"On ollut mahtavaa nähdä, miten koko yhteisö on saatu mukaan energiansäästökampanjaan. Isoja säästöjä on saatu pienillä muutoksilla sekä järjestelmiin että käyttötapoihin. Tulokset ovat olleet hyviä ja haluammekin kannustaa kaikkia jatkamaan fiksua energiankäyttöä sekä bongaamaan vielä uusiakin energiasyöppöjä",  sanoo Aalto-yliopistokiinteistöjen toimitilajohtaja Kari Haapamäki.

Osallistu keskusteluun, kysy tai ilmianna energiasyöppö

Mietityttääkö sinua vielä jokin asia kampuksen energiankulutuksessa? Myös kaikki uudet energiansäästövinkit, pienet ja suuret, ovat tervetulleita! Voit jättää viestisi anonyymisti Webropol-lomakkeella tai kirjautuneena verkkokeskusteluun.

Snowy trees on both sides of a snow covered foot path.

Lupaavia tuloksia energiansäästökampanjan vaikutuksista

Koko Otaniemen kampusta koskevat energiansäästötoimenpiteet alkoivat 10.10.2022, samalla otamme osaa Astetta alemmas -kampanjaan.

Uutiset
Aalto University's main campus in the winter

Isoja säästöjä kampuksen energiankulutuksessa

Otaniemen kampusta koskevat energiansäästötoimenpiteet alkoivat 10.10.2022, samalla osallistuen Astetta alemmas -kampanjaan.

Uutiset
Three light fixtures lit up on the ceiling of a structure, looks like three beige stripes on a black background, going across from left down corner to right upper corner.

Aalto-yhteisöltä monipuolisesti ideoita ja kysymyksiä energiansäästöstä

Asiantuntijamme vastaavat Aalto-yhteisön kysymyksiin.

Uutiset
Reflections of two people on solar panels. Light blue sky is reflected on the background.

Aalto-yliopisto tavoittelee 15 prosentin energiansäästöä vuodessa

Yliopiston rakennuksiin kohdistuvia toimenpiteiden vaikutuksia seurataan 12 kuukauden ajan, jonka jälkeen sovitaan seuraavat askeleet.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jacek Pawlak, jolla on teekkarilakki ja violetti reppu, seisoo kampuksen nurmikolla puiden ja rakennuksen edessä
Opinnot Julkaistu:

Jacek Pawlak haaveilee vihreästä vetyteollisuudesta

Puolalainen Jacek Pawlak innostui Suomen vetystrategiasta ja hakeutui opiskelemaan Hydrogen and Electric Systems -ohjelmaa.
Campus Sustainability Champion 2026
Kampus Julkaistu:

Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria 2026!

Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria.
Dean's Impact Award
Yliopisto Julkaistu:

Dekaani palkitsee jälleen Kauppakorkeakoulun opiskelijoita merkittävistä kestävyysteoista 

Dean’s Impact Award -palkinnoilla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen ja Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle. 
Henkilöitä tummissa puvuissa kävelemässä kampuksella raitiovaunukiskojen yli. Taustalla Väre-rakennus.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä  

Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.