Tutkimus ja taide

Artist-in-Residence-ohjelma

Aallon AiR-ohjelmassa otetaan mallia parhaiden kansainvälisten yliopistojen käytännöistä. Ohjelma on ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa.
Ariel Bustamante conversation room

Aalto-yliopiston sitoutuminen alojen välisen vuoropuhelun edistämiseen näkyy myös Artist-in-Residence-ohjelmassa. Sen tarkoituksena on luoda uudenlainen yhteistyömalli yliopiston sisällä ja lisätä yhteistyötä taiteen, tieteen, teknologian ja liike-elämän kesken.

Residensseissä pyritään luomaan kiinnostavia ja innostavia taideteoksia, jotka perustuvat taiteen ja tieteen väliseen vuoropuheluun. Samalla residenssi tarjoaa mahdollisuuksia arvioida erilaisia tietämyksen tuottamisen tapoja uusista näkökulmista.

Aalto-yliopiston Artist-in-Residence-ohjelma on toiminut alojen välisen yhteistyön alustana vuodesta 2011 lähtien. Ohjelma on tauolla vuodesta 2020 eteenpäin. Päivitämme ajankohtaiset kuulumiset Aallon nettisivuille.  

Aalto-yliopiston taiteilijaresidenssissä on ollut viisi taiteilijaa

  1. Matthew C. Wilson (perustieteiden korkeakoulu & kemian tekniikan korkeakoulu 2019)
  2. Pilvi Takala (kauppakorkeakoulu, 2018)
  3. Kabir Carter (sähkötekniikan korkeakoulu, 2017)
  4. Ariel Bustamante (taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu 2014–2015)
  5. Marita Liulia (taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, 2011–2012)
Aalto artist-in-residence Matthew Wilson

Kuvataiteilija, joka kehittää tieteellisen ajattelun työkaluja

Aalto-yliopiston viides residenssitaiteilija Matthew C. Wilson tutkii ajatusten moniulotteista luonnetta.

Uutiset
Takala The Trainee (2008, videostill) -teoksessaan, joka ravisteli toimistotyöpaikan arkea. Piilokamerat tallensivat Deloitten työntekijöiden reaktioita Takalan epäsovinnaisiin työtapoihin, kun hän kahden työviikon jälkeen alkoi vain istua hiljaa tyhjän työpöydän ääressä. Kysyjille hän kertoi tekevänsä aivotyötä.

Artist in Residence: taidetta omalla keholla, väärin käyttäytymällä

Aalto-yliopiston Artist in Residence -ohjelmassa taiteen tehtävänä on herättää kysymyksiä yli tiedealojen.

Uutiset
Kabir Carter Photo: Cameron Kelly courtesy ISSUE Project Room

Äänitaiteilija Kabir Carter (2017)

Yhdysvaltainen äänitaiteilija Kabir Carter havainnoi äänen ja tilan välistä hienovaraista dynamiikkaa erilaisissa olosuhteissa.

Tutkimus ja taide
Aalto University, Otaniemi stories: Ariel Bustamante, Aalto University’s Artist-in-Residence at the School of Arts, Design and Architecture / Photographer: Sinikoski

Ariel Bustamante, residenssitaiteilija (2014 - 2015)

Ariel Bustamante rikkoo perinteisen äänitaiteen rajoja rikkovista teoksillaan.

Tutkimus ja taide
marita_liulia_artist_in_residence_return_of_the_goddess_2012

Ensimmäinen Artist-in-Residence, taiteilija Marita Liulia (2012)

Taiteilija-ohjaaja Marita Liulia oli Aalto-yliopiston ensimmäinen Artist-in-Residence. Liulia on toiminut menestyksekkäästi monilla taiteen alueilla ja yhdistänyt niitä tuotannoissaan.

Tutkimus ja taide
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: