Ensimmäinen Artist-in-Residence, taiteilija Marita Liulia (2012)
Ohjelmamme ensimmäisenä taiteilijavieraana oli taiteilija-ohjaaja Marita Liulia. Liulia on toiminut menestyksekkäästi monilla taiteen alueilla ja yhdistänyt niitä tuotannoissaan. Liulian teoksia on ollut esillä 45 maassa ja hän on tehnyt yhteistyötä erityisesti tanssin, uuden teknologian ja musiikin alan ammattilaisten kanssa.
Residenssikaudellaan Liulia tuotti elokuvan Jumalattaren paluu, joka yhdistää elokuvaa, modernia tanssia ja uutta teknologiaa. Elokuva sai kantaesityksensä Helsingin Juhlaviikoilla elokuussa 2012.
Tanssielokuvassa tuhotussa kaupungissa elävä mies kohtaa jumalattaren. Nykyuskontojen syrjäyttämä jumalatar kertoo elämän kiertokulusta, jota ihminen ei voi katkaista. Elokuvan pääroolissa on tanssija-koreografi Virpi Pahkinen. Musiikista vastaavat yhdysvaltalainen Richard Horowitz ja iranilaissyntyinen laulajatar Sussan Deyhim. Elokuva oli Liulian Kuolemantanssi-trilogian ensimmäinen osa.
Nykytaiteilija Marita Liulia teki Tuula Teeristä muotokuvan
Aalto-yliopiston ensimmäisen rehtorin Tuula Teerin muotokuva paljastettiin rehtorin juhlaseminaarissa.