Väitös taidekasvatuksen alalta, TaM Henrika Ylirisku

Väitöskirjan nimi: Reorienting Environmental Art Education

Vastaväittäjä: FT Pauliina Rautio, Oulun yliopisto

Kustos: Professori Mira Kallio-Tavin, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Taiteen laitos

Väitös järjestetään etäyhteydellä Zoomissa https://aalto.zoom.us/j/69573192303

Zoom pikaopas: https://www.aalto.fi/fi/palvelut/zoom-pikaopas

Väitöskirja on julkisesti esillä 10 päivää ennen väitöstilaisuutta osoitteessa: https://aaltodoc.aalto.fi/doc_public/eonly/riiputus/

Lisätietoa väitöskirjasta:

Kuvataidekasvatuksen alalla on moninaisia lähestymistapoja kestävämpien elämäntapojen ja ympäristötietoisuuden edistämiseen sekä ihmisen ja luonnon suhteen tarkasteluun taiteiden keinoin. Tässä väitöstutkimuksessa tarkastellaan kriittisesti ympäristötaidekasvatuksen teoreettisfilosofisia perusteita. Ovatko olemassa olevat käytännöt ja tavat teoretisoida niitä riittäviä ekologisten kriisien ajassa?

Työssä osoitetaan, että vaikka ympäristötaidekasvatus voi olla vaikuttavaa ja kokonaisvaltaista, sen perinne on ongelmallisesti sidoksissa länsimaisen humanistisen ajattelun perusoletuksiin. Oletus siitä, että ihminen on erityinen ja luonnosta erillinen yksilö, tuo ristiriitaisuutta tapoihin, joilla ihmisen ja luonnon suhdetta ympäristötaidekasvatuksessa käsitellään ja sanoitetaan.

Tutkimuksessa kehitellään ympäristötaidekasvatukselle uutta suuntaa. Siinä ehdotetaan, että ympäristötaidekasvatuksen tulisi perustua ajatusmalleihin, jotka mahdollistavat ihmiskeskeisyyden purkamisen. Tarvitaan käsitteitä ja teorioita, jotka huomioivat ihmisen ja luonnon, luonnon ja kulttuurin, ja inhimillisen ja ei-inhimillisen monimutkaisen kietoutumisen toisiinsa. Suunnistamisesta ammentavan tutkimuksellisen kokeilun avulla hahmotellaan, miten posthumanistinen teoreettinen ajattelu voi ohjata tulevaa ympäristötaidekasvatusta.

Ympäristötaidekasvatuksessa on tärkeää kiinnittää huomiota monilajisiin suhteisiin ja erilaisiin keskinäisriippuvaisuuksiin. Näin tulee mahdolliseksi käsittää, kuinka etiikka ja vastuullisuus muodostuvat arkisissa monilajisissa, materiaalisissa kohtaamisissa. Ympäristötaidekasvatus voikin auttaa kehittelemään yhteisestä maailmassa olemisesta uudenlaisia tarinoita, joissa ihminen ei ole keskiössä, vaan yhtenä toimijana muiden toimijoiden joukossa. Se voi tuoda outoutta ja mutkikkuutta niihin yksipuolisiin tarinoihin, joissa ihminen joko pelastaa ja suojelee tai tuhoaa ja on piittaamaton.

Taiteellinen lähestymistapa mahdollistaa ekologisten kriisien ajassa elämiseen liittyvien jännitteiden käsittelemisen kokeillen, kyseenalaistaen, luovasti ja toiminnallisesti. Tutkimus tarjoaa sekä taidekasvatuksen alan että taiteen ja ympäristökasvatuksen rajapintojen toimijoille teoreettista pohjaa, jolta voi kehittää taidepedagogisia käytäntöjä ja tutkimusta. Se peräänkuuluttaa pedagogiikkaa, jossa on tilaa kurittomalle ajattelulle, moniselitteisyydelle, epävarmuudelle ja erilaisille tietämisen tavoille.

Lisätiedot: Henrika Ylirisku, [email protected]