Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Lisäajan hakeminen ARTSissa

Jos et ole saanut tutkintoa valmiiksi sinulle myönnetyssä opintoajassa, mutta haluat kuitenkin suorittaa opinnot loppuun, voit hakea lisäaikaa. Lisäaikaa myönnetään tutkinnon suorittamista varten. Tämä tarkoittaa, että lisäaikaa kannattaa hakea vain, jos sinulla on mahdollisuus ja tarkoitus opiskella puuttuvat opinnot ja tehdä opinnäyte loppuun.
Tutustu huolellisesti Aalto-yliopiston linjauksiin rajattuun opintoaikaan myönnettävälle lisäajalle.
Jos opintoaikasi on päättymässä kuluvan lukukauden lopussa, näet Sisussa etusivulla tästä tiedotteen ja saat lisäohjeet hakemuksen tekemiseen. Hakemalla lisäaikaa toukokuun/marraskuun aikana 15.5. tai 15.11. mennessä ohjeiden mukaan, varmistat, että hakemuksesi käsitellään ennen opiskeluoikeuden päättymistä.
Kuva Heurekan Katastrofien keskellä -näyttelystä. Kuva: Heureka tiedekeskus

Jos sinulla on voimassaoleva opinto-oikeus:

     Hae lisäaikaa SISUssa ohjeiden mukaisesti. Tee sinne tavoitteellinen ja toteuttamiskelpoinen opintosuunnitelma tarvitsemallesi lisäajalle ja muista aikatauluttaa se. Jos teet opinnäytetyötä tai se on suurin osa puuttuvista opinnoista, pyydä työn valvojan lausunto opinnäytteen aikataulusta ja etenemisestä.

     Jos olet jo saanut lisäaikaa aiemmin, tarvitset myös selvityksen siitä, miten opinnot ovat edenneet saamallasi lisäajalla tai jos ne eivät ole edenneet aiemmin toimittamasi suunnitelman mukaisesti, selvityksen siitä, miksi eivät.

     Lähetä valvojan lausunto ja selvitykset osoitteeseen [email protected] . Luottamukselliset liitteet kuten lääkärinlausunnot ja muut terveyteen liittyvät selvitykset osoitteeseen [email protected]  Otsikoi viestisi "ARTS, oma nimi, lisäaikaliite".

     Tiedustelut lisäajoista voi lähettää osoitteeseen [email protected] . Käsittely kestää noin kuukauden ja seuraavan lukukauden lisäaikoja käsitellään aina vasta 15.11 tai 15.5 määräajan jälkeen. Tässä välissä käsitellään vain sellaiset hakemukset, joissa tarvitaan opinto-oikeus kuluvalle lukukaudelle esim. valmistumisen takia.

Jos opinto-oikeutesi on jo päättynyt:

     Tarkasta voitko jättää hakemuksen edelleen SISUn kautta. Jos opinto-oikeutesi on vasta mennyt umpeen, se on yleensä mahdollista. Ilmoita että olet jättänyt hakemuksen osoitteeseen [email protected]

    Ellei hakeminen SISUn kautta onnistu, ota yhteyttä osoitteeseen [email protected] ja saat ohjeet miten hakeminen onnistuu SISUn ulkopuolella. Huom! SISUn ulkopuolella hakeminen ei ole mahdollista kuin niille, joilla ei ole pääsyä SISUun!

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: