Opintojen hyväksiluku
Ohjeet opintojen hyväksilukuun
Opintojen suunnittelu on välttämätön osa opiskelua. Suunnittelemalla opintojasi hahmotat tutkintosi sisällön, vaatimukset ja mahdollisuudet. Yliopistolaki ja tutkintosääntö määrittelevät osan tutkintosi sisällöstä. Osan voit valita itse sen mukaan, mistä olet kiinnostunut ja mitä tavoittelet.
Keskeisin suunnittelun työväline on Sisu-opintotietojärjestelmässä tehtävä henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS). Suunnittelun pohjana toimivat opetussuunnitelma ja mallilukujärjestykset.
HOPSin avulla laadit suunnitelman tutkintosi sisällölle ja opintojen suoritusaikataululle. Lisäksi tarvitset HOPSia monissa käytännön asioissa, kuten opintoihin ilmoittautumisessa sekä esimerkiksi vaihtohaussa. Bioinformaatioteknologian kandidaattiohjelman opiskelijat tekevät HOPSin ensimmäisen kerran orientaatioviikolla. Lisäksi HOPSia päivitetään koko opintojen ajan.
Jos sinulla ei ole vielä HOPSia tai haluat luoda uuden, katso ohjeet täältä: Pikaohje opintosuunnitelman luomiseksi Sisussa. Huom! Voit tehdä useita HOPS-versioita, mutta sinulla voi olla vain yksi ensisijainen opintosuunnitelma. Merkitse ensisijaiseksi se suunnitelma, jonka mukaan aiot opiskella.
Kaikissa Sisu-järjestelmään liittyvissä teknisissä kysymyksissä, katso ensimmäiseksi Sisu-ohjeet: Sisu-ohjeiden etusivu | Opiskelijan opas.
1. Tutustu Bioinformaatioteknologian kandidaattiohjelman osaamistavoitteisiin ja rakenteeseen. Löydät Opetussuunnitelma-sivulta kummankin pääaineen opetussuunnitelman. Opetussuunnitelmassa kerrotaan, mistä opintokokonaisuuksista ja opintojaksoista (eli kursseista) tutkintosi muodostuu ja mitä eri vaihtoehtoja näiden kokonaisuuksien suorittamiseen on tarjolla.
2. Tutustu Opiskelijan oppaassa tarjolla oleviin sivuaineisiin ja valinnaisiin opintoihin sopiviin opintojaksoihin. Tarkempia suuntaviivoja sivuaineen ja vapaasti valittavien opintojen suunnitteluun löydät tältä sivulta kohdasta Sivuaine ja Vapaasti valittavat opinnot.
3. Aloita HOPSin laatiminen opintotietojärjestelmä Sisussa. Kun luot uuden opintosuunnitelman, sinun on valittava suunnitelmasi pohjaksi opetussuunnitelmakausi. Valitse opetussuunnitelma sen lukuvuoden mukaan, jolloin olet aloittanut opintosi. Halutessasi voit siirtyä seuraamaan myös uudempaa opetussuunnitelmaa.
Sisu-ohjeet: Valintojen tekeminen opintosuunnitelmassa
4. Hae hyväksyntää niille HOPSin kokonaisuuksille, johon sisältyvät opinnot olet valinnut itse (sivuaine, vapaasti valittavat opinnot, kieliopinnot). Katso tarkemmat ohjeet hyväksynnän hakemisesta tämän sivun kohdasta Hyväksynnän hakeminen HOPSille.
5. Tee aikataulusuunnitelma Sisussa, eli ajoita opintojaksot lukuvuosille ja periodeille. Opiskelijan oppaan Mallilukujärjestykset-välilehdeltä löydät suositellun suoritusjärjestyksen, joka auttaa sinua ajoittamaan pakolliset opintojaksot oikeaan järjestykseen. Valinnaiset opinnot ja sivuaineen opinnot sinun pitää aikatauluttaa itse muiden opintojen oheen.
Voit suunnitella ajoitusta joustavasti oman tilanteesi mukaan huomioiden oma elämäntilanteesi ja jaksamisesi. Muista kuitenkin ottaa huomioon esimerkiksi Kelan asettamat reunaehdot opintotuelle sekä jäljellä oleva opintoaikasi.
6. Päivitä HOPSiasi jatkuvasti. Suunnitelmasi saattavat muuttua tai saatat löytää jonkin kiinnostavan kurssin tai sivuaineen vasta myöhemmin. Muutokset kuuluvat siis asiaan, mutta muista päivittää myös HOPSisi sitä mukaa, kun suunnitelmiin tulee muutoksia. Jos kokonaisuus, jota haluat muokata, on jo aiemmin hyväksytty, luovu aiemmasta hyväksynnästä ennen kokonaisuuden muokkaamista. Muutosten jälkeen muista hakea kokonaisuudelle uudestaan hyväksyntää! Ohjeet aiemmasta hyväksynnästä luopumiseksi löydät Sisu-ohjeista: Hyväksynnästä luopuminen.
Sinun on haettava erillistä hyväksyntää tietyille HOPSin kokonaisuuksille sen jälkeen, kun olet ne suunnitellut tai kun olet tehnyt niihin muokkauksia aiemman hyväksynnän jälkeen. Hyväksyttämällä kokonaisuudet ennen opintojaksojen suorittamista varmistat, että ne sopivat tutkintoosi. Muussa tapauksessa opiskelet omalla riskilläsi, jos opintoja ei ole vahvistettu tutkintoon sopiviksi. Hyväksyttyä kokonaisuutta voi aina muokata myöhemmin, jos suunnitelmasi muuttuu.
Erillistä hyväksyntää haetaan alla luetelluille kokonaisuuksille. Näiden kokonaisuuksien kohdalla on HOPSissa myös ilmoitus ”vaatii erillistä hyväksyntää”:
Yllä mainittujen kokonaisuuksien lisäksi hyväksyntää on haettava, jos olet vapaan muokkauksen tilassa lisännyt hopsiisi rakenteeseen kuulumattomia opintoja tai poistanut sieltä pakollisia opintoja. Tällöin kokonaisuuden kohdalla on ilmoitus ”sääntöjen vastainen”. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun olet sopinut ohjelman henkilökunnan kanssa jonkin pakollisen opinnon korvaamisesta toisella opintojaksolla.
Hakemuksia käsitellään jatkuvasti, mutta ajoittain käsittelyssä on ruuhkaa. Hae hyväksyntää siis hyvissä ajoin. Jos tarvitset hyväksynnän nopeutetusti, ole yhteydessä ohjelman suunnittelijaan tai koordinaattoriin. Ks. yhteystiedot.
Sisu-ohjeet: Erillisen hyväksynnän hakeminen
Sisu-ohjeet: Hyväksytyn kokonaisuuden muokkaaminen
Sisu-ohjeet: Vapaan muokkauksen tila
Jos sinulla on ongelmia, joihin et löydä vastauksia Sisu-ohjeista tai tältä sivulta, ole yhteydessä osoitteeseen opiskelijapalvelut@aalto.fi.
Kun suunnittelet tutkintosi valinnaisia opintoja, huomioi, että kaikkien tutkintoon sisältyvien opintojen tulee olla korkeakoulutasoisia ja tutkinnon tavoitteet täyttäviä opintoja.
Yliopistot tarjoavat nykyään myös laajalle yleisölle suunnattuja opintoja (esim. MOOC- ja FITech-kurssit), joiden soveltuvuus tutkintoon arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Tarkista aina kurssin soveltuvuus tutkintoosi oman pääaineesi koordinaattorilta tai suunnittelijalta ennen sen suorittamista.
Aallossa on myös kursseja, joiden sisällöt ovat täysin tai lähes samat, vaikka kurssien koodit ja nimet eroaisivat toisistaan. Tällaisia kursseja kutsutaan rinnakkaisiksi tai päällekkäisiksi kursseiksi. Rinnakkaisista kursseista vain toisen voi sisällyttää tutkintoon, ja lähtökohtaisesti on sisällytettävä pakollinen perusopinto- tai pääainekurssi.
Opiskelijan vastuulla on selvittää, soveltuuko suunniteltu opintojakso tutkintoon. Käytännössä varmin tapa on hyväksyttää HOPSin erillistä hyväksyntää vaativat kokonaisuudet ajoissa, vähintään ennen opintojaksojen suorittamista. Muussa tapauksessa opiskelet omalla riskilläsi, jos opintoja ei ole vahvistettu tutkintoon sopiviksi.
Aallon opetussuunnitelmakausi on kaksivuotinen, ja opetustarjonta on voimassa Sisussa olevien tietojen mukaisesti kaksi vuotta kerrallaan. Nykyisenä opiskelijana voit valita, jatkatko opintojasi nykyisen opetussuunnitelman mukaisesti vai siirrytkö seuraamaan uutta opetussuunnitelmaa. Mikäli haluat jatkaa opintojasi uuden opintosuunnitelman mukaisesti, luo itsellesi uusi HOPS Sisuun, kun päivitetty HOPS-pohja on tarjolla.
Opetussuunnitelmatyön myötä opetustarjonta muuttuu aina jonkin verran. Yksittäiset opintojaksot voivat poistua tarjonnasta kokonaan, tai niiden opetusperiodi voi muuttua. Mikäli opintojakso lakkautetaan, sille määritellään korvaava suoritustapa. Yleensä se on jokin uusi kurssi tai yhdistelmä kursseja. Opintojaksojen lakkautuksista ja niiden korvaavista suoritustavoista tiedotetaan erikseen opetussuunnitelmakauden vaihtuessa.
Voit yrittää jo hyväksytyn kurssin arvosanan korotusta uusimalla vain yhden kerran. Suoritettujen opintojaksojen versiota ei pysty vaihtamaan hopsissa, joten katso “ilmoittautuminen arvosanan korottamiseen” -ohje Opiskelijan oppaasta: Sisussa ilmoittautumisen tarkemmat ohjeet.
Hylätyn kurssin voit uusia niin kauan kuin kurssista järjestetään suoritusmahdollisuuksia.
Ohjelman suunnittelijat ja koordinaattorit tarjoavat tukea opintojen suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä, kuten opintojen ajoittamisessa, vaihtosuunnitelmissa, hyväksiluvuissa, valmistumisasioissa yms. Opintoneuvojat ovat koulun opiskelijoita, jotka auttavat erityisesti lukujärjestyksen laatimisessa, kurssivalinnoissa ja opintojen sisältöön liittyvissä kysymyksissä. Bioinformaatioteknologian kandidaattiohjelman yhteystiedot sekä opintoneuvojien päivystysajat löydät ohjelmasivulta Yhteystiedot-välilehdeltä.
Akateeminen ohjaajasi tarjoaa tukea opintoihin liittyviin tavoitteisiin sekä tutkimukseen ja alaan liittyvissä asioissa. Akateeminen ohjaaja on osa MyStudies-tukitiimiäsi.
Jos sinua askarruttavat vaikkapa opiskeluhyvinvointiin tai urapohdintoihin liittyvät kysymykset, tutustu ohjauksen ja tuen pääsivuun.
Voit myös aina olla yhteydessä osoitteeseen opiskelijapalvelut@aalto.fi.
Päivittyy kevään 2026 aikana
Kandidaatintutkintoon kuuluu pakolliset kieliopinnot toisessa kotimaisessa kielessä ja vieraassa kielessä. Lisäksi opintoihin kuuluu koulusivistyskielellä tehty kypsyysnäyte. Suoritettavat opinnot riippuvat siitä, mikä on koulusivistyskielesi.
Näet Sisusta omista tiedoistasi, mikä on koulusivistyskielesi. Jos tietoa ei ole merkattu tai sen kohdalla lukee "tuntematon", ota yhteyttä kandidaattiohjelman opiskelijapalveluihin asian selvittämiseksi.
On mahdollista, että olet erityisestä syystä oikeutettu hakemaan vapautusta koulusivistyskielen ja/tai toisen kotimaisen kielen osoittamisesta. Kielikeskuksen sivuilta löydät tietoa koulusivistyskielestä, toisen kotimaisen kielen osoittamisesta sekä vapautuksen hakemisesta. Jos haet koulusivistyskielen määrittelyä tai vapautusta kieliopinnoista, lähetä hakemus opiskelijapalveluihin opiskelijapalvelut@aalto.fi.
Katso alta, kuinka tutkinnon kieliopinnot suoritetaan.
Jos koulusivistyskielesi on suomi, suoritat tutkintoosi seuraavat kieliopinnot:
Toisen kotimaisen kielen suorittaminen
Aloita tekemällä ruotsin lähtötasotesti. Lähtötasotesti ohjaa sinut sopivan tasoiselle, kielikokeisiin valmentavalle opintojaksolle. Kielikokeet tehdään valmentavan opintojakson päätteeksi. Jos sinulla on ruotsin kielen erityistä perehtyneisyyttä (esim. ruotsi kotikielenä) mukaan lukien hankittu oman tieteenalan peruskielitaito, voit ilmoittautua suoraan kielikokeisiin käymättä valmentavaa opintojaksoa.
Ruotsin valmentavan opintojakson 3 tai 4 op voit sijoittaa HOPSiisi perusopintojen yleisopinnoksi (3 op). Kaikki ruotsin valmentavat kurssit käyvät myös vapaasti valittaviin opintoihin.
Jos koulusivistyskielesi on ruotsi, suoritat seuraavat kieliopinnot:
Jos koulusivistyskielesi ei määrity tai olet saanut vapautuksen koulusivistyskielen ja/tai toisen kotimaisen kielen osoittamisesta, suoritat opinnot seuraavasti:
Vapautus koulusivistyskielestä:
Kandidaatintyöhön kuuluvaa kypsyysnäytettä ei tarvitse lähettää kielentarkistukseen. Halutessasi voit kuitenkin suorittaa kypsyysnäytteen normaalisti. Et kuitenkaan voi saada tutkintotodistuksesi liitteeseen merkintää lain (424/2003) 6§:n 1 momentin mukaisesta kielitaidon osoituksesta.
Huomioi, että kandiseminaariin saattaa kuulua kaikille pakollinen kielenhuollon osio, vaikka olisitkin saanut vapautuksen koulusivistyskielen hallinnan osoittamisesta. Saat kandiseminaarissa tarkemmat ohjeet kypsyysnäytteen ja seminaarin suorittamiseen.
Vapautus toisesta kotimaisesta kielestä:
Jos koulusivistyskielesi ei ole suomi/ruotsi tai olet saanut toisesta kotimaisesta kielestä vapautuksen, et voi saada tutkintotodistuksen liitteeseen merkintää lain (424/2003) 6§:n 1 momentin mukaisesta kielitaidon osoituksesta.
Valitse suomen tai ruotsin kielikokeiden (1+1 op) tilalle 2 op verran muita Kielikeskuksen kieliopintoja. Korvaavat kieliopinnot voivat olla missä tahansa kielessä, paitsi kotimaisissa kielissä (suomi/ruotsi). Korvaavien kieliopintojen tasolla ei ole väliä, eli esimerkiksi jonkin vieraan kielen alkeiskurssi sopii oikein hyvin. Katso Kielikeskuksen opetustarjonta täältä.
Huomioi, että tutkintoon tulevat kieliopinnot eivät saa olla sisällöltään päällekkäisiä. Jos siis haluat suorittaa pakollisen vieraan kielen opinnot ja toisen kotimaisen kielen korvaavat opinnot samassa kielessä, varmista tarvittaessa ohjelmasi koordinaattorilta tai suunnittelijalta, sopivatko molemmat opintojaksot tutkintoon.
Sijoita korvaavat kieli- tai viestintäopinnot (2 op) HOPSiin toisen kotimaisen kielen osioon kielikokeiden tilalle.
Pakollinen vieras kieli:
Pakollinen vieras kieli (3 op) (o, w) tulee suorittaa tutkintovaatimusten mukaisesti. Opintoihin tulee sisältyä sekä suullisen (o) että kirjallisen (w) taidon osuus. Englannin kielessä taitotason tulee olla CEFR-asteikolla B2, muissa kielissä vähintään B1. Katso Aallon kieliopintotarjonta Kielikeskuksen sivuilta.
Sinun tulee suorittaa tutkintoosi 20-25 opintopisteen laajuinen sivuaine. Sivuainevaihtoehtoja on useita. Voit:
Huom. Tietty sivuaine voi mahdollistaa suoran siirtymisen sellaiseen maisteriohjelmaan, johon sinulla ei alun perin ole siirtymisoikeutta. Tämän takia myös maisteriohjelmiin kannattaa tutustua hyvissä ajoin toisen opiskeluvuoden aikana. Maisteriohjelmista ja siirtymäperusteista löydät lisätietoa Valmistuminen-välilehdeltä.
Sivuaineen opinnot kannattaa aloittaa viimeistään toisen opiskeluvuoden keväällä. Kun suunnittelet sivuaineen aloittamista, tarkista kuitenkin aina, onko opintojaksoilla jokin tietty suoritusjärjestys tai pakollisia esitietoja. Löydät ohjeet suoritusjärjestykseen sivuaineen omalta sivulta ja mahdolliset esitiedot Sisusta kunkin opintojakson esitteestä.
Sivuaine kannattaa valita rohkeasti oman kiinnostuksen mukaan!
Vapaasti valittavat opinnot voivat olla mitä vain korkeakoulutasoisia opintoja omien kiinnostusten mukaan siten, että tutkinnon laajuus 180 op täyttyy. Esimerkkejä sopivista opinnoista löydät Muut opinnot -välilehdeltä. Voit esimerkiksi:
Vapaasti valittavat opinnot voit ajoittaa itse sinulle sopiviin opetusperiodeihin.
Vaihto-opintoja suunnitellessasi aloita tutustumalla tarkasti vaihdon hakuehtoihin ja valintaperusteisiin. Mieti, milloin vaihto toteutuisi ja mitä opintoja haluaisit vaihdossa suorittaa. Tutustu myös ohjeisiin koskien vaihtokohteita ja vaihtokohteen valintaa.
Voit hakea vaihtoon, kun täytät Aallon hakuehdot. Huomioi, että vaihtokohteesta riippuen myös vaihtokorkeakoululla voi olla omia kelpoisuusvaatimuksia vaihto-opiskelijan suhteen. Yleensä vaihtoon lähdetään kolmantena opiskeluvuonna, ja vaihdon kesto on yleensä yksi lukukausi. Jos olet epävarma sopivasta vaihtoajankohdasta, keskustele suunnittelijan/koordinaattorin kanssa (yhteystiedot).
Katso yksityiskohtaiset ohjeet vaihto-opintosuunnitelman tekemiseen: Opiskelijavaihdon hakuajat ja -ohjeet. Huomioi erityisesti seuraavat asiat:
Vaihdossa suoritettavat opinnot lisätään HOPSiin opintoluonnoksina.
Huom! Vaihdon opinnot voi hakuvaiheessa lisätä HOPSiin yhtenä opintoluonnoksena. Sinun ei tarvitse siis vielä tässä vaiheessa eritellä HOPSiin kaikkia vaihdossa suoritettavia kursseja. Vaihdon jälkeen sinun täytyy tehdä erilliset opintoluonnokset kaikille vaihdossa suoritetuille opintojaksoille, sillä opintoluonnosten kautta haet hyväksilukua jokaiselle kurssille erikseen (ohjeet hyväksiluvun hakemiseksi).
Maisteriohjelmavaihtoehtoihin tutustuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen kandidaatiksi valmistumista, mielellään jo toisena opiskeluvuonna. Vaihtoehdot löydät Valmistuminen-välilehdeltä. Jos suunnittelet jatkamista toisen koulun maisteriohjelmaan, siirtymiseen voi liittyä siirtymäehtoja, joiden täyttymisestä sinun on itse huolehdittava. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi tietyn sivuaineen suorittamista kandidaatintutkinnossa.
Voit suunnitella maisterivaiheen opintoja ja ilmoittautua kursseille ennen kuin olet valmistunut kandidaatiksi. Itse asiassa on tavallista, että viimeisten kandivaiheen opintojen aikana aloitetaan maisterivaiheen opinnot.
Teknisen ohjeen maisterivaiheen HOPSin luomisesta löydät Sisu-ohjeista. Valitsemasi maisteriohjelman HOPS avautuu kandivaiheen HOPSin jatkoksi. Voit tehdä valinnat maisterivaiheen HOPSiin ja ilmoittautua kursseille normaaliin tapaan. Maisteriohjelman opetussuunnitelmakaudeksi valitaan sen vuoden mukaan, jolloin aloitat suorittamaan DI-tutkintoon sisältyviä opintoja. Teknisen ohjeen maisterivaiheen HOPSin opetussuunnitelmakauden vaihtamisesta löydät Sisu-ohjeista.
Huom. Maisterivaiheen HOPSin kohdalla on ilmoitus ”Ei opiskeluoikeutta”. Vasta, kun valmistut kandidaatiksi, opiskeluoikeutesi päivitetään ja ilmoitus muuttuu muotoon ”Opiskeluoikeuteen vahvistettu valinta”. Ilmoitus ”Ei opiskeluoikeutta” ei estä sinua ilmoittautumasta maisterivaiheen kursseille, vaan voit ilmoittautua normaaliin tapaan.
Opintojen hyväksilukemisella tarkoitetaan Aallon ulkopuolella suoritettujen opintojen hyväksymistä osaksi Aallon tutkintoa, joko korvaamalla tietty kurssi tai opintokokonaisuus tai sisällyttämällä opinnot vapaasti valittaviin opintoihin.
Ohjeet opintojen hyväksilukuun