Lahjoita tulevaisuus

Mahdollisuuksille siivet

Säätiöiden ja yhdistysten tuella luodaan uutta. Maa- ja vesitekniikan tuki ry on mahdollistanut vesitekniikan tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen nousun aallonharjalle. Svenska kulturfondenin lahjoituksella kehitetään ruotsinkielistä toimintaa ja opetusta. Rahoittajien ja yliopistojen aktiivinen yhteydenpito edistää tuen vaikuttavuutta.
Male student working on some wires.

Maa- ja vesitekniikan tuki ry (MVTT) on Aallon vesitekniikan alan opetuksen ja tutkimuksen pitkäaikainen tukija ja yhteistyökumppani. ”Aallossa tehdään vesialan huippututkimusta. Suomella on laaja osaaminen vesialalla ja mahdollisuus toimia globaalistikin edelläkävijänä esimerkiksi vesidiplomatiassa ja vedenpuhdistusteknologioissa. Ilmastonmuutos aiheuttaa kuivuutta, tulvia ja rankkasateita, jotka kaikki liittyvät vesiasioihin”, sanoo MVTT:n toiminnanjohtaja Minna Maasilta.

”MVTT:n tuki on mahdollistanut vesitekniikan alan tutkimuksen pitkäjänteisen ja strategisen kehittämisen. Tuki on ollut kullanarvoista uusien avausten tekemisessä. Myös työelämäprofessuurien rahoitus on meille erittäin tärkeää”, Aalto-yliopiston vesitalouden professori Olli Varis sanoo. MVTT:n rahoittamassa viisivuotisessa Majakka-ohjelmassa kehitettiin uudenlaista tohtorikoulutusta. Pilotti osoitti, että väitöskirjoja voidaan tehdä toisin ja se toi paljon uutta tietoa Aaltoon.

MVTT julkaisee alan johtavaa Vesitalous-lehteä, jonka tekemisessä Aallon asiantuntijat ovat aktiivisesti mukana. ”Toivomme, että yhteistyömme Aallon kanssa jatkuu sujuvana ja uutta luovana. Haluamme laittaa vauhtia mahdollisuuksien virtaan ja antaa mahdollisuuksille siipiä”, Maasilta sanoo.

Ruotsin kielellä tärkeä asema Aallossa

Ruotsinkielistä kulttuuria ja koulutusta Suomessa tukeva Svenska kulturfonden lahjoitti hiljattain Aallolle 125 000 euroa. Lahjoituksen avulla kehitetään ruotsinkielistä opetusta ja toimintaa. Aallossa on noin 14 000 opiskelijaa, joista noin tuhat on ruotsinkielisiä.

”Valtion vastinrahakampanja oli meille iso kannustin, sillä sen myötä lahjoituksen arvo ja vaikuttavuus ovat entistä suurempia”, sanoo Svenska kulturfondenin koulutuksen johtava asiamies Berndt-Johan Lindström. ”Olemme hyvin kiinnostuneita esimerkiksi Aalto-yliopisto Juniorin toiminnasta ja toivomme, että ruotsinkielisilläkin kouluilla on mahdollisuus osallistua siihen. Seuraamme mielenkiinnolla myös Aallon tekoälytutkimusta. On tärkeää, että kaksikielisyys huomioidaan alusta asti esimerkiksi hoitoalan robottien kehittämisessä”, Lindström jatkaa.

Aallon ruotsinkielisen toiminnan tukeminen edistää myös yhteistyömahdollisuuksia pohjoismaisten yliopistojen kanssa. ”Suomesta lähtee verrattain paljon opiskelijoita Ruotsin yliopistoihin, mutta Ruotsista Suomeen tulevien opiskelijoiden määrä on huomattavasti pienempi. Toivomme, että pohjoismainen yhteistyö auttaa kasvattamaan Ruotsista tänne saapuvien opiskelijoiden määrää”, Lindström toteaa.

Säätiöitä kiinnostaa aidosti, millaista vaikuttavuutta niiden tuella saadaan aikaan.

Liisa Suvikumpu, toimitusjohtaja, Säätiöt ja rahastot ry

Säätiöt tutuiksi yliopistokiertueella

Suomen merkittävimpiä apurahaa jakavia säätiöitä ja rahastoja edustavan Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu kannustaa rahoittajia ja yliopistoja yhteydenpitoon ja
vuoropuheluun: ”Säätiöitä kiinnostaa aidosti, millaista vaikuttavuutta niiden tuella saadaan aikaan. Säätiöille on myös tärkeää, että tutkimushankkeissa työskentelevät ihmiset voivat hyvin.”

Huhtikuussa 2022 käynnistyi Säätiöiden ja rahastojen yliopistokiertue, joka tuo uudenlaisia mahdollisuuksia lahjoittajien ja yliopistojen edustajien tapaamisiin. ”Jäsentemme pitkään toivomalla kiertueella säätiöiden edustajat, yliopiston henkilökunta ja tutkijat pääsevät kohtaamaan toisiaan sekä vaihtamaan ideoita ja ajatuksia. Iloksemme pääsimme aloittamaan kiertueen Aallosta”, Suvikumpu sanoo.

”Haluan rohkaista eri toimijoita olemaan aktiivisesti yhteydessä säätiöihin. Niissä ollaan hyvin uteliaita kuulemaan, miten yhteiskunnassa menee ja miten asioita voidaan viedä yhdessä eteenpäin.”

Teksti: Marjukka Puolakka

Palaa etusivulle
 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: