Nordic Master in Visual Studies and Art Education (NoVA), Master of Arts (Art and Design)
Tutkinto:
Hakuaika:
Opetuskieli:
Kesto:
Hakukelpoisuus:
Koulutusala:
Laajuus:
Korkeakoulu:
Koulutuksen kuvaus
Nordic Master in Visual Studies and Art Education (NM NoVA) -maisteriohjelmasta valmistuneet osaavat
- soveltaa ja arvioida nykyaikaisen kuvataidekasvatuksen, viestinnän tutkimuksen, visuaalisen muotoilun ja digitaalisen visuaalisen kulttuurin teorioita ja käytäntöjä työskennellessään eri yleisöjen ja sidosryhmien kanssa.
- käynnistää, suunnitella, toteuttaa ja arvioida kriittisesti taide-, koulutus- ja yrityshankkeita kulttuurienvälisissä, kansainvälisissä ja monitieteisissä ympäristöissä.
- johtaa ja tukea kulttuurin, taiteen ja koulutuksen kehittämistyötä eri instituutioiden, sidosryhmien ja kumppaneiden kanssa.
- tunnistaa, analysoida ja ehdottaa ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin luovan ongelmanratkaisun, kriittisen ajattelun ja taidepohjaisten menetelmien avulla.
- pohtia ja arvioida uudelleen pohjoismaisten taiteen, koulutuksen ja visuaalisen kulttuurin perinteisiä ja nykyisiä käytäntöjä.
- tunnistaa yhteiskunnallisesti, kulttuurisesti ja ympäristön kannalta vastuulliset taiteen, koulutuksen, yrittäjyyden ja digitaalisen kulttuurin käytännöt sekä edistää niitä.
- osallistua ammattimaisen taiteen, koulutuksen ja visuaalisen kulttuurin kehittämiseen, arvioimiseen ja laajentamiseen nykyisissä yhteiskunnissa.
Opetuskieli
Opetuskieli on englanti.
Lukuvuosimaksut ja apurahat
Ohjelmassa noudatetaan kunkin yliopiston omia lukuvuosimaksukäytäntöjä. Pääsääntöisesti opiskelijat, jotka eivät ole EU:n tai ETA:n jäsenmaiden kansalaisia, ovat lukuvuosimaksuvelvollisia, mutta he voivat myös hakea yliopistojen tarjoamia apurahoja. Lue lisää lukuvuosimaksuista:
Ohjelmassa noudatetaan kunkin yliopiston omia apurahakäytäntöjä. Pääsääntöisesti opiskelijat, jotka eivät ole EU:n tai ETA:n jäsenmaiden kansalaisia, ovat lukuvuosimaksuvelvollisia, mutta he voivat myös hakea yliopistojen tarjoamia apurahoja. Tarkemmat apurahatiedot opintojen toiselle vuodelle vahvistetaan opiskelijalle ohjelmaan hyväksymisen yhteydessä. Lue lisää apurahoista:
Opintojen rakenne
Kaksivuotinen Nordic Master in Visual Studies and Art Education (NM NoVA) -maisteriohjelma on kaksoistutkinto-ohjelma, jonka järjestävät Aalto-yliopisto ja tanskalainen Aalborgin yliopisto. Maisteriohjelman opiskelijoille muodostuu kattava ymmärrys pohjoismaisista taidekasvatuksen, visuaalisen kulttuurin ja kulttuurityön käytännöistä ja perinteistä. NM NoVA-maisteriohjelman opiskelijat saavat taiteen, koulutuksen ja kulttuurin aloilla tarvittavia käytännön taitoja ja teoreettista osaamista, minkä ansiosta he pystyvät työskentelemään monikulttuurisissa ja kansainvälisissä ympäristöissä. Maisteriohjelmasta valmistuneet pystyvät vastaamaan erilaisiin vaatimuksiin muuttuvassa maailmassa, jossa kulttuurin, taiteen ja pedagogian toimijat ja ammattilaiset ovat löytämässä uusia tapoja ja keinoja luoda merkityksiä, vuorovaikutusta ja luovia ratkaisuja.
NM NoVA on kaksoistutkinto-ohjelma. Opiskelijat suorittavat yhden lukuvuoden kummassakin tutkinnon myöntävässä yliopistossa. Aallossa aloittavat opiskelijat siirtyvät toiseksi lukuvuodekseen Aalborgin yliopistoon ja päinvastoin. Valmistuessaan opiskelija saa kaksi tutkintoa, yhden Aallosta ja yhden Aalborgista. NM NoVA-maisteriohjelmaan valittavien opiskelijoiden edellytetään sitoutuvan edellä kuvattuun pakolliseen opiskelijaliikkuvuuteen.
Nordic Master in Visual Studies and Art Education (NM NoVA) -maisteriohjelma tarjoaa yhdistelmän ongelmalähtöistä ja opiskelijalähtöistä käytännön kokemusta sekä teoreettisen ja käytännön tason taide-, koulutus-, digiviestintä- ja yrittäjyysopintoja. Maisteriohjelman keskeiset aiheet:
- Pohjoismaissa kehittynyt audiovisuaalinen ja digitaalinen kulttuuri ja viestintä Opiskelijat tutustuvat erilaisiin luoviin ja kriittisiin tapoihin lähestyä suunnittelua ja taidetta sekä oppivat kantamaan syvällistä vastuuta avoimuudesta, huolenpidosta ja tasa-arvosta. Opiskelijat oppivat ICT- ja verkkoviestintäalalla tarvittavia sosiaalisia ja kulttuurisia taitoja. Opiskelijat kehittävät luovia lähestymistapoja verkko-opetukseen.
- Nykyaikaiset lähestymistavat pohjoismaiseen taidekasvatukseen ja oppimiseen Opiskelijat perehtyvät pohjoismaisiin taidetta ja koulutusta koskeviin lähestymistapoihin. Opintojen keskiössä ovat etenkin demokratia, tasa-arvo, yhteiskunnallisesti oikeudenmukaiset pedagogiset taidot ja käytännöt, ihmisoikeudet sekä yhteiskunnallinen ja kulttuurinen kestävyys.
- Projektinhallinta, hallinto ja yrittäjyys Opiskelijat oppivat kulttuuri- ja koulutusajan projektinhallintaa, hallinnollisia taitoja sekä rahoitus- ja yritysosaamista. Opiskelijoille on tarjolla projektipohjaista ja ongelmalähtöistä opetusta sekä yhteistyöhön ja osallisuuteen perustuvia oppimismahdollisuuksia.
Yllä kuvailtuja aiheita käsitellään Aalto-yliopiston ja Aalborgin yliopiston yhdessä (verkossa ja paikan päällä) järjestämillä kursseilla ja projektikursseilla, joilla opiskelijat tekevät yhteistyötä ulkoisten sidosryhmien ja kumppanien kanssa.
Maisteriohjelmaan otetaan myös ulkomaalaisia hakijoita.
Lisätietoja koulutuksen sisällöstä löydät opinto-oppaasta kohdasta Opetussuunnitelma.
Suuntautumisvaihtoehdot
Nordic Master in Visual Studies and Art Education (NM NoVA) -maisteriohjelman ensimmäinen lukuvuosi on kaikille opiskelijoille pitkälti samanlainen. Toisen lukuvuoden alussa opiskelija valitsee jonkin seuraavista kolmesta suuntautumisvaihtoehdosta:
- Harjoittelu: Tämän suuntautumisvaihdon opiskelijat viettävät suurimman osan toisen vuoden syyslukukaudesta harjoittelussa ja käyttävät harjoittelujaksoa opinnäytetyönsä pohjana. Suuntautumisvaihtoehto sopii opiskelijoille, jotka haluavat kehittää kontekstisidonnaista taide-, koulutus-, digiviestintä ja/tai yrittäjyysosaamistaan.
- Visuaalinen työ: Tässä suuntautumisvaihtoehdossa opiskelijat suorittavat toisen opiskeluvuoden syyslukukaudella lyhyen harjoittelun ja vapaasti valittavia opintoja. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi työpajojen tai sosiaalisen median hankkeiden toteuttamista omien koulutus-, taide-, viestintä- tai yritysideoiden testaamiseksi. Opiskelija jatkaa samojen ideoiden käsittelemistä opinnäytetyössään. Suuntautumisvaihtoehto sopii opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita taiteen, koulutuksen, informaatiotutkimuksen ja yrittäjyyden uusista teorioista ja käytännöistä.
- Teoriatyö: Tämän suuntautumisvaihtoehdon valinneet opiskelijat kehittelevät toisen opiskeluvuoden syyslukukaudella opinnäytetyönsä teoreettista pohjaa työskentelemällä asiaankuuluvissa opetushenkilökunnan tutkimushankkeissa. Suuntautumisvaihtoehto sopii opiskelijoille, jotka haluavat hakeutua myöhemmin tohtorikoulutukseen.
Kansainvälistyminen
Nordic Master in Visual Studies and Art Education (NM NoVA) -maisteriohjelma on kaksoistutkinto-ohjelma, joten yhteistyö on sen tärkeä osa. NM NoVA-opiskelijoiden yhteisö koostuu Aallon ja Aalborgin yliopiston opiskelijoista. Yliopistot opettavatkin useimmat pääaineen kurssit yhteistyönä joko verkossa tai paikan päällä. Lisäksi maisteriohjelmaan sisältyy pakollinen vuoden mittainen opiskelijaliikkuvuus, joka toteutuu opintojen toisena vuonna. Silloin ensimmäisen vuotensa Aallossa suorittaneet opiskelijat siirtyvät Aalborgiin ja toteuttavat siellä suuntautumisvaihtoehtonsa mukaisesti harjoittelun, visuaalisen työn tai teoriatyön. Vastaavasti Tanskassa ensimmäisen vuotensa suorittaneet siirtyvät Aaltoon. Maisteriohjelmaan valittavien hakijoiden on kyettävä suorittamaan tämä pakollinen opiskelijaliikkuvuus siirtymällä yliopistosta toiseen.
Webinaari | Nordic Master in Visual Studies and Art Education
Webinaarissa ohjelman edustajat Aallosta ja Aalborgista esittelevät ohjelman sisältöä ja vastaavat kuulijoiden kysymyksiin mm. opiskeluun ja tulevaisuuden uramahdollisuuksiin liittyen. Katso tallenne ja kuule lisää ohjelmasta!
Jatko-opintomahdollisuudet
Nordic Master in Visual Studies and Art Education (NoVA) -kaksoistutkinto-ohjelma antaa hakukelpoisuuden tohtoriopintoihin.
Uramahdollisuudet
NM NoVA-maisteriohjelmasta valmistuneilla on kattavat tiedot monikulttuurisuudesta sekä kokemusta ja tietoa pohjoismaisen koulutuksen, digitaalisen viestinnän ja kulttuurin käytännöistä ja teorioista. Kulttuurinväliset opinnot tarjoavat työmahdollisuuksia niin Suomessa kuin ulkomaillakin erilaisilla taiteen, koulutuksen ja visuaalisen viestinnän aloilla erilaisissa laitoksissa, organisaatioissa, yhteisöissä, taide- ja kulttuurihankkeissa ja yrityksissä. Opiskelijat voivat suuntautua opettamiseen, tuottamiseen, muotoiluun ja neuvonta- ja konsulttitehtäviin eri koulutusasteille, taidealalle, visuaalisen kulttuurin ja mediakulttuurin aloille, yhteiskunnan eri sektoreille ja yritysmaailmaan. Huomioithan, että tutkinto ei anna sellaisenaan opettajan pätevyyttä, sillä NM NoVA-maisteriohjelma ei ole opettajankoulutusohjelma.
Tutkimuksen painopisteet
Pohjoismaissa kehittynyt audiovisuaalinen ja digitaalinen kulttuuri ja viestintä; nykyaikaiset lähestymistavat pohjoismaiseen taidekasvatukseen ja oppimiseen; projektinhallinta, hallinto ja yrittäjyys.
Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa
NM NoVA-maisteriohjelman opiskelijat pääsevät asteittain mukaan ulkoisten sidosryhmien ja kumppanien kanssa toteutettaviin hankkeisiin. Niissä opiskelijoilla on tilaisuus hioa koulutus- ja tutkimustaitojaan todellisissa tilanteissa. Yhteistyöhankkeita tehdään sekä Suomessa että Tanskassa. Kumppaneina on kulttuurialan laitoksia, organisaatioita, kansalaisjärjestöjä ja yrityksiä.
Valinta
Aalto-yliopiston Nordic Master in Visual Studies and Art Education-maisteriohjelmaan haku on kerran vuodessa.
Hakuaika syksyllä 2025 alkaviin opintoihin on 28.11.2024 - 27.12.2024 (klo 15.00 Suomen aikaa).
Valintojen aikataulu
28.11.2024 klo 9.00 | Hakuaika alkaa ja sähköinen hakulomake aukeaa | |
27.12.2024 klo 15.00 | Hakuaika päättyy ja hakulomake sulkeutuu | |
3.1.2025 klo 15.00 | Hakuliitteiden lataaminen hakujärjestelmään päättyy | |
Tammi-maaliskuu | Kelpoiset hakemukset arvioidaan hakukohteessa | |
9.4.2025 | Opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan | |
xx.x.2025 | Opiskelupaikka otettava vastaan viimeistään | |
15.5.2025 | Oikeaksi todistettujen opintoliitteiden saavuttava viimeistään | |
31.7.2025 | Keskeneräisellä tutkinnolla hyväksyttyjen valmistuttava viimeistään | |
5.8.2025 | Varasijasijoittelu päättyy | |
15.8.2025 klo 15.00 | Oikeaksi todistettu tutkintotodistuskopio saavuttava viimeistään, keskeneräisellä tutkinnolla hakeneet ja varasijalta opiskelijaksi hyväksytyt | |
Elokuun loppu 2025 | Opinnot alkavat uusien opiskelijoiden orientaatiolla siinä yliopistossa, jossa opiskellaan ensimmäinen lukuvuosi. |
Kuka voi hakea
Hakemuksen pitää täyttää yleiset hakukelpoisuusehdot, jotta se etenee hakukohteen arviointiin.
Yleiset hakukelpoisuusehdot täyttyvät, jos hakemuksessa on
- hakukelpoisuuden antava tutkinto,
- hyväksytty kielitaidon osoitus hakukohteen opetuskielessä ja
- vaaditut hakuliitteet määräaikaan mennessä.
Yleiset hakukelpoisuusehdot täyttävä hakemus arvioidaan hakukohteessa sen arviointiperusteiden mukaisesti.
Vähintään 180 opintopisteen laajuinen alempi korkeakoulututkinto.
Viimeistä vuottaan alempaa korkeakoulututkintoa opiskelevat voivat hakea keskeneräisellä tutkinnolla, jos he valmistuvat ennen ohjelman alkua 31.7.2025 mennessä ja toimittavat tutkintotodistuksen ja tarvittaessa sen virallisen käännöksen määräaikaan mennessä.
Seuraavilla alemmilla korkeakoulututkinnoilla (tai niitä vastaavilla tutkinnoilla) voi hakea ohjelmaan.
Alemman korkeakoulututkinnon tulee vastata laajuudeltaan vähintään 180 opintopisteen (ECTS) laajuista tai 3 vuoden päätoimista opiskelua. Tutkinnon tulee antaa hakukelpoisuus maisteriopintoihin tutkinnon myöntävässä maassa. Ulkomaisen korkeakoulun tulee olla tunnustettu osa maan virallista kansallista koulutusjärjestelmää. Korkeakoulun tulee löytyä kyseisen maan viralliselta listalta korkeakouluista, joilla on tutkinnonanto-oikeus, tai kansainvälisen organisaation (esim. UNESCO) ylläpitämältä listalta tunnustetuista korkeakouluista.
Ylemmällä korkeakoulututkinnolla ei voi hakea maisterikoulutukseen. Vain alempi korkeakoulututkinto antaa hakukelpoisuuden maisteriohjelmiin. Poikkeuksena ovat ns. pitkän syklin mukaiset ylemmät korkeakoulututkinnot, johon ei kuulu alempaa korkeakoulututkintoa, esimerkiksi Suomessa ennen vuotta 2008 ja kaksiportaista tutkintojärjestelmää suoritetut ylemmät korkeakoulututkinnot tai lääketieteen lisensiaatin opinnot.
Hakukelpoisuuden antavan tutkinnon (eli alemman korkeakoulututkinnon) lisäksi on mahdollista liittää hakulomakkeelle yksi muu korkeakoulututkinto (esim. maisteritutkinto) hakemuksen kohtaan ”Muu korkeakoulututkinto”. Kaikista hakulomakkeella ilmoitetuista opinnoista tulee toimittaa pakolliset hakuliitteet. Samat liitteet vaaditaan kaikista tutkinnoista. Lisätietoa saat kohdasta ”Hakulomake ja vaadittavat liitteet”.
Viimeistä vuottaan alempaa korkeakoulututkintoa opiskelevat voivat hakea keskeneräisellä tutkinnolla, jos he valmistuvat ennen ohjelman alkua 31.7.2025 mennessä ja toimittavat tutkintotodistuksen ja tarvittaessa sen virallisen käännöksen määräaikaan mennessä. Keskeneräisellä tutkinnolla ehdollisesti hyväksytyn opiskelijan tulee toimittaa oikeaksi todistettu kopio tutkintotodistuksestaan 15.8.2025 klo 15.00 mennessä.
Jos tutkinto ei valmistu tai tutkintotodistus ei saavu määräaikaan mennessä, ehdollisesti myönnetty opiskeluoikeus perutaan.
Jos haet keskeneräisellä tutkinnolla, huomioi, ettei valmistuminen ole välttämättä mahdollista kesäkuukausina. Selvitä oman tiedekuntasi tai korkeakoulusi tutkintovaatimukset ja valmistumisaikataulut hyvissä ajoin.
Taiteiden alan hakukohteisiin voivat hakea myös henkilöt, joilla ei ole korkeakoulututkintoa, mutta joilla on alemman korkeakoulututkinnon opintoja vastaavat taidot ja valmiudet muiden opintojen ja/tai työkokemuksen kautta. Tällä hakuperusteella ei voi hakea sellainen hakija, joka on suorittanut (tai suorittaa 31.7.2025 mennessä) hakukelpoisuuden antavan alemman korkeakoulututkinnon. Riittävien tietojen ja taitojen perusteella hakevien tulee osoittaa taitonsa dokumenteilla, kuten työ- tai opiskelutodistuksilla (ohjeet ja vaatimukset on kerrottu muun korkeakoulukelpoisuuden alla.
Miten haen
Hakuaika syksyllä 2025 alkaviin opintoihin on 28.11.2024 - 27.12.2024 (klo 15.00 Suomen aikaa).
Hakemukseen kuuluu täytetty sähköinen hakulomake ja pakolliset liitteet. Tutustu pakollisia hakuliitteitä koskeviin ohjeisiin huolellisesti.
Täytä sähköinen hakulomake Opintopolku.fi-järjestelmässä hakuaikana. Voit muokata hakemustasi hakuaikana. Hakuaika päättyy ja hakulomake sulkeutuu 27.12.2024 klo 15.00 (GMT +2). Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida.
Kaikkien hakuliitteiden on oltava ladattuna hakemukseesi viimeistään 3.1.2025 klo 15.00 (GMT +2). Palautusaikaan ei myönnetä lisäaikaa.
Myöhässä saapuneita liitteitä ei hyväksytä missään tilanteessa; viimeinen palautuspäivä on sama kaikille hakijoille.
Aalto-yliopiston hakijapalvelut arvioi hakemuksesi ja pakolliset liitteet arvioidakseen, täyttyykö yleinen hakukelpoisuus. Vain hakukelpoiset hakemukset etenevät akateemiseen arviointiin. Puutteelliset hakemukset hylätään.
Hakulomake ja linkit hakulomakkeeseen ovat saatavilla vain hakuaikana. Kullakin hakijalla voi olla vain yksi hakemuslomake, ei useita.
Hakulomake (Opintopolku.fi)
Kun olet lähettänyt sähköisen hakemuksen, saat sähköpostitse automaattisen vahvistusviestin, jossa pyydetään toimittamaan pakolliset liitteet. Hakemuksesi on puutteellinen, kunnes kaikki pakolliset liitteet on ladattu hakujärjestelmään.
- Alemman korkeakoulututkinnon todistus. Jos tutkintosi on kesken, voit jättää tutkintotodistuksen liittämiseen tarkoitetun kohdan tyhjäksi. Tutkinnon tulee olla suoritettuna 31.7.2025.
- Opintosuoritusote (alempi korkeakoulututkinto)
- Viralliset käännökset yllä olevista, mikäli alkuperäiset eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi
- Jos olet suorittanut alemman korkeakoulututkinnon lisäksi jonkin toisen yliopistotutkinnon, jonka haluat otettavan huomioon valinnassa: tutkintotodistus, opintosuoritusote ja tutkintotodistuksen viralliset käännökset (tarvittaessa).
- Englannin kielitestien tulokset tai muut hyväksytyt osoitukset englannin kielitaidosta. Tarvittaessa voit pyytää testin järjestäjää lähettämään virallisen sähköisen tulosraportin Aalto-yliopistoon ohjeiden mukaan.
- Motivaatiokirje; Enintään 4000 merkin (ilman välilyöntejä laskettuna) pituisessa motivaatiokirjeessä hakijan tulee kuvata, miksi hakee Nordic Master in Visual Studies and Art Education -maisteriohjelmaan ja ehdottaa mahdollista tutkimusaihetta sekä yksilöidä opintoihin ja ammattiin liittyviä tavoitteitaan. Kirjeessä tulisi erityisesti käydä ilmi, että hakija ymmärtää Nordic Master in Visual Studies and Art Education -kaksoistutkinnon tarjoamat mahdollisuudet sekä mitä opiskelija toivoo ohjelmalta ja mitä hän haluaa tuoda ohjelmaan. Hakijat voivat sisällyttää liitteeksi yhden esimerkin aiemmasta tai nykyisestä taiteentekemisen käytännöstään (esim. dokumentaation jostakin taide- tai suunnitteluprojektista tai opiskelua tai töitä varten tehdystä projektista tai tieteellisen julkaisun tai tutkielman tiivistelmän). Liite voi sisältää tekstiä ja/tai kuvia ja saa olla enintään 2 sivua pitkä. Liitteen lisääminen motivaatiokirjeeseen ei ole pakollista. Motivaatiokirjeessä on oltava näkyvästi hakijan nimi, osoite, puhelinnumero ja koulutusohjelma, johon haetaan.
- Ansioluettelo: Hakemuksen liitteenä tulee olla hakijan ansioluettelo, jossa kerrotaan henkilötiedot, koulutus ja hakemuksen kannalta olennainen työkokemus. Ansioluetteloon voi sisältyä koulutukseen ja/tai taiteeseen liittyviä projekteja, näyttelyitä, julkaisuja ja artikkeleita, palkintoja ja apurahoja, opintomatkoja ja luottamustehtäviä. Hakijan tulee ladata ansioluettelonsa yhtenä pdf-tiedostona hakujärjestelmään ennen hakemuksen lähettämistä.
- Kopio voimassa olevasta passista tai virallinen valtion myöntämä kuvallinen henkilökortti, josta ilmenee henkilön kansalaisuus.
- Jos sinut on vapautettu lukuvuosimaksusta oleskeluluvan perusteella, jäljennös Suomessa myönnetyn oleskelulupakortin molemmista puolista.
- Älä liitä muita liitteitä, kuten suosituskirjeitä tai todistuksia opetussuunnitelman ulkopuolisesta harrastustoiminnasta. Ylimääräisiä liitteitä ei huomioida arvioinnissa ja ne hidastavat hakemuksesi käsittelyä.
Hakuliitteiden kieli
- Hakuliitteet on toimitettava englanniksi.
Joistakin hakuliitteistä täytyy toimittaa oikeaksi todistetut jäljennökset annettuun määräaikaan mennessä. Huomaathan, että oikeaksi todistetut jäljennökset vaaditaan vain opiskelijaksi hyväksytyiltä hakijoilta sen jälkeen, kun valintatulokset on julkaistu.
Yhteistutkintoon hyväksytyiltä vaaditaan seuraavat liitteet:
• oikeaksi todistettu jäljennös kandidaatin tutkinnon todistuksesta
JA
• kandidaatin tutkinnon virallinen opintosuoritusote tai sen oikeaksi todistettu jäljennös
Jos todistat englannin kielen taitosi muulla tutkinnolla kuin kandidaatin tutkinnolla, sinun on toimitettava lisäksi:
• oikeaksi todistettu jäljennös sen tutkinnon todistuksesta, jolla todistat englannin kielen taitosi sekä samaa tutkintoa koskeva virallinen opintosuoritusote tai sen oikeaksi todistettu jäljennös
• viralliset käännökset näistä asiakirjoista (tarvittaessa) määräaikaan mennessä.
Lähetä pyydetyt dokumenttien jäljennökset Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijapalveluihin (yhteystiedot alla) postitse tai kuriiripalvelulla. Lue tarkkaan oikeaksi todistettuja liitteitä koskevat ohjeet ja noudata niitä.
Tutkinnon opiskelutodistuksista (tutkintotodistus ja opintosuoritusote) tulee toimittaa joko tutkinnon myöntäneen korkeakoulun tai julkisen notaarin virallisesti oikeaksi todistamat jäljennökset. Jokaisella sivulla tulee olla oikeaksi todistavan viranomaisen alkuperäinen allekirjoitus, nimenselvennys ja musteleima sekä päiväys. Jäljennöksiä oikeaksi todistetuista jäljennöksistä ei hyväksytä. Oikeaksi todistavan viranomaisen leimat ja allekirjoitukset on oltava alkuperäisiä. Jos todistusjäljennös on monisivuinen, jokaisen sivun tulee olla oikeaksi todistettu sivun etupuolelta.
Opiskelijaksi hyväksytyn täytyy toimittaa oikeaksi todistetut paperiliitteet määräaikaan mennessä.
Oikeaksi todistettujen liitteiden määräaika on 9.4. hyväksytyille 15.5.2025 klo 15.00 (Suomen aikaa).
Keskeneräisellä tutkinnolla ehdollisesti hyväksytyille ja varasijalta hyväksytyille määräaika on 15.8.2025 klo 15.00 (Suomen aikaa)viimeistään klo 15.00 (GMT+3).
Oikeaksi todistettujen jäljennösten toimittaminen ja osoite
Suosittelemme vahvasti käyttämään kuriiripalvelua (esim. DHL, UPS TNT, FedEx) Euroopan unionin ulkopuolelta tuleviin lähetyksiin tavallisen postin sijaan.
Jos käytät kuriiripalvelua, käytä seuraavaa katuosoitetta:
Aalto-yliopisto
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Otaniementie 14
FI-02150 ESPOO, Suomi
p. +358 9 47001
Kirjoita kuoreen ”Nordic Master in Visual Studies and Art Education”.
Jos lähetät liitteet tavallisella postilla (emme suosittele tätä vaihtoehtoa, jos lähetät EU:n ulkopuolelta), lähetä ne seuraavaan postiosoitteeseen:
Aalto-yliopisto
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
PL 31000
00076 AALTO
SUOMI
p. +358 9 47001
Kirjoita kuoreen ”Nordic Master in Visual Studies and Art Education”.
Kaikkien hakuliitteiden täytyy olla saapunut Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun määräaikaan mennessä (ks. määräaika yllä). Määräajoista ei jousteta. Jos et valmistu tai toimita tutkintotodistustasi määräaikaan mennessä, ehdollinen valintapäätös perutaan.
Opiskelijaksi hyväksytyt ovat ehdollisesti hyväksyttyjä kunnes oikeaksi todistetut liitteet on toimitettu. Ehdollisesti myönnetty opiskeluoikeus perutaan, jos oikeaksi todistetut liitteet eivät saavu vaaditulla tavalla määräaikaan mennessä.
Hakujärjestelmään aiemmin ladattujen sähköisten liitteiden muuntelemattomuus varmistetaan vertaamalla niitä oikeaksi todistettuihin liitteisiin.
Hakukohdekohtaiset arviointiperusteet 2024
Hakijat, jotka täyttävät Aalto-yliopiston maisteriopintoja koskevat yleiset hakukelpoisuusvaatimukset, arvioidaan ja asetetaan paremmuusjärjestykseen hakukohteelle etukäteen määriteltyjen arviointiperusteiden mukaisesti. Hakemukset Nordic Master in Visual Studies and Art Education -maisteriohjelmaan arvioidaan seuraavien arviointiperusteiden mukaisesti.
Vaihe I
Opintomenestys | |
Mitä arvioidaan? |
Aikaisemman tutkinnon/tutkintojen arvosanat |
Mitä toivomme hakijalta / valintaperusteet | Etsimme hakijoita, joilla on hyvät akateemiset taidot ja kyvyt itsenäiseen työhön ja ryhmätyöskentelyyn opinnoissa. |
Osaamisen osoittamisen tapa | Opintosuoritusote/-otteet, tutkintotodistukset |
Aiempien opintojen soveltuvuus | |
Mitä arvioidaan? | Aiempien opintojen sisältö ja määrä suhteessa hakukohteen vaatimuksiin/sisältöön |
Mitä toivomme hakijalta / valintaperusteet | Etsimme hakijoita, joilla on soveltuva kandidaatin tutkinto tai vastaavat taidot ja motivaatiota opiskella Nordic Master in Visual Studies and Art Education -maisteriohjelmassa. |
Osaamisen osoittamisen tapa |
Opintosuoritusote/-otteet, tutkintotodistukset |
Muu osaaminen | |
Mitä arvioidaan? | Työkokemus ja muu hankittu osaaminen ja saavutukset, ei-muodollinen koulutus. |
Mitä toivomme hakijalta / valintaperusteet | Etsimme hakijoita, jotka osoittavat sitoutuneisuutta ja kiinnostusta taiteelliseen ja opetus- ja/tai kulttuurityöhön. |
Osaamisen osoittamisen tapa |
ansioluettelo |
Soveltuvuus | |
Mitä arvioidaan? | Hakijan soveltuvuus hakukohteeseen, motivaatio ja sitoutuminen opiskeluun / viestintätaidot. |
Mitä toivomme hakijalta / valintaperusteet |
Etsimme hakijoita, joilla on:
Nordic Master in Visual Studies and Art Education -maisteriohjelma haluaa saada hakijoita erilaisista taustoista sekä Suomesta että muualta maailmasta. |
Osaamisen osoittamisen tapa |
motivaatiokirje |
Vaihe II
Soveltuvuus | |
Mitä arvioidaan? | Hakijan soveltuvuus hakukohteeseen, motivaatio ja sitoutuminen opiskeluun / viestintätaidot. |
Mitä toivomme hakijalta / valintaperusteet |
Etsimme hakijoita:
Nordic Master in Visual Studies and Art Education ‑maisteriohjelma haluaa saada hakijoita erilaisista taustoista sekä Suomesta että muualta maailmasta. |
Osaamisen osoittamisen tapa |
Haastattelu |
Hakijat arvioidaan aluksi Aalto-yliopiston yleisten hakukelpoisuusvaatimusten perusteella. Hakijat, jotka täyttävät maisteriopintoja koskevat yleiset hakukelpoisuusvaatimukset, arvioidaan ja asetetaan paremmuusjärjestykseen hakukohteelle etukäteen määriteltyjen arviointiperusteiden mukaisesti.
Yleiset hakukelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden valintaprosessi on kaksivaiheinen:
Vaihe I
Ensimmäisessä vaiheessa hakijat arvioidaan seuraavien arviointiperusteiden mukaisesti:
- soveltuvuus (motivaatiokirje)
- muu osaaminen (ansioluettelo)
- aiempien opintojen soveltuvuus (opintosuoritusote/-otteet, tutkintotodistukset)
- opintomenestys (opintosuoritusote/-otteet, tutkintotodistukset)
Valintaprosessin vaiheeseen II kutsutaan ainoastaan ne hakijat, jotka täyttävät vaatimukset ja jotka arvioitiin parhaiksi vaiheessa I.
Vaihe II
Toisessa vaiheessa käytetään seuraavia arviointiperusteita:
- soveltuvuus (haastattelu)
Toinen vaihe koostuu yksilöhaastatteluista, jotka pidetään Zoomissa. Haastattelu kestää 20 minuuttia.
Haastatteluun kutsutaan ainoastaan ne hakijat, jotka täyttävät vaatimukset ja jotka arvioitiin parhaiksi vaiheessa I. Kutsut haastatteluun lähetetään hakijoille viimeistään seitsemän päivää ennen sitä.
Toisen vaiheen arvioinnin jälkeen hakijoista valitaan parhaat vaiheiden I ja II kokonaistulosten perusteella.
Kaikkien hakijoiden on toimitettava Aalto-yliopiston verkkosivuilla luetellut hakuliitteet: (https://www.aalto.fi/fi/opiskelu-aallossa/haku-maisterikoulutuksiin). Lisäksi tähän hakukohteeseen on toimitettava seuraavat hakukohdekohtaiset liitteet:
Motivaatiokirje
Enintään 4000 merkin (ilman välilyöntejä laskettuna) pituisessa motivaatiokirjeessä hakijan tulee kuvata, miksi hakee Nordic Master in Visual Studies and Art Education -maisteriohjelmaan ja ehdottaa mahdollista tutkimusaihetta sekä yksilöidä opintoihin ja ammattiin liittyviä tavoitteitaan. Kirjeessä tulisi erityisesti käydä ilmi, että hakija ymmärtää Nordic Master in Visual Studies and Art Education -kaksoistutkinnon tarjoamat mahdollisuudet sekä mitä opiskelija toivoo ohjelmalta ja mitä hän haluaa tuoda ohjelmaan. Hakijat voivat sisällyttää liitteeksi yhden esimerkin aiemmasta tai nykyisestä taiteentekemisen käytännöstään (esim. dokumentaation jostakin taide- tai suunnitteluprojektista tai opiskelua tai töitä varten tehdystä projektista tai tieteellisen julkaisun tai tutkielman tiivistelmän). Liite voi sisältää tekstiä ja/tai kuvia ja saa olla enintään 2 sivua pitkä. Liitteen lisääminen motivaatiokirjeeseen ei ole pakollista. Motivaatiokirjeessä on oltava näkyvästi hakijan nimi, osoite, puhelinnumero ja koulutusohjelma, johon haetaan.
Ansioluettelo
Hakemuksen liitteenä tulee olla hakijan ansioluettelo, jossa kerrotaan henkilötiedot, koulutus ja hakemuksen kannalta olennainen työkokemus. Ansioluetteloon voi sisältyä koulutukseen ja/tai taiteeseen liittyviä projekteja, näyttelyitä, julkaisuja ja artikkeleita, palkintoja ja apurahoja, opintomatkoja ja luottamustehtäviä. Hakijan tulee ladata ansioluettelonsa yhtenä pdf-tiedostona hakujärjestelmään ennen hakemuksen lähettämistä.
Hakuliitteiden kieli
Hakuliitteet on toimitettava englanniksi.
Muuta huomioitavaa
Valintaryhmä ei arvioi tai ota huomioon suosituskirjeitä.
Opiskelijavalinnan tulokset
Opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan huhtikuussa 2025. Hakijat saavat sähköposti-ilmoituksen, kun tulokset on julkaistu. Hyväksytyt hakijat saavat virallisen sähköisen hyväksymiskirjeen sähköpostitse.
Hakijan on otettava opiskelupaikka vastaan viimeistään annettuna määräpäivänä. Ohjeet lähetetään sähköpostitse. Jos hakija ei ota opiskelupaikkaa vastaan määräaikaan mennessä, hän menettää paikan.
Aalto-yliopiston valintapäätöksiä koskevat oikaisuvaatimukset tulee toimittaa yliopiston kirjaamoon 14 päivän kuluessa tulosten julkaisemisesta. Kirjallisen oikaisuvaatimusmenettelyn tarkoitus on antaa hakijalle mahdollisuus vedota valintaa koskevassa päätöksenteossa tapahtuneeseen virheeseen ja saada virheellinen päätös korjatuksi. Valintapäätös voidaan oikaista vain, jos Aalto-yliopisto on tehnyt sellaisen virheen valintamenettelyssä, joka oikeuttaa valintapäätöksen oikaisuun. Oikaisumenettelyä ei ole tarkoitettu palautteen tai lisätietojen pyytämiseen valinnasta.
Vaatimuksen täytyy sisältää seuraavat asiat:
- hakukohde (tai hakukohteet), jota oikaisuvaatimus koskee
- päätös, johon vaadit oikaisua
- miten vaadit oikaisemaan päätöstä
- millä perusteilla vaadit päätöksen oikaisua
- yhteystietosi (koko nimi, sähköpostiosoite)
- kirjallinen valtuutus asiamiehelle (jos käytät sellaista).
Apurahaa koskevaan päätökseen ei voi hakea muutosta valittamalla.
Kaikki valintapäätöksiä koskevat oikaisuvaatimukset on toimitettava yliopiston kirjaamoon 14 päivän kuluessa valintapäätösten julkistamisesta joko kirjaamon sähköpostiosoitteeseen [email protected] tai postitse osoitteeseen: Aalto-yliopisto, kirjaamo, PL 11000, 00076 Aalto.
Yhden korkeakoulupaikan säännön mukaan hakijat, joille tarjotaan opiskelupaikkaa useammassa suomaisessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa samana lukukautena alkavassa koulutusohjelmassa, voivat ottaa vastaan vain yhden opiskelupaikan. Sääntöä sovelletaan kaikkiin korkeakoulututkintoon johtaviin koulutusohjelmiin huolimatta siitä, onko opiskelupaikka saatu yhteishaussa, erillishaussa vai jatkotutkintohaussa (jossa haetaan tohtorikoulutukseen).
Jos sinulle myönnetään opiskelupaikka useammassa sellaisessa koulutusohjelmassa, jossa opinnot alkavat syksyllä 2025, voit ottaa niistä vastaan vain yhden. Opiskelupaikan vastaanotto on sitova, joten et voi siirtyä toiseen opiskelupaikkaan myöhemmin.
Huomaathan, että jos haet NoVAan vuonna 2025 sekä Aalto-yliopiston että Aalborgin yliopiston kautta ja saat opiskelupaikan molemmista yliopistoista, sinun täytyy valita, kummasta yliopistosta otat opiskelupaikan vastaan. Voit ottaa vastaan vain yhden opiskelupaikan NoVA-ohjelmassa.
Seuraa meitä somessa!
Yhteystiedot
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun oppimispalvelut
Tämän hakukohteen edellyttämiä hakudokumentteja ja ohjelmassa opiskelemista koskevat kysymykset voi lähettää Aalto ARTSin oppimispalveluihin
Hakijapalvelut
Hakuprosessia, pakollisia hakudokumentteja ja vaadittua englannin kielitaitoa koskevat kysymykset voi lähettää Aallon hakijapalveluihin.