Rehtori Ilkka Niemelä

Ilkka Niemelä, rehtori

Hyvät Aalto-yliopiston alumnit,

Vuosi 2017 on ollut Aalto-yliopistolle menestyksekäs. Olen erittäin ylpeä henkilöstömme ja opiskelijoidemme työstä, jonka ansiosta akateemiset tuloksemme ovat kehittyneet vahvasti ja kansainvälinen arvostuksemme kasvanut merkittävästi.

Aalto-yliopisto arvioitiin sijalle 7 alle 50 vuotta sitten perustettujen yliopistojen joukossa maailmassa QS Top 50 under 50 -rankingissa ja Aalto on listauksen paras eurooppalainen nuori yliopisto. Times Higher Education listasi myös 55 teknologiahaastajaa, jotka ovat globaaleja suunnannäyttäjiä erityisesti uudenlaisen teollisuusyhteistyön alueella. Aalto-yliopisto kuuluu tähän joukkoon. Financial Times Executive Education Ranking 2017 valitsi Aalto Executive Educationin maailman 50 parhaan johdon kouluttajan joukkoon, ja esimerkiksi muodin koulutusohjelmamme jatkaa vahvaa menestystään, nyt se arvioitiin maailman 5. parhaaksi.

Valtio päätti syksyllä 2014 tukea yliopistoja enintään 150 miljoonalla eurolla vastineeksi niiden yksityisiltä lahjoittajilta kesäkuun 2017 loppuun mennessä keräämistä rahalahjoituksista. Tulevaisuus tehdään nyt -kampanjamme ylitti 20 miljoonan euron kampanjatavoitteensa, ja Aalto-yliopisto saa valtiolta 24,3 miljoonan euron vastinrahoituksen. Kiitän alumnejamme lahjoituksista, jotka omalta osaltaan näin varmistavat ja laajentavat rahoituspohjaamme.

Myös toimintaympäristömme on viime aikoina kehittynyt myönteisesti. Talouskasvu on vahvistunut ja esimerkiksi valtion ensi vuoden budjetti tarjoaa uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia yliopiston profiloinnin ja lippulaivahankkeiden myötä.

Yliopistojen perinteisten tehtävien – perustutkimuksen ja ylimmän opetuksen – lisäksi yliopiston kolmantena tehtävänä on toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa ja edistää toimintansa ja tulostensa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Aalto-yliopisto ottaa tämän tehtävänsä vakavasti. Haluamme tuottaa uraauurtavaa tietoa ja osaamista, joiden avulla voimme tarjota ratkaisuja yhteiskunnan suuriin haasteisiin. Haluamme myös vahvistaa entisestään molempia osapuolia hyödyttävää yliopiston ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä. Laajasti liike-elämässä, teollisuudessa ja taiteessa toimivien alumniemme kanssa tehtävä yhteistyö on avainasemassa myös tämän kolmannen tehtävämme toteuttamisessa.

Aallon opiskelijoiden ja alumnien aloitteellisuuden ja upean toiminnan ansiosta Aallon ympärille on muodostunut globaalistikin ainutlaatuinen yrittäjyys- ja startup-ekosysteemi, joka on tuottanut jo satoja uusia yrityksiä ja tuhansia nuoria muutoksentekijöitä, jotka uskaltavat tarttua uusiin asioihin ja haasteisiin yrittäjämäisellä asenteella. Se on myös synnyttänyt maailmanluokan tilaisuuksia, kuten marraskuun lopussa pidetty Slush tai sitä edeltävänä viikonloppuna järjestetty Euroopan suurin hackathon Junction.

Piakkoin kampuksellemme avautuva A Grid -kasvuyrityskeskus on hyvä esimerkki mittavasta, ympäröivään yhteiskuntaan säteilevästä hankkeesta. Vahva tutkimus- ja innovaatiokeskittymämme houkuttelee luovia aloja, uusia yrityksiä ja kansainvälisiä toimijoita. A Gridiin tulee mm. YK:n ensimmäinen innovaatio- ja teknologialaboratorio (UNTIL), ja Euroopan avaruusjärjestö ESA avaa sinne oman, avaruusteknologiaa siivittävän kiihdyttämönsä.

A Gridin lisäksi kampuksemme kehittyy muutenkin vauhdilla. Metro tuo vihdoin näppärästi ja nopeasti kampuksen ytimeen, johon rakennamme parhaillaan uusia tiloja sekä ensi vuonna muuttavalle Taiteiden ja suunnittelun korkeakoululle että seuraavana vuonna saapuvalle Kauppakorkeakoululle. Vaikka merkittävä osa molempien korkeakoulujen toiminnoista on jo Otaniemessä, odotamme molempien korkeakoulujen tuloa malttamattomasti. Ensi vuonna saamme alueelle myös monipuolisen kauppakeskuksen palveluineen.

Monille alumneillemme tärkeä ja muistoja täynnä oleva Dipoli peruskorjattiin yliopiston näyteikkunaksi, matalan kynnyksen kohtaamispaikaksi ja yhteiseksi päärakennukseksi. Dipolissa on työskentelytilojen ja auditorioiden lisäksi näyttelyitä ja viisi kaikille avointa ravintojaa ja kahvilaa. Dipoliin haluttiin myös poikkeuksellisen mielenkiintoista taidetta. Taideteokset, joita on yli 30, on valittu juuri tähän rakennukseen. Kaikki taiteilijat ovat alumneitamme ja edustavat useita eri taiteenaloja. Toivotankin ne alumnimme, jotka vielä eivät ole käyneet uudistetussa Dipolissa, tervetulleiksi tutustumaan – vaikka metrolla.

Hyvät ystävät, kun tänä vuonna juhlimme satavuotiasta Suomea, juhlimme ennen kaikkea niitä, jotka ovat olleet rakentamassa yhteiskuntaamme. Tässä teillä, hyvät alumnit, on ollut suuri rooli. Nykyiset opiskelijamme tulevat olemaan merkittävässä roolissa Suomen seuraavien 100 vuoden menestyksen rakentamisessa.

Ei olisi voinut olla parempaa tapaa juhlistaa tätä kuin nykyisten ja entisten opiskelijoidemme yhdessä Suomen satavuotisen taipaleen kunniaksi järjestämä itsenäisyyspäiväjuhla Dipolissa. Haluan lämpimästi kiittää kaikkia järjestäjiä ja osallistujia hienosta, alumnisukupolvet yhdistävästä tapahtumasta, joka keräsi lähes 2 000 osallistujaa ja joka jälleen kerran osoitti Aalto-yhteisön voiman.

Toivon kaikille alumneillemme rauhaisaa joulun aikaa ja mitä parhainta alkavaa vuotta 2018!

Ilkka Niemelä

Aalto-yliopiston rehtori ja alumni

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu