Tarvitseeko minun opiskella ruotsia väyläopinnoissa?
Jos olet lukiossa opiskellut alle viisi kurssia ruotsia, sinun ei tarvitse tehdä toisen kotimaisen kielen kokeita ruotsin kielestä. Tilalla teet vähintään kaksi opintopistettä mitä tahansa kieliopintoja.
Pitääkö minun saada jokaisesta Tekniikan väylän kurssista arvosanaksi vähintään 3, että voin tulla valituksi tutkinto-opiskelijaksi?
Ei tarvitse. Riittää, kun kaikkien väyläopintojen yhteenlaskettu keskiarvo on vähintään 3. Huom: poikkeuksena Tietotekniikan hakukohde, jossa keskiarvosanaraja on 3,8.
Millä opinnoilla kannattaa aloittaa?
Laadi itsellesi realistinen viikkolukujärjestys. Kurssien opetusajat saattavat mennä päällekkäin. Kannattaa aloittaa opinnot matematiikan opinnoista. Erityisesti Differentiaali- ja integraalilaskenta 1 -kurssin taitoja tarvitset monilla muilla väyläkursseilla. Huomioithan, että Tekniikan väylän opinnot vaativat paljon aikaa. Laskennallisesti 1 opintopisteen suorittaminen vie noin 27 tuntia, mutta todellisuudessa hyvään arvosanaan voi mennä aikaa monta kertaa enemmän.
Joillakin kursseilla on sama nimi, enkä tiedä minkä niistä ottaisin?
Tarjolla on useita samansisältöisiä opintoja. Esimerkiksi Matriisilaskenta MS-A000X tarkoittaa, että väylään kelpaavat kaikki MS-A000 alkuiset Matriisilaskenta-kurssit. X tarkoittaa mitä tahansa merkkiä. Matriisilaskenta-kurssista on toteutuksia kahdeksalla eri koodilla hieman eri pääaineisiin räätälöitynä. Kaikki näistä kelpaavat. Kannattaa ottaa se, mikä sopii ajallisesti parhaiten opintoihisi.
Mistä saan tukea opintoihini?
Paras apu ovat Tekniikan väylän tutorit sekä toiset väyläopiskelijat, joiden kanssa kannattaa harjoittaa vertaisopiskelua ja -oppimista. Lisäksi apunasi on avoimen yliopiston henkilökunta ja kurssien opetushenkilökunta. Laskutuvasta saat apua laskuharjoitusten tekemiseen.
Miten saan yhteyden muihin Tekniikan väylän opiskelijoihin ja tutoreihin?
Tekniikan väylän opiskelijoille ja tutoreille on yhteinen Telegram-ryhmä, jossa voi keskustella, pyytää neuvoja, jakaa kokemuksia ja sopia yhdessä opiskelusta muiden väyläläisten kanssa. Telegram-ryhmään saat linkin tervetulokirjeessä muutama päivä sen jälkeen, kun olet ilmoittautunut Tekniikan väylän opiskelijaksi.
Voinko tehdä ruotsinkielisen PHYS-A5130 Elektromagnetism -kurssin ELEC-A4130 Sähkö ja magnetismi -kurssin tilalla Sähkötekniikan kandidaattiohjelmaan?
Voit. Ruotsinkielinen PHYS-A5130 Elektromagnetism -kurssi korvaa ELEC-A4130 -kurssin sähkön kandidaattiohjelmassa.
Miten väylän keskiarvo lasketaan?
Väylän keskiarvo lasketaan vain väylään kuuluvista opinnoista 25 opintopisteen mukaan. Kieliopintoja ei huomioida keskiarvoa laskettaessa.
Väylän keskiarvolaskennassa huomioidaan aina kaikille pakollisena Differentiaali- ja integraalilaskenta 1 sekä Matriisilaskenta. Jos suoritat sekä Todennäköisyyslaskennan ja tilastotieteen peruskurssin että Differentiaali- ja integraalilaskenta 2-kurssin, näistä vain paremmalla arvosanalla suoritettu huomioidaan.
Jos suoritat enemmän kuin 10 opintopistettä Fysiikan ja ohjelmoinnin kursseista, näistä vain 10 opintopistettä (parhaiten suoritetut kurssit) otetaan huomioon. Lisäksi keskenään vaihtoehtoisista ohjelmoinnin kursseista vain paras huomioidaan. Samoin keskenään vaihtoehtoisista sähkömagnetismin kursseista vain paras huomioidaan.