Avoimen yliopiston kurssit
Löydä suunta tulevaisuudellesi ja tutustu avoimen yliopiston koulutustarjontaan
Näiden tiivistettyjen ohjeiden lisäksi voit tutustua myös yksityiskohtaisempiin opiskeluohjeisiimme täällä.
Aalto-yliopiston avoimessa yliopistossa voi opiskella kuka tahansa iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Aalto-yliopiston avoimessa yliopistossa voit opiskella tekniikkaa, taidetta ja kauppatieteitä. Lisäksi tarjoamme kieli- ja viestintäopintoja.
Aluksi kannattaakin siis miettiä omia tavoitteitaan: haluatko suorittaa yksittäisiä kursseja, jonkin opintokokonaisuuden, vai onko tavoitteenasi esimerkiksi pääsy Aalto-yliopiston tutkinto-opiskelijaksi avoimen yliopiston väylän kautta?
Lukukausia on kolme: syksy (syyskuu-joulukuu), kevät (tammikuu-toukokuu) ja kesä (toukokuu-elokuu). Kullekin kaudelle on oma ilmoittautumisen alkamisaika (syyslukukaudelle elokuussa, kevätlukukaudelle marras-joulukuussa ja kesäkaudelle huhtikuussa). Voit aloittaa opinnot millä lukukaudella tahansa. Kullekin kurssille ilmoittaudutaan erikseen ja ilmoittautua voi kurssikuvauksessa ilmoitettuun viimeiseen ilmoittautumispäivään saakka niin kauan kuin kurssilla on tilaa.
Kuka voi opiskella avoimessa yliopistossa?
Löydä suunta tulevaisuudellesi ja tutustu avoimen yliopiston koulutustarjontaan
Avoin yliopisto on olemassa kaikille. Voit tulla kurssille iästäsi tai taustastasi riippumatta. Voit opiskella yksittäisiä kursseja tai tehdä erilaisia opintokokonaisuuksia.
Täältä löydät tarkemmin tietoa opiskelusta Avoimessa yliopistossa.
Avoimessa yliopistossa voit suorittaa avoimen väylän ja hakea tutkinto-opiskelijaksi.
Avoimen yliopiston opinnoista voit koostaa erilaisia kokonaisuuksia tai tutkinnon sivuaineita kauppatieteiden ja tekniikan aloilta.
Avoimen yliopiston kursseille ilmoittautuminen, kurssimaksut ja säännöt
Ota yhteyttä!