Promootioperinne

800-vuotinen perinne Keski-Euroopasta

Promootioperinne sai alkunsa keskiajalla, kun yliopistoissa haluttiin juhlistaa akateemisten arvojen myöntämistä. Keskiajan Eurooppa oli seremonioiden, symbolien sekä säätyjen aikakautta ja yliopistojen promootioseremoniat eivät olleet ainutlaatuinen ilmiö. Monilla muillakin aloilla oli omat juhlansa, esimerkiksi kisälli hyväksyttiin mestarintutkintonsa jälkeen juhlallisin rituaalein ammattikuntaan eli kiltaan.

Ensimmäiset eli niin sanotut alkuperäiset yliopistot perustettiin Bolognaan ja Pariisiin jo 1100-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Niissä promootio vakiinnutti asemansa 1200-luvulla. Suomi sai ensimmäisen yliopistonsa, Turun Akatemian, vasta vuonna 1640. Se promovoi ensimmäisen kerran maistereita kolme vuotta perustamisensa jälkeen vuonna 1643, jolloin vihittiin kymmenen maisteria. Seuraavassa, vuoden 1647 promootiossa maistereita oli jo kahdeksantoista. Ensimmäinen varsinainen tohtoripromootio Turussa järjestettiin vuonna 1781. Yliopisto siirtyi Turun palon jälkeen Helsinkiin, jossa lääketieteellinen ja filosofinen tiedekunta järjestivät ensimmäiset promootionsa vuonna 1832.

Promootioilla on jokaisessa yliopistossa oma tarkka kaavansa, mutta promootioakti, jumalanpalvelus sekä promootiopäivälliset ovat olleet promootion ydin 1300-luvulta lähtien. Promootiotanssiaiset yleistyivät 1800-luvun jälkipuolella. Promootioperinteisiin on myös aina kuulunut juhlava pukeutuminen ja puheiden pito. Mutta monet perinteet ovat toki muuttuneet paljonkin vuosisatojen kuluessa käytännön ja resurssien ehdoilla.

Promootiojuhla yhdistää useita aikatasoja: menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Historiallista jatkumoa vahvistaa perinne, jonka mukaan 50 vuotta sitten promovoidut maisterit ja tohtorit kutsutaan promootioon riemumaistereina ja riemutohtoreina. Jokaisessa promootiossa vihitään myös joukko kunniatohtoreita, jotka voivat olla paitsi merkittäviä tieteentekijöitä myös huomattavia kulttuuri- ja yhteiskuntavaikuttajia.

Maisterin ja tohtorin arvo sekä arvon merkit

Aluksi maisterin ja tohtorin arvonimeä saivat käyttää vain promovoidut henkilöt. Nykyään tutkinnon suorittanut on jo maisteri tai tohtori, ja promootio merkitsee vain tähän arvoon vihkimistä. Promootiot järjestetään yliopistoissa yleensä tiedekunnittain.

Promootioaktissa promoottori antaa kunniatohtoreille sekä uusille vihittäville tohtoreille eli promovendeille arvonmerkiksi tohtorinhatun. Jo vanhassa Roomassa hattu oli vapaan ja itsenäisen miehen tunnus, päähinettä käyttivät muun muassa vapautetut orjat ja Rooman senaattorit. Hattu tohtorin arvon merkkinä periytyy keskiajalta. Se symboloi oppineisuuden hyveitä ja tohtorin vapautta harjoittaa tiedettä. Alunperin tohtorinhattu oli baretti, mutta 1800-luvulla käyttöön tuli silinterimäinen porvarismiehen hattu. Joissain yliopistoissa hatun lisäksi tohtorin arvonmerkkinä on miekka. Maisterit saavat perinteisesti oppineisuutensa ja uuden asemansa merkiksi laakeriseppeleen.

Suomessa katkeamaton promootioperinne

Promootioperinne on jatkunut Suomessa katkeamattomana koko yliopistohistorian ajan, ja jokainen yliopisto on osaltaan uudistanut promootioperinnettä. Muualla maailmassa perinne on lähes kuollut. Viimeistään1960-luvun opiskelijaradikalismi tappoi frakkijuhlat monissa Euroopan maissa. Myös akateemiset väitöstilaisuudet ovat Suomessa harvinaisen juhlallisia. Ulkomaisissa yliopistoissa väitökset ovat lähinnä seminaarityyppisiä tapahtumia, ja tohtorindiplomikin lähetetään usein proosallisesti postitse.

Aalto-yliopiston koulujen promootiot

Tekniikan tohtorin ja kauppatieteiden tohtorin tutkinnot ovat varsin nuoria verrattuna perinteisten tiedeyliopistojen tohtorin tutkintoihin. Taiteiden ja muotoilun alan promootioperinne syntyi Suomessa vasta 1990-luvulla silloisen Taideteollisen korkeakoulun saadessa yliopistostatuksen.

Suomen Teknillinen korkeakoulu sai yliopisto-oikeudet ja oikeuden tohtorin arvon myöntämiseen vuonna 1908. Ensimmäinen valmistunut väitöskirja oli professori Gustaf Kompan ohjaama Sulo Hintikan kemian alan työ Kamfenilonitutkimuksia, joka sai painatusluvan vuonna 1911.

Tekniikan alan tohtoreita promovoitiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1934 Hietalahdentorin päärakennuksen juhlasalissa. Tilaisuus oli muodollinen iltajuhla ja sitä seuraava kahvitilaisuus, joita tasavallan presidentti ja maan ylin johto kunnioittivat läsnäolollaan. Ensimmäisessä promootiossa promovoitiin kaksi kunniatohtoria ja kymmenen teknologian tohtoria. Kunniatohtorin arvon saivat Karl Evert Palmén ja Eliel Saarinen. Teknologian tohtorin titteli muutettiin myöhemmin tekniikan tohtoriksi.

Suomalainen kauppatieteiden tohtorin tutkinto perustettiin vuonna 1931. Kauppatieteiden alalla vuodesta 1928 alkaen vietetyt sormusjuhlat muuttuivat virallisiksi promootioiksi vuonna 1945, kun valtioneuvosto myönsi Kauppakorkeakoululle promootio-oikeuden. Ensimmäinen promootio järjestettiin heti seuraavana vuonna 1946. Promoottorina toimi tällöin rehtori Oskari Wilho Louhivuori, hänen tyttärensä Kaisu Louhivuori-Erichin ollessa Merkurius-neito. Promootiossa promovoitiin kolme kunniatohtoria Wäinö Bonsdorff, K.A. Paloheimo ja Kyösti Järvinen sekä järjestyksessään toinen kauppatieteiden tohtori Martti Saario. Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäiselle kauppatieteiden tohtorille Vilho Paavo Nurmelle oli kauppatieteen tohtorin arvonmerkit, tohtorinhattu ja pergamentille painettu diplomi, ojennettu vuoden 1938 sormusjuhlan yhteydessä.

Vuodesta 1946 lähtien promootioita on pidetty viiden vuoden välein. Kauppatieteiden alalla on perinteisesti promovoitu sekä maistereita ja tohtoreita.

Suomessa taiteen tohtorin tutkinnon on voinut suorittaa vuodesta 1983 alkaen. Alan ensimmäinen promootio järjestettiin kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1993, kun kaksi taiteen tohtoria, Päivi Hovi ja Päikki Priha, saivat siniset tohtorinhattunsa. Tällöin kunniatohtoreiksi promovoitiin muotoilija Alberto Alessi, vuorineuvos Jaakko Ihamuotila, arkkitehti Juhani Pallasmaa, tekstiilitaiteilija Kirsti Rantanen ja taiteilija Timo Sarpaneva.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu viettää yhteistä maisteri- ja tohtoripromootiota joka kuudes vuosi. Promootiotraditio on taiteilijoiden ja muotoilijoiden käsissä nopeasti saanut omannäköisensä vivahteen lavastettuine kulkueineen, maistereiden vaihtuvine seppelemateriaaleineen ja tohtoreiden nimikoitujen viittojen myötä.

Lähteet

Panu Nykänen, Otaniemen yhdyskunta, Teknillinen korkeakoulu 1942-2008, WSOY, Porvoo 2007.

Promootio akateemisena juhlana, Johanna Ilmakunnas et al. (toim.), Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2011.

Eeva-Liisa Lehtonen, Pohjoismaiden ensimmäinen kauppatieteiden tohtori Vilho Paavo Nurmilahti, Helsingin kauppakorkeakoulun julkaisuja, B-97, HSE Print 2008.