Riittääkö vesi tuhansien järvien maassa? Totta vai tarua: kolme väitettä kuivuudesta

Yksi tunnetuimmista Suomeen liittyvistä kertomuksista on tarina tuhansien järvien maasta. Ja sitähän Suomi toki on, sillä vähintään viiden aarin kokoisia järviä löytyy maastamme 187 888 kappaletta.

Harvemmin tulee kuitenkin mieleen, että kuivuus voi aiheuttaa Suomenkin kaltaisessa runsaiden vesivarojen maassa vakavia ongelmia. Kuivuusriskeistä väitellyt tekniikan tohtori Lauri Ahopelto vastasi vesiturvallisuuttamme koskeviin yleisiin uskomuksiin.

1. Tiedämme tarkkaan, kuinka paljon vettä kulutamme

TARUA. Näinä asuntokohtaisten vesimittarien aikoina voisi luulla, että Suomessa olisi tarkka käsitys siitä, kuinka paljon vettä oikein kulutamme. Näin ei kuitenkaan ole.

Kaikkein suurimmilla vedenkäyttäjillä, kuten esimerkiksi runsaasti vettä käyttävillä metsäteollisuuden yrityksillä, pitää tietysti olla vesilupa, eli näiden suurimpien pelureiden vedenkäytöstä meillä on käsitys. Ja vesilaitokset pystyvät myös suunnilleen kertomaan, kuinka paljon vettä kotitaloudet käyttävät, sillä niiden laskutus pohjautuu toimitettuun vesimäärään.

Sen sijaan näiden kahden välissä ollaan harmaalla alueella, eli siitä on lähinnä mututietoa. Meillä ei ole esimerkiksi tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon maataloudessa käytetään vettä. Samoin vedenottomääriltään keskisuuret teollisuusyritykset, jotka eivät ole vesihuoltoverkostossa kiinni, eivät vedenkäyttöään erityisemmin raportoi. Meillä on siis paljon tuntematonta siinä, kuinka paljon Suomessa käytetään vettä – ja se tavallaan linkittyy siihen tuhansien järvien maa -narratiiviin – eli ei ole kustannustehokasta, saati hyödyllistä sitä tietoa kerätä.

Eikä myöskään ole mikään oikotie onneen, että jokainen maanviljelijä alkaisi mitata ja raportoida kuinka paljon he kastelevat. Tarkan tiedon keräämistä varten tarvittaisiin uusia tietojärjestelmiä ja lakimuutoksia, eli ei se olisi kovin kustannustehokasta. Mallintamalla ja kyselyiden avulla saadaan vedenkulutuksesta jonkinlainen suuntaa antava arvio. Tarkka vedenkulutustieto ei kuitenkaan Suomessa ole keskeinen ongelma, vaan vain yksi osa kuivuusriskeihin liittyvää palapeliä.

Kuivuudesta kärsivässä Etelä-Euroopassa ja muuallakin tämä on suurempi ongelma, sillä siellä vettö on käytettävissä vähemmän ja siellä esiintyy esimerkiksi paljon laitonta vedenottoa. Siellä on suurempi haaste – ja samalla myös tärkeämpää – päästä käsiksi siihen, kuinka paljon vettä oikeasti kulutetaan, jotta vettä saadaan jaettua reilusti ja jätettyä vettä myös ympäristölle.

2. Kuivuus ei ole riski Suomessa – nyt tai tulevaisuudessa

TARUA. Vaikka Suomessa on runsaat vesivarat, ei Suomikaan ole turvassa kuivuuden vakavilta vaikutuksilta. Viime vuosikymmeninä, erityisesti 2002–2003 ja 2018, koetut kuivakaudet ovat jo sen osoittaneet. Paitsi kuivat kaudet, myös niiden mukanaan tuomat vaikutukset ovat kuitenkin olleet hyvin erilaisia.

Vuosina 2002–2003 koettiin niin sanottu talvikuivuus, joka alkoi kesän 2002 loputtua, ja kuivaa oli aina seuraavan kesän alkuun. Tuolloin kuivasta kaudesta ei niinkään ollut vaikutuksia maataloudelle, mutta se aiheutti vesihuollolle vakavia seurauksia muun muassa pohjavesien vähenemisen takia. Sen sijaan vuoden 2018 kuivuus alkoi keväällä ja loppui syksyllä. Tällaisen kasvukaudelle ajoittuvan kesäkuivuuden vaikutukset ovat erittäin kovat maataloudelle. Kummassakin tapauksessa kuivuus siis aiheutti vakavia haittoja tuhansien järvien maassakin.

Sitkeässä elää myös se myytti, että ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomen maataloudelle ovat pitkälti positiivisia. Kohonneet lämpötilat tarkoittavat esimerkiksi pidempää kasvukautta, ja myös sadannan on arvioitu lisääntyvän. Tämä on toisaalta totta, mutta kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuoli: vaikka vuodessa satavan veden määrä lisääntyy, niin samalla myös kuivuusriskit lisääntyvät. Tämä johtuu siitä, että ilmastoskenaarioiden mukaan sadanta lisääntyy nimenomaan talvella, kun taas kesän pidemmän kasvukauden aikana lämpeneminen lisää haihduntaa.

Myös ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen lisäisi kuivuusriskiä ennen kaikkea kesäaikaan, mikä on etenkin maataloudelle riski. Vesihuolto ei välttämättä olisi niin pahoissa vaikeuksissa, sillä esimerkiksi pohjavedet reagoivat hitaammin säämuutoksiin. Silti vesihuollossakin olisi syytä kehittää kuivuuteen liittyvää sopeutumista.

3. Suomessa ei ole tarvetta vedenkäytön rajoituksille

TOTTA. Vaikka ilmastonmuutos lisääkin kuivuusriskejä myös Suomessa, erityistä tarvetta vedenkäytön rajoituksille ei ole. Sen sijaan Suomessa tarvitaan kansallinen kuivuusstrategia, joka yhdessä paikallistasolla laadittavien toimien kanssa hillitsee näitä kasvavia kuivuusriskejä. Ja näiden lisäksi pitää kuivuusriskien hallintaan ja sopeutumiseen kehittää systemaattinen prosessi sekä kuivakausista ennakkoon varoittava järjestelmä.

Mutta on tässä mukana vähän TARUAKIN: vuosina 2002–2003 koetun kuivuuden kaltaiset pitkittyneet kuivakaudet voivat olla vesihuollon kannalta hyvin vakavia. Tuolloin vesihuoltolaitokset olivat pahoissa ongelmissa, pohjavedet painuivat hyvin alhaisiksi ja kaivoja kuivui runsaasti. Ja tuolloin piti Suomessa myös asettaa vedenkäytölle rajoituksia. Eli ei tämäkään ihan poissuljettua ole.

Lauri Ahopellon väitöskirja ”Drought in Water Abundant Finland – Data and Tools for Drought Management” tarkastettiin Aalto-yliopistossa 8. maaliskuuta, 2024. Linkki väitöskirjaan: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-64-1676-2.