Uutiset

Riittääkö pizzaperjantai? Lähes miljoonan euron tutkimushanke selvittää yhteisöllisyyden tulevaisuutta digityössä

Miten työyhteisöt voivat kukoistaa digiajassa – riittävätkö etäpalaverit ja Slack-kanavat, vai tarvitaanko jotain enemmän? Syyskuussa käynnistyvä Laterna-hanke syntyi tarpeesta ymmärtää paremmin, mitä yhteisöllisyys todella tarkoittaa etä- ja hybridiajan työelämässä.
Laterna-ryhmäkuvan otti Erika Johansson, Haaga-Helia
Laterna-ryhmäkuvan otti Erika Johansson, Haaga-Helia.

Business Finland on myöntänyt Laterna-hankkeelle merkittävän Co-Research-tutkimusrahoituksen. Kahden ja puolen vuoden ja lähes miljoonan euron tutkimushanketta koordinoi Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, ja mukana ovat Aalto-yliopisto, Hämeen ammattikorkeakoulu sekä yrityskumppanit ABB Marine & Ports, Glaston Finland, Meltlake, Selma Finance ja Wärtsilä Energy.

Laterna selvittää, miten digitalisaatio muokkaa työyhteisöjä, työn tekemisen tapoja ja organisaatiokulttuuria, ja mitä yhteisöllisyys todella tarkoittaa. Tavoitteena on tunnistaa mahdollisuudet ja löytää keinoja ja työkaluja, joilla organisaatiot voivat pitää yllä yhteisöllisyyttä monipaikkaisessa työssä.

"Yhteisöllisyyden heikkeneminen on globaali ilmiö digiaikana, joka uhkaa niin ihmisten hyvinvointia kuin kykyä tehdä yhteistyötä. Tähän hankkeemme pyrkii löytämään tutkimusperusteisia ratkaisuja", sanoo hankkeen tutkija, apulaisprofessori Frank Martela Aalto-yliopistosta.

Yrityskumppanit tunnistavat haasteet. Meltlakessa on havaittu työpäivien tiivistyminen ja spontaanien kohtaamisten väheneminen.

"Odotamme Laterna-hankkeelta käytännön keinoja vahvistaa yhteisöllisyyttä digitaalisessa arjessa. Toivomme löytävämme ratkaisuja, joilla voimme tuoda etä- ja hybridityöhön samaa dynamiikkaa ja inhimillistä vuorovaikutusta kuin toimistolla", kertoo Meltlaken Chief People Officer Lassi Valkama.

Hankkeessa kerätään laaja haastatteluaineisto ja tuloksia testataan yrityksissä kehittämisjaksoissa. Ensimmäisen vuoden aikana järjestetään kolme tuoreinta tutkimustietoa esittelevää webinaaria, ja loppuvuodesta 2026 julkaistaan verkkokurssi. Käsikirja valmistuu vuonna 2028. Tutkijavaihtoja toteutetaan Université Côte d'Azurissa Nizzassa ja Wirtschaftsuniversität Wienissä, ja yhteistyötä tehdään myös ruotsalaisen Lundin yliopiston kanssa.

"Emme usko, että konttorille pakottaminen palauttaa yhteisöllisyyden. Mutta emme myöskään usko, että pizzaperjantai ratkaisee ongelmat. Etsimme keinoja, jotka yhdistävät digitaalisen tehokkuuden ja inhimillisen yhteisöllisyyden", summaa yliopettaja Johanna Vuori Haaga-Heliasta.

Lue alkuperäinen uutinen Haaga-Helian sivuilla

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
Yhteistyö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.
Euroopan unionin osarahoittama
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Menetämmekö kansainvälisiä osaajia kielitaidon vuoksi? Työelämässä riittävää suomen kielen taitoa ei saavuteta ainoastaan erillisillä kielikursseilla. Kansainvälisten opiskelijoiden kielen oppiminen on huomioitava jo tutkintojen rakenteissa systemaattisen kielitaidon kehittymiseksi. Muuten menetämme kansainvälisten osaajien potentiaalin, kun he eivät tutkinnon suoritettuaan riittämättömän kielitaidon vuoksi työllisty maahamme.
Project team for Alma Media
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.