Professori Samuel Kaski mukana hallituksen uudessa tutkimus- ja innovaationeuvostossa

Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksen professori Samuel Kaski on valittu mukaan Suomen hallituksen uuteen tutkimus- ja innovaationeuvostoon. Uusi neuvosto asetettiin 10. lokakuuta.
Kaski johtaa myös Suomen tekoälykeskus FCAI:ta. Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n aloitteesta syntynyt FCAI on tyytyväinen siihen, että Suomi ymmärtää tekoälyn merkityksen ja Suomen hallitus osoittaa yleisestikin luottavansa tietoon ja tutkimukseen.
Tutkimus- ja innovaationeuvostoa johtaa pääministeri Antti Rinne. Sen tarkoituksena on tukea valtioneuvostoa pitkäjänteisen tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan kehittämisessä, seurata alan kansallisen ja kansainvälisen toimintaympäristön muutoksia sekä tehdä tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaan liittyviä aloitteita.
Varapuheenjohtajia ovat tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni. Kolme muuta valtioneuvoston nimittämää ministeriä ovat opetusministeri Li Andersson, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja sisäministeri Maria Ohisalo.
Ministerijäsenten lisäksi neuvostossa jäseninä ovat Kasken ohella Head of Early Research and Business Development Heidi Fagerholm (Merck KGaA), dekaani Peppi Karppinen (Oulun yliopisto), partner Ilkka Kivimäki (Maki.vc), johtaja Petra Lundström (Fortum Oyj), rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila (Turun ammattikorkeakoulu) ja toimitusjohtaja Antti Vasara (VTT Oy).
Lue lisää uutisia

Uusi kirja tuotantotalouden kehittymisestä tieteenalana Suomessa ja kansainvälisesti
Eero Elorannan kirja kuvaa tuotantotalouden kehitystä osana talouden muutosten ja tekniikan yliopistojen kehitystä.
Suomen Akatemia palkitsee Ville Vuorisen COVID-19-taudin leviämistä koskevasta tutkimuksesta
Ilma- ja nestevirtausten fysiikkaa tutkiva Ville Vuorinen palkitaan poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta ja luovuudesta sekä toiminnasta tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi.
Professori Risto Kosonen on nimitetty eurooppalaisen LVI- alan liiton varapuheenjohtajaksi
Nimityksestä päätettiin Euroopan lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointialan yhdistysten liiton, REHVAn, vuosikokouksessa 12. toukokuuta.