OECD ja Aalto-yliopisto keskustelivat yrittäjyydestä
Aalto-yliopisto isännöi marraskuussa OECD:n What works -konferenssia, jossa teemana oli yrittäjyys yliopistokoulutuksessa. Kahden päivän aikana työpajoissa ja puheenvuoroissa avattiin alan toimijoiden kokemuksia, jaettiin parhaita käytäntöjä ja vaihdettiin ajatuksia.
Aalto-yliopiston monialaista innovaatiotoimintaa esiteltiin useista näkökulmista. Rehtori Tuula Teeri toivotti vieraat tervetulleeksi kampukselle, ja yleisesittelyn toiminnasta antoi vararehtori Tuija Pulkkinen. Vieraat saivat kuulla lisäksi mm. Design ja Health Factorysta, IDBM-ohjelmasta, monialaisista tutkimusalustoista ja EIT ICT Labsista. Erika Noponen esitteli Startup Saunan opiskelijatoimintaa.
Aallon kokonaisvaltainen lähestymistapa yrittäjyyden ja innovatiivisuuden edistämisessä teki vaikutuksen osallistujiin. Opiskelijoiden toiminnan mittakaavaa ja tuloksia hämmästeltiin.
- Meillä on ollut erittäin intensiivinen ja vilkas tapahtuma. Esiin on tuotu onnistumisia ja haasteita eri puolilta maailmaa. On ollut hienoa nähdä, kuinka kiinnostuneita ja myös vaikuttuneita osallistujat ovat olleet Aalto-yliopiston toimintamallista. Keskusteluissa asiantuntijat korostivat monialaisen innovaatiotoiminnan ja yrittäjyyden välistä yhteyttä. Selvästikin monialainen tutkimus ja opetus luo pohjan yrittäjämäiselle aloitteellisuudelle ja sitä kautta myös elinkeinoelämän uudistumiselle kertoo konferenssia isännöinyt avustava vararehtori Seppo Laukkanen.
* * * *
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on kehittyneiden markkinatalousmaiden yhteistyöjärjestö, jonka päämaja on Pariisissa. OECD edistää taloudellista hyvinvointia kehittämällä ja harmonisoimalla jäsenmaiden politiikkaa eri talous- ja yhteiskuntaelämän sektoreilla. What works -konferenssisarjaa järjestää OECD:n korkeakoulutuksen ohjelma (OECD Higher Education Programme).
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Yliopiston lukuvuoden avajaistilaisuus 3.9.2023. Kuva: Mikko Raskinen](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Aalto_DayOne_opening_ceremony_6-9-2023_photo_by_Mikko_Raskinen_020_0.jpg?h=ac778ff2&itok=pa4KWaDJ)
Alumni, ovatko yhteystietosi ajan tasalla?
Kesällä 2024 Aalto-yliopisto toteuttaa tekstiviestikampanjan, jossa pyydetään alumneja päivittämään yhteystietonsa.Unite! Research Week 14.-18.lokakuussa, Grenoble-Autrans
Verkostoitumistapahtuma tohtoriopiskelijoille Unite!-verkoston yliopistoista.HR palvelupisteen kesätauko ja uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen
HR palvelupiste on kesätauolla 28.6 - 5.8.2024. Uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen ovat tiistai - torstai klo 12.00 - 15.00. Huom! aukioloajat muuttuvat 6.8.2024 alkaen.![Joukko ihmisiä kävelee Lehmuskujaa pitkin kesällä](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/AaltoUniversity_photographer_Roee-Cohen_OE_2642.jpg?h=41f55a5b&itok=ngsmxLXf)