Uutiset

Kehitä tasa-​arvoa ja yhdenvertaisuutta vuonna 2026 – hae rahoitusta

Kauppakorkeakoulun henkilöstö ja opiskelijat voivat hakea EDI-rahoitusta huhti-toukokuussa 2026.
Tarun Sharma, musta liivi ja harmaa villapaita päällä, istuu keltaisella säkkituolilla ja puhuu sekä elehtii käsillään.
Kuva: Aalto-yliopisto / Ahti Brummer

Yhdenvertaisuus, monimuotoisuus ja inklusiivisuus ovat sisäänrakennettuina arvoihimme, ja ne edistävät hyvinvointia, luovuutta ja innovaatioita. Tämä kaikki johtaa entistä vaikuttavampaan tutkimukseen ja opetukseen.

”Kutsun jälleen tänä keväänä kaikki yhteisömme jäsenet mukaan tähän kehitystyöhön. Jaossa olevalla rahoituksella tuemme yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta edistäviä hankkeita, kuten verkostoja, seminaarisarjoja, luovia projekteja, julkisia tilaisuuksia ja yhteistyötä muiden koulujen ja järjestöjen kanssa. Myönnämme apurahoja innovatiivisille, rahoituksen tavoitteita tukeville hankkeille”, sanoo tutkimuksesta ja kansainvälisistä suhteista vastaava varadekaani Virpi Tuunainen.

Hae ideoillesi rahoitusta matalalla kynnyksellä, sillä pienelläkin hankkeella voi olla suuri merkitys. Hakuaika on 13.4.–15.5.2026.

Katso tarkemmat ohjeet ja hakulomake:

Kristallikukat-näyttely. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Kauppakorkeakoulun yhdenvertaisuusrahoitus

Kauppakorkeakoulu haluaa tukea yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta ja kannustaa niihin.

Kauppakorkeakoulu
students gathering

Tasa-arvo, monimuotoisuus ja inkluusio Kauppakorkeakoulussa

Tavoitteemme Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa on olla monipuolinen ja mukaan ottava yhteisö.

Kauppakorkeakoulu
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Punainen virheilmoitusikkuna, otsikkona 'IT Services'
Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Ptrace-järjestelmäkutsun käyttö on estetty

Tämä estää mm. gdb:n ja muiden debuggereiden käytön.
Otaniemi kestävällä tiellä -teksti ja kuva kahdesta ihmisestä kävelemässä kampuksella.
Kampus, Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuussa liikutaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Aalto Running Clubin jäseniä seisomassa portaissa.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijat haastavat Aalto‑yhteisön tukemaan yrittäjyyttä ja innovaatioita

Aalto Running Clubin opiskelijat kutsuvat Aalto‑yhteisön mukaan keräykseen, joka tukee opiskelijoita ja vahvistaa Aallon innovaatiotoimintaa.
Kauppakorkeakoulun promootiokulkue 2022
Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun juhlava promootio näkyy Töölön katukuvassa toukokuussa

Arvokas juhla järjestetään viiden vuoden välein. Yleisö voi seurata näyttävää promootiokulkuetta Töölössä perjantaina 22. toukokuuta iltapäivällä.