Uutiset

Kauppakorkeakoulun juhlava promootio näkyy Töölön katukuvassa toukokuussa

Arvokas juhla järjestetään viiden vuoden välein. Yleisö voi seurata näyttävää promootiokulkuetta Töölössä perjantaina 22. toukokuuta iltapäivällä.
Kauppakorkeakoulun promootiokulkue 2022
Promootiokulkue keväällä 2022. Kevään 2021 promootio jouduttiin siirtämään vuodella eteenpäin koronapandemian takia. Kuva: Mika Levälampi

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun 17. promootiota juhlistetaan 21.–23. toukokuuta 2026. Promootio on perinteikäs ja arvokas akateeminen juhla, jossa valmistuneet maisterit ja tohtorit vihitään osaksi tiedeyhteisöä ja hyväksytään perinteen mukaisesti sen täysivaltaisiksi jäseniksi. Perinteen mukaan promootioon voi osallistua vain kerran eli heti valmistumista seuraavassa promootiossa.

Maistereiden ja tohtoreiden lisäksi Kauppakorkeakoulussa promovoidaan kymmenen kunniatohtoria sekä riemumaistereita ja -tohtoreita, jotka promovoitiin maistereiksi ja tohtoreiksi viisikymmentä vuotta sitten eli vuonna 1976.

Kauppakorkeakoulun promootiossa 2026 kunniatohtorin arvo myönnetään seuraaville ansioituneille henkilöille: professori W. Robert Knechel, professori Xueming Luo, professori George Mailath, professori Claus Munk, kanslianeuvos Arto Mäenmaa, tasavallan presidentti Cai-Göran Alexander Stubb (promovoidaan poissaolevana), talouselämän vaikuttaja ja hallitusammattilainen Sanna Suvanto-Harsaae, hallitusammattilainen Salla Vainio, emeritusprofessori Gyula Vastag ja emeritaprofessori Eleanor Westney.

Promootion pääpäivä on perjantai 22.5.

Kauppakorkeakoulun promootio on kolmipäiväinen juhlallisuus, johon kuuluu muun muassa lehvänsitojaiset, promootioakti sekä -kulkue, illallinen sekä promootiotanssit. Promootion viimeisenä päivänä eli lauantaina on vuorossa perinteinen sillilounas eli sillis.

Perjantaina 22.5. klo 12.00 alkava promootioakti on juhlallisuuksien päätapahtuma. Seremoniassa maisterit ja tohtorit vihitään osaksi tiedeyhteisöä. Promootioakti järjestetään Aalto-yliopisto Töölön Juhlasalissa, Runeberginkatu 14–16, ja tilaisuus kestää noin kaksi tuntia. 

Promootioaktia voi seurata striimin välityksellä:
https://player.video.wowza.com/hosted/xdwbznvw/player.html

Promootioaktin jälkeen promovoidut henkilöt ja kutsuvieraat (yhteensä noin 400 henkilöä) siirtyvät juhlakulkueena promootiojumalanpalvelukseen Temppeliaukion kirkkoon tai vaihtoehtoisesti tunnustuksettomaan tilaisuuteen Bottan Juhlasaliin. Näyttävä promootiokulkue lähtee Aalto-yliopisto Töölön edustalta noin kello 14.15. Kulkue ylittää Runeberginkadun ja etenee Lutherinkatua pitkin Temppeliaukion kirkolle. Muu liikenne Runeberginkadulla ja Lutherinkadulla on estetty sillä aikaa, kun kulkue siirtyy katuja pitkin määränpäähänsä.

Näyttävän promootiokulkueen seuraaminen on kaikille avoin osa juhlallisuuksia. 

Kauppakorkeakoulussa promootiota vietetään viiden vuoden välein. 
Kauppakorkeakoulun ensimmäinen promootio järjestettiin 80 vuotta sitten eli vuonna 1946.

Lisätietoa

Jonna Söderholm

Jonna Söderholm

Head of External Relations, School of Business

Kauppakorkeakoulun promootio 2026

Kauppakorkeakoulun 17. promootiota juhlitaan keväällä 21.–23.5.2026.

Lue lisää promootiosta
Act of Conferment
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Kyltti lukee 'Made in Aalto University' ja alla iso 'A'. Läpinäkyvät kuplatuolit etualalla.
Yliopisto Julkaistu:

Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty

Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00

Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu