Haku vihreiden liikeideoiden ClimateLaunchPad-kilpailuun on nyt auki
Hae mukaan ClimateLaunchPad-kilpailuun 20. huhtikuuta mennessä ja muuta ideasi globaaliksi liiketoiminnaksi!
ClimateLaunchPad pyrkii vauhdittamaan innovaatioita, jotka mahdollistavat vähähiilisen tulevaisuuden. Kilpailussa etsitään cleantech-huippuosaajia ja autetaan heitä kasvattamaan ideoitaan globaaliksi liiketoiminnaksi. Tavoitteena on luoda cleantech-osaajille mahdollisuuksia vastata ilmastonmuutokseen liittyviin haasteisiin.
Kilpailuun voivat hakea aikaisen vaiheen cleantech-yrittäjät, tutkijat ja opiskelijat, joilla on vihreä liikeidea. Hakijat voivat tulla myös Aalto-yliopiston ulkopuolelta. Idea voi liittyä esimerkiksi energiaan, ruokaan, liikkumiseen tai asumiseen. Tärkeintä on, että idealla on potentiaalisesti merkittävä ilmastovaikutus.
Vuonna 2014 ClimateLaunchPad järjestettiin ensimmäistä kertaa seitsemässä maassa. Sen jälkeen kilpailu on kasvanut räjähdysmäisesti ja nyt, kolme vuotta myöhemmin, ClimateLaunchPad järjestetään 34 maassa ja siitä on kasvanut maailman suurin vihreiden liikeideoiden kilpailu leviten myös Euroopan ulkopuolelle.
Suomessa ClimateLaunchPad 2017 lähtee liikkeelle toukokuussa intensiivisellä bootcampilla ja sitä seuraavilla valmennuksilla. Kesäkuussa tiimit kilpailevat Suomen finaalissa asiantuntijatuomariston edessä, minkä jälkeen lokakuussa kolmelle parhaalle tiimille kustannetaan matkat Kyproksella järjestettävään loppukilpailuun.
Lisätietoja ja hakulomakkeen löydät osoitteesta http://climatelaunchpad.org.
Kilpailun hakuaika päättyy 20. huhtikuuta.
ClimateLaunchPad on osaa EU:n rahoittamaa innovaatio-ohjelmaa, EIT Climate-KICiä, johon Aalto-yliopisto liittyi kumppanina vuonna 2015. Kilpailun koordinoi Suomessa Impact Iglu.
Lisätietoja:
Sini Olkanen
[email protected]
http://impactiglu.org/climatelaunchpad/
- Julkaistu:
- Päivitetty: