Uutiset

Alumni Tomi Nyman: Myyntityö on konsultoivaa ja luovaa ongelmanratkaisua

Kauppakorkeakoulun partneriyrityksellä Hiltillä toimialajohtajana toimiva Tomi Nyman pitää tärkeimpinä työelämätaitoina sosiaalisten taitojen lisäksi jatkuvan oppimisen mentaliteettia. Siksi yliopistosta kaikista tärkeimmäksi opiksi jäikin taito oppia ja ymmärrys siitä, miten minä opin. Nymanin koulutustausta, johtaminen pääaineena ja rahoitus sivuaineena, on erityisen hyödyllinen hänen nykyisessä positiossaan.
Tomi Nyman.
Kauppakorkeakoulun alumni Tomi Nyman.

Kuka olet? Mitä opiskelit Kauppiksessa ja milloin valmistuit?

Olen Tomi Nyman ja työskentelen Hiltillä teräsrakentamisen ja julkisivujen toimialajohtajana. Opiskelin Kauppakorkeakoulussa johtamista pääaineena ja rahoitusta sivuaineenani, ja valmistuin vuonna 2014. Halusin yhdistää tutkintooni sekä ”kovempaa” että ”pehmeämpää” tai laaja-alaisempaa osaamista, ja siksi valitsin tämän yhdistelmän, joka onkin osoittautunut juuri niin hyödylliseksi työelämässä kuin ajattelinkin. Varsinkin nykyisessä työssäni toimialajohtajana tarvitsen juuri johtamisen osaamista höystettynä rahoituksen asiantuntijuudella.

Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi?

Olen ollut Hiltillä töissä 10 vuotta ja aloitin täällä jo ennen valmistumistani. Kiinnostuin Hiltistä ensimmäisen kerran Arena-messuilla, kun kävin ständillä juttelemassa henkilöstöjohtajan ja alumnien kanssa. Kun tämän jälkeen näin ilmoituksen CareerWebissä talouspuolen paikkaan, niin tiesin jo Hiltin tarjoamista mahdollisuuksista (toim. huom. nykyään Aalto Talent Expo ja JobTeaser -työpaikkaportaali). Sittemmin siirryin melko nopeasti taloudesta myynnin puolelle, ja suurimman osan urastani olenkin tehnyt myynnin parissa. 

Hiltillä olen erityisesti arvostanut hyviä etenemismahdollisuuksia. Haasteita ja mahdollisuuksia on tullut eteeni sopivassa suhteessa, ja olen päässyt kehittymään urallani haluamaani suuntaan. Hiltillä arvostetaan paljon talon sisällä kasvamista ja tuetaan omia urakehitystoiveita.

Hilti brand photo.
Kuva: Hilti.

Mikä on mielestäsi ollut erityisen tärkeää opinnoissa tai mistä on ollut eniten hyötyä?

Osaamisen kehittäminen on oman uran aikanakin todella tärkeää ja jatkuvan oppimisen mentaliteetti on meillä Hiltillä isossa roolissa. Opinnoissa tärkeintä on ollut ymmärtää, minkälainen oppija minä olen ja miten minä opin parhaiten, eli oppimaan oppiminen on ollut itselleni substanssiosaamisen lisäksi merkittävin opinnoista saatu taito. Opinnot valmistavat siihen, että työelämässä opitun tiedon saa valjastettua taidoksi. 

Yritysten kanssa tehdyt case-projektit ja niiden kautta saatu linkki työelämään tukivat opintojen jälkeistä työllistymistä. Tällaiset projektit ovat erinomaisia näyteikkunoita molemmille osapuolille, ja tehdyistä projekteista voi olla hyötyä hakuprosessissa, kun sekä yritys että hakija tuntevat jo hieman toisiaan. Arvostan myös Kauppakorkeakoulun urapalveluita: rekrytointimessuilla, työpaikkaportaalilla ja yritysyhteistyöllä on ollut iso merkitys omalle työllistymiselleni.

Mitä työsi pitää sisällään?

Työni on todella vaihtelevaa ja se juuri onkin työn rikkaus. Yritän järjestää työviikot siten, että kaksi päivää työskentelen tiimini kanssa fyysisesti samassa paikassa, kaksi päivää keskityn omien projektien työstöön ja asiakastoimintaan, ja yhden päivän ajan teen hallinnollisia töitä. Työpäivien aikana käymme tiimini kanssa yhdessä tapaamassa asiakkaita ja teemme ns. kenttätyötä, mutta työhöni kuuluu paljon myös mm. tiimiläisteni coachaamista ja palautteen antamista. Työntekijöiden urakehityksen tukeminen on meillä tärkeää, ja se onkin olennainen osa esihenkilötyötäni. Hiltillä myyntityö on nykyään konsultoivaa ja luovaa ongelmanratkaisua. Me olemme omien ratkaisujemme asiantuntijoita ja ratkaisemme asiakkaidemme ongelmia, jotta he voivat olla tuottavampia omassa liiketoiminnassaan.

Urapalveluilla, eli rekrytointimessuilla, työpaikkaportaalilla ja yritysyhteistyöllä, on ollut iso merkitys omalle työllistymiselleni.

Tomi Nyman, Kauppakorkeakoulun alumni ja Hiltin toimialajohtaja

Neuvosi opintojaan miettivälle ja vinkkejä työelämään?

Ensimmäinen ja tärkein neuvoni opiskelijoille on: tehkää se gradu ennen kuin menette töihin! Omalla kohdallanikin olisi ollut hyvä, että olisin voinut ensin keskittyä gradun tekemisen ja vasta sen jälkeen täysillä työelämään, eikä jäädä roikkumaan kahden maailman välille.

Myös verkostoituminen opintojen aikana on tärkeää: nykyiset opiskelukaverisi ovat tulevaisuuden päätöksentekijöitä, ja työelämässä on helpompaa, jos heitä tuntee jo entuudestaan. Kannattaa verkostoitua myös erilaisten yritysten kanssa: tehkää kesätöitä ja harjoitteluja ja tutustukaa monipuolisesti niin yrityksiin kuin ihmisiinkin.

Mitä ovat mielestäsi tärkeimmät työelämätaidot?

Opintoja ja työelämää yhdistää se, että vaikka se on paljolti yksilösuorittamista, niin myös sosiaalinen puoli on tärkeää. Pitää osata toimia tiimissä, tehdä ryhmätyötä ja vaikuttaa toisiin positiivisesti. Näin ollen ihmissuhde- kuuntelu-, ja tiimityöskentelytaidoista on valtavan paljon hyötyä työelämässä. 

Lue lisää

Kauppakorkeakoulun alumneille

Kauppakorkeakoulun alumniyhteisö tarjoaa mahdollisuuksia elämänlaajuiseen oppimiseen, verkostoitumiseen sekä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan rakentamiseen. Liity alumniyhteisöömme ja pidä yhteystietosi ajan tasalla Aalto Alumni Circlessä!

Better Business - Better Society seminar in December 2019, School of Business alumni networking after the seminar

Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut opiskelijoille

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut tarjoavat monipuolisia palveluita opiskelijoillemme.

Aalto University School of Business offers wide range of career services for our students

Partneriohjelma pitkäjänteiseen kumppanuuteen

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla on oma partneriohjelma, joka rakentaa ja ylläpitää tiiviitä, pitkäaikaisia suhteita korkeakoulun ja yritysten välillä. Se on lajissaan ainutlaatuinen Suomen korkeakouluissa ja avaa yhteyksiä myös Aalto-yliopiston muihin kouluihin.

Partnership Program

Lue lisää Hiltin ja Kauppakorkeakoulun yhteistyöstä

Hilti Kauppakorkeakoulun Premium Partneriksi

Hiltistä Kauppakorkeakoulun Premium Partner

Yhteistyösopimus on solmittu kolmeksi vuodeksi.

Uutiset
Hiltin projektitiimi

Opiskelijakaksikko auttoi Hilti Suomea kehittämään sen työnantajabrändiä

Opiskelijoiden näkökulma rekrytointimarkkinointiin nostaa tulevaisuuden yhteistyön riman korkealle.

Uutiset
Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mikko Jääskeläinen
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Mikko Jääskeläinen: Opiskelu Kauppiksessa on avannut työuran kannalta monia ovia

Rahoitusta ja Creative Sustainability -pääainetta opiskellut alumnimme Mikko Jääskeläinen päätyi valmistumisen jälkeen töihin liikkeenjohdon konsultointiin. Siellä hän innostui liikenne- ja kiinteistöinfrastruktuurihankkeista, jonka myötä hän hakeutui kaupunkitalouden ja maankäytön yleissuunnittelun tehtäviin Helsingin kaupungille, ja sieltä liikenne- ja viestintäministeriöön. Parasta hänen työssään on mielenkiintoiset tehtävät sekä asiantuntevat kollegat.
Kestävyysraportointikilpailun 2022 voittajat
Yhteistyö, Palkitut Julkaistu:

Suomen parhaat kestävyysraportit ovat korkealaatuisia

Stora Enso voitti kokonaiskilpailun jo kolmannen kerran.
Aalto_Junior_kids workshopping_photo_Jaakko_Kahilaniemi.jpg
Yhteistyö Julkaistu:

Taidekoulutuksen ja -kasvatuksen visio 2030 esittää merkittäviä muutoksia taideaineiden opetukseen

Visiossa esitetään toimenpiteitä taidekasvatuksen ja -koulutuksen vahvistamiseksi ja kehittämiseksi kaikilla koulutusasteilla sekä taiteiden lukiodiplomien tuomista yhdeksi aineeksi ylioppilastutkintoon.
Unite! Steering Committee met at TU Graz
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Uudella kaudellaan Unite!-yliopistoallianssi pyrkii kestäviin ratkaisuihin digitaalisen ja vihreän Euroopan edistämiseksi

Unite! on päättänyt pilottivaiheensa ja käynnistänyt uuden vaiheen, jonka tavoitteena on toteuttaa kestäviä, konkreettisia ja hyödyllisiä tuotoksia digitaalisen ja vihreän Euroopan edistämiseksi.