Uutiset

Akava Works teettää Aalto-yliopiston taloustieteen työryhmällä selvityksen työsopimusten kilpailukielloista

Selvitys kartoittaa, millaisia vaikutuksia kilpailukieltojen yleistymisellä on.

Akava on nostanut esiin, että voimakkaasti yleistyneet kilpailukieltosopimukset jäykistävät tarpeettomasti työmarkkinoita. Akava teettää taloustieteellisen selvityksen työsopimusten kilpailukielloista Aalto-yliopiston taloustieteen työryhmällä. Selvitys kartoittaa, millaisia vaikutuksia kilpailukieltojen yleistymisellä on yrityksiin, työntekijöihin ja työmarkkinoihin sekä laajemmin yhteiskunnan hyvinvointiin.

Selvitys kuuluu Akavan tiedontuotannon Akava Worksin ohjelmaan. Suomessa ei ole aikaisemmin tehty perusteellista taloustieteellistä arviointia kilpailukieltojen vaikutuksesta työmarkkinoihin tai yrityksiin.

"Akava Worksin tavoitteena on tehdä sekä Akavaa ja sen liittoja että yhteiskuntaa palvelevaa selvitystyötä. Tässä avaamme uuden lehden suomalaisen työelämän ajankohtaisten kysymysten selvittämisessä", toteaa yhteiskunta-asioiden päällikkö Mats Nyman Akavasta.

Aalto-yliopiston taloustieteen professori Matti Liski johtaa selvitystyötä, jonka tulokset julkaistaan syksyllä 2018.

"Tämä kysymys on erittäin kiinnostava taloustieteen näkökulmasta. Selvityksessä tehdään periaatteellinen jäsentely, jossa kuvataan keskeisimmät eri osapuolten kannustimet ja erilaisten sääntelyvaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Selvityksen yhteydessä kartoitetaan myös kansainvälistä aiheeseen liittyvää taloustieteen tutkimusta", sanoo professori Liski.

Kilpailukieltosopimukset heikentävät työvoiman liikkuvuutta

Akavan vuonna 2017 tekemän selvityksen mukaan yrityksissä työskentelevien akavalaisten kilpailukieltosopimukset ovat kolminkertaistuneet 2000-luvulla ja 37 prosentilla akavalaisista yritysten palveluksessa työskentelevistä asiantuntijoista ja johtajista on kilpailukieltoa koskeva ehto työsopimuksessa. Selvitys osoitti lisäksi, että jo lähes puolessa uusista työsopimuksista on kilpailukieltoehto. Työ- ja elinkeinoministeriö aloitti juridisen selvitystyön kilpailukielto- ja salassapitosopimuksista marraskuussa 2017.

Lisätietoja:
Mats Nyman, yhteiskunta-asioiden päällikkö, Akava, puh. 050 328 1236
Matti Liski, professori, Aalto-yliopisto, puh. 040 353 8173

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Puun taimia istutetaan Suomen ensimmäiseen hiilensidontaa tukevaan mikrometsään Keravalla
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle

Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä
Photo of a bolometer
Mediatiedotteet Julkaistu:

Kvanttitieteilijät onnistuivat mittaamaan mikroaaltosäteilyn tehon ennennäkemättömällä tarkkuudella

Tutkijat uskovat, että uusi laite voi mullistaa mikroaaltosäteilyn mittaamisen ja on huima harppaus kvanttiteknologialle.
Students Jenna Liinamaa, Pihla Päivänsalo and Teemu Koskiahde from the Prodeko Guild.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Tuotantotalouden opiskelijat ja alumnit muodostavat ainutlaatuisen yhteisön

Tuotantotalouden opiskelijoiden, alumnien ja laitoksen tiivis yhteistyö huipentuu vuosittain Prodeko-seminaarissa.
Art For All -festivaali järjestetään elokuussa Kalasataman asuinkortteleissa
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Art For All -festivaali Kalasataman asuinkortteleissa elokuussa – hae mukaan!

Art For All -festivaali etsii taiteilijoita – hae 12.6. mennessä!