Aalto-yliopiston ja Helsingin kaupungin tiivistyvä yhteistyö korostaa kestävyyden teemoja

Aalto-yliopisto ja Helsingin kaupunki ovat allekirjoittaneet strategisen yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää yhdessä toimivaa ja kestävää kaupunkia. Sopimus on voimassa viisi vuotta. Yhteistyö nähdään erityisen tärkeänä tämänhetkisessä pandemiatilanteessa, kun kriisin vaikutukset heijastuvat vahvasti sekä kaupungin että yliopiston toimintaan ja tutkitun tiedon tarve on suuri.
”Helsinki on Aalto-yliopistolle tärkeä ja innostava kumppani. Kaupunkeihin ja elinympäristöihin liittyvät teemat ovat keskeinen painopistealueemme. Tutkimuksen ja taiteen merkitys korostuu entisestään nyt, kun yhteiskunta kamppailee pandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.
“Maailman nopeatempoinen muutos ja koronakriisin vaikutukset vaativat meiltä kaikilta nopeaa uudistumista, mahdollisuuksien tunnistamista ja oman ekosysteemin entistä parempaa hyödyntämistä. Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistyö perustuu yhteiseen näkemyksemme siitä, että maailman suuriin muutoksiin tulee varautua ja niiden kautta voi rakentaa entistä toimivampaa ja turvallisempaa maailmaa. Yhdessä voimme tehdä Helsingistä ja koko pääkaupunkiseudusta maailman houkuttelevimman paikan asua, opiskella ja työskennellä", sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.
Sopimus korostaa kestävyyden ja seudun kilpailukyvyn teemoja ja sen painopisteiksi on määritelty kaupunkitutkimus ja sen tuottaman tiedon hyödyntäminen, innovaatiot ja yrittäjyys, koulutuksen ja kasvatuksen alan yhteistyö sekä muotoilu ja luovat alat.
Kaupunkitutkimus on monien tieteenalojen osaamista yhdistävä tutkimusalue, jonka parissa Aalto-yliopisto ja Helsinki ovat työskennelleet vahvasti, erityisesti kaupunkisuunnittelun, liikennejärjestelmien ja arkkitehtuurin sekä viime vuosina myös kaupunkitaloustieteen alueilla. Molemmat ovat myös pääkaupunkiseudun kaupunkien ja Helsingin yliopiston kanssa mukana yhteisessä Kaupunkiakatemiassa, jossa edistetään kaupunkitutkimuksen ja käytännön kaupunkikehittämisen vuorovaikutusta.
Monipuolista yhteistyötä koronamallinnuksesta Aalto Junioriin
Helsinki ja Aalto-yliopisto ovat tehneet yhteistyötä monilla alueilla jo pitkään. Tuore esimerkki tältä keväältä on Aalto-yliopiston lehtori Lauri Viitasaaren ja apulaisprofessori Pauliina Ilmosen johdolla toteutettu hanke, jossa tutkijat loivat koronatilanteen ennakointimallin auttamaan resurssien kohdentamisessa Helsingin sairaaloissa. Tästä hankkeesta saatava aineisto tulee myös laajemman koronaviruksen leviämistä mallintavan tutkijaverkoston käyttöön.
Finlandia-talon ja Aalto-yliopiston aiemmalle yhteistyölle on nyt suunnitteilla jatkohanke, joka liittyy Finlandia-talon turvalliseen käyttöönottoon koronan vaikutusaikana ja jossa ovat mukana Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos ja Corona Biodesign -hanke. Tavoitteena on saada havaintoja ja oivalluksia myös laajemmin turvalliseen tapahtumajärjestämiseen ja tilojen käyttöön.
Viime helmikuussa koulujen hiihtoloman aikaan Aalto-yliopisto ja Helsinki järjestivät yhdessä keskustakirjasto Oodissa työpajoja, joissa kolmen päivän aikana noin tuhat lasta ja vanhempaa pääsi tekemään tiedettä ja taidetta. Aalto-yliopisto Juniorin puitteissa kehitetään myös yhteistyötä Helsingin lukioiden kanssa ja lukiolaiset voivat suorittaa Aalto-yliopiston kursseja.
Helsingillä ja Aalto-yliopistolla on vahvaa yhteistyötä innovaatiokeskittymien rakentamisessa esimerkiksi terveysteknologian ja tekoälyn alalla. Tavoitteena on myös yhdessä edistää yrityshautomopalveluiden kehittämistä pääkaupunkiseudulla.
Lisätietoja:
- Marja-Leena Rinkineva, elinkeinojohtaja, Helsingin kaupunki, 050 559 9183
- Sirkku Linna, kehitysjohtaja, Aalto-yliopisto, [email protected], 0400 515 346
Lue lisää yhteistyöhankkeista:
- Aalto-yliopisto Juniorin tiedepajat Oodissa
- Opiskelijat ideoivat Helsingin kaupungille työkaluja muotoilun vaikuttavuuden arviointiin
- Ilmastokoulu Helsingin kaupungintalolla lisää ymmärrystä vaikuttavista ilmastoteoista (sttinfo.fi)
- Helsinki liittyy Suomen tekoälykeskuksen jäseneksi (sttinfo.fi)
- Sujuvammat katutyöt vaativat uudenlaisia avauksia (sttinfo.fi)
- Kaupunkiakatemia (urbanacademy.fi)
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023
Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
Oasis mukana Aalto Wellbeing Weekillä
Oasis of Radical Wellbeing -hanke on mukana Wellbeing Weekillä 2.-6.10.
Vuoden MBA-alumni päätyi sattumalta humanitaariselle alalle – ”Huomasin, että minulle sopivat kriisit ja katastrofit”
Vuoden 2023 MBA-alumniksi on valittu Päivi Hurttia. Muun muassa journalismin ja viestinnän parissa uraa tehnyt Hurttia vietti juuri vuoden Etiopiassa. Työssään Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla hän auttoi varmistamaan, että humanitaarinen apu pääsee perille kaikille alueille.