Uutiset

Aalto-yliopisto ja Etla vauhdittavat 5G- ja 6G-mobiiliteknologian tutkimusta

Kauppakorkeakoulun CKIR-yksikkö ja Etla ovat käynnistäneet laajan Mobile is Global -tutkimushankkeen, jossa selvitetään geopolitiikan vaikutuksia Suomen 5G- ja 6G-ekosysteemiin. Business Finlandin rahoittama hanke avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden mobiiliviestintäverkkojen kehittämiselle ja käytölle.
Illustration of the Internet of Things
Kuvituskuva: Aalto-yliopisto

Viimeistään Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa aloitti globalisaation uuden, kansainvälisen voimapolitiikan ohjaaman aikakauden. Kehitys on omiaan heikentämään Suomen kaltaisten pienten maiden asemaa maailmantaloudessa – erityisesti sektoreilla, joiden toiminta perustuu globaaleihin arvoketjuihin ja joilla geopoliittiset intohimot ovat kuumimmillaan.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun CKIR-yksikön (Center for Knowledge and Innovation Research) ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan Mobile is Global -hanke tutkii 5G- ja 6G-mobiiliverkkojen kehittämistä, rakentamista ja käyttöä uudessa, geopoliittisten ja geotaloudellisten intressien värittämässä maailmassa. 

Mobiiliverkkojen tarjontaan liittyvät liiketoimintamahdollisuudet – ja erityisesti niiden kautta tulevat talous- ja muut yhteiskunnalliset hyödyt – ovat keskeinen osa Euroopan digitaalista tulevaisuutta. Ne ovat myös olennaisesti yhteydessä EU:n autonomia-, kasvu- ja turvallisuustavoitteisiin.

Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Timo Ali-Vehmas on aiemmissa Nokia-rooleissaan ollut keskeisesti mukana 1G–4G mobiiliviestintäsukupolvien kehityksessä. Ali-Vehmas pohtii, miten aiempiin sukupolviin verrattuna 5G on nyt liiketoiminnan, sääntelyn ja teknologian näkökulmasta suuri epäjatkuvuus.

”Vaikka geopolitiikka vaikutti aiemmissakin sukupolvissa, niitä saatiin kehittää muut näkökulmat edellä. Epäjatkuvuudet ja erityisesti niiden yhteydet geopolitiikkaan ovat huonosti ymmärrettyjä ja juuri siksi pidän tätä hanketta merkittävänä Suomen ja Euroopan tulevaisuuden kannalta.”

Murroksessa myös mahdollisuuksia

Aallon ja Etlan yhteistutkimus tarjoaa julkisille ja yksityisille päätöksentekijöille arvokasta tietoa toimista, joilla mobiili-infrastruktuurin kehitystä ja käyttöönottoa voidaan vauhdittaa. Hanketta rahoittaa Business Finland. 

Tutkimushankkeen vastuullisena johtajana toimii tutkimusjohtaja Ilkka Lakaniemi. Hän johtaa Kauppakorkeakoulun CKIR-yksikköä, jonka tehtävänä on toimia sillanrakentajana tutkimusmaailman parhaan osaamisen sekä Suomen elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tarpeiden välillä. Lakaniemen mukaan murroksissa piilee usein myös mahdollisuuksia. 

”Geopoliittinen murros globaalissa taloudessa nähdään usein vain uhkana. Oikein valmistautumalla ja käytettävissä olevien resurssien järkevällä suuntaamisella geopoliittinen murros on kuitenkin myös mahdollisuus. Nyt käynnistynyt CKIR-ETLA-yhteishanke tuo esille tätä käynnissä olevaa työtä ja mahdollisuuksien valikoimaa”, Ilkka Lakaniemi huomauttaa.

Mikä on Suomen pelikirja?

Tutkimuksen Etlassa tehtävää osuutta vetävä tutkimusjohtaja Heli Koski on aiemmin tutkinut muun muassa mobiiliteknologioiden standardisointia. 

”Etlan tutkimusosuudessa syvennymme muun muassa siihen, miten EU:n digisääntely ja innovaatiopolitiikka vaikuttavat 5G- ja 6G-teknologioiden kehitykseen Suomessa ja Euroopassa suhteessa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan”, Koski kertoo. 

Mobile is global -tutkimus polkaistaan käyntiin tänään keskiviikkona 13. marraskuuta 2024, kun Etla ja Aalto-yliopisto järjestävät yhteisen kick-off-tapahtuman. Sen yhteydessä julkaistaan myös ensimmäinen englanninkielinen tutkimusraportti: 5G geotalouden aikakaudella – Mikä on Suomen pelikirja? Raportin valmistelua on koordinoinut Etlan tutkimusneuvonantaja Petri Rouvinen. 

”Tarjoamme viitekehyksen, jonka avulla on helpompi ajatella Suomen kansallisia etuja mobiiliverkkojen tapauksessa. Tällöin myös geopoliittisesti motivoituneiden sisäisten ja ulkoisten uhkien ajattelu tulee helpommaksi”, Rouvinen sanoo.

Rouvinen, Petri; Ali-Vehmas, Timo; Harakka, Timo; Hyvärinen, Nina; Koski, Heli; Kässi, Otto; Lakaniemi, Ilkka; Mäki, Denisa ja Thorén, Kent (13.11.2024). ”5G in the Era of Geoeconomics: Playbook for Finland?” (ETLA Report No 152). 

Raportti on ladattavissa Etlan verkkosivulta: 
https://pub.etla.fi/ETLA-Raportit-Reports-152.pdf

Lisätietoa:

Ilkka Lakaniemi

Tutkimusjohtaja
E720 Center for Knowledge and Innovation Research (CKIR)

Tiedon ja innovaatioiden tutkimuskeskus CKIR

CKIR:n tutkimus keskittyy innovaatioekosysteemeihin, IT-palveluympäristöihin ja uuteen liiketoiminnan dynamiikkaan.

Lue lisää
Kuva Kauppakorkeakoulun sisätiloista. Tilassa on puulattiat, portaat, mukavat istuimet ja ihmisiä kävelemässä ja istumassa.
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näytöllä 3D-aivokuva, jossa värikkäät hermoradat läpinäkyvässä pään mallissa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä

Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.
Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, Yhteistyö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä