Uutiset

Aalto on tunnetuin yliopisto nuorten keskuudessa

Alle 30-vuotiaiden mielestä Aalto-yliopiston tutkintoa arvostetaan työmarkkinoilla, kertoo Taloustutkimus.
Opiskelijoita istumassa ryhmätyötilassa.

Nuoret suomalaiset arvostavat Aalto-yliopistoa opiskelupaikkana. Taloustutkimuksen tuoreen korkeakoulujen bränditutkimuksen mukaan Aalto-yliopisto on tunnetuin suomalainen yliopisto, sen tuntee tai tietää lähes 70 prosenttia alle 30-vuotiaista.

Kokonaismielikuvassa Aalto-yliopisto oli kivunnut toiseksi, sille annetun kokonaisarvosanan keskiarvo oli 8,38 (asteikolla 4–10).

Tutkimuksessa selvitettiin yliopistoihin liitettyjä mielikuvatekijöitä, ja Aalto-yliopisto sijoittui yliopistoista ensimmäiseksi niistä neljässä: tutkintoa arvostetaan työmarkkinoilla, maine opiskelupaikkana on hyvä, erottuu edukseen muista korkeakouluista ja näkyy myönteisesti mediassa ja sosiaalisessa mediassa. Toinen sija heltisi mielikuvatekijässä ”tarjoaa kansainvälisiä mahdollisuuksia”.

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä, johon vastasi noin 3000 iältään alle 30-vuotiasta suomalaista helmi–maaliskuussa 2020.

Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Lue lisää:
Korkeakouluopiskelu kiinnostaa suomalaisnuoria - vahvimmat korkeakoulubrändit selvitetty (taloustutkimus.fi)

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Ihminen, joka katsoo kohti tulevaisuutta
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Viisi vinkkiä, joilla voit kehittää luovuuttasi tänä keväänä ja kesänä

YK viettää Maailman luovuuden ja innovaatioiden päivää 21. huhtikuuta. Kokosimme vinkkejä luovuuden oppimiseen.
Front and back covers of book called Unfolding Public Art. Text in red, book covers in sand colour.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:
KY United -jalkapallojoukkue, 2024. Kuva: Eemil Kari
Yliopisto Julkaistu:

Jalkapallojoukkue KY United kohtaa sensaatiomaisesti Käpylän Pallon edustusjoukkueen tiistaina 16.4.2024

KY United saa vastaansa Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan KäPan Suomen Cupin 3. kierroksella.
Olli Ikkala ja Esa Saarinen
Yliopisto Julkaistu:

Olli Ikkala ja Esa Saarinen löysivät barokkimusiikista ja luennoimisesta yhteisen sävelen

Kohdatessaan Olli Ikkala ja Esa Saarinen keskustelivat uruista ja luentojen tunnelmasta.